Jukka Voutilainen HPK:n pelaajatarkkailijaksi

07.05.2025

Jukka Voutilainen palaa HPK Liiga Oy:n pelaajatarkkailijaksi.

HPK:ssa kausilla 2017–2022 pelaajarekrytoinnissa urheilujohdon apuna toiminut Jukka Voutilainen aloittaa HPK:n pelaajatarkkailijana. Voutilaisen työnkuvaan kuuluu pelaajatarkkailun ohella osallistuminen pelaajatietokannan ja -rekrytointijärjestelmän rakentamiseen, mikä edesauttaa tulevaisuudessa HPK:n pelaajarekrytointia.

HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Kaj Källarsson kertoo Voutilaisen osallistuvan pelaajarekrytointiprosessiin erityisesti pelaajatarkkailun osalta.

– Jukan rooli HPK:ssa on keskeinen tulevien kausien joukkueiden rakentamisessa. Suuren määrän aikaa vievä pelaajatarkkailu ja tietovarannon luominen ovat tärkeässä osassa urheilutoiminnan kehittämistä. Päätökset pelaajahankinnoista tehdään HPK:ssa edelleen yhteistyössä jaettuna vastuuna liigajoukkueen valmennustiimin, toimitusjohtajan ja puheenjohtajan kesken.

Källarsson kertoo, että HPK:n urheilujohtamisen malli kehittyy edelleen.

– Jukan saapuminen antaa pelaajatarkkailun osalta jatkuvuutta aiempaan käytössämme olleeseen urheilujohtamisen rakenteeseen, jonka hyödyt on tunnistettu ja luodut toimintamallit ovat käytössä. Haluamme rauhassa tunnistaa tarpeita ja tutkia vaihtoehtoja seuramme urheilutoiminnan pitkäaikaisen kehittämisen osalta.

Voutilaiselle paluu tuttuun paikkaan muutaman vuoden jälkeen on mielekäs ja uusi rooli motivoi.

– Uskon vahvasti yhteistyön voimaan, toimistolla ja kentällä. Olen iloinen mahdollisuudesta ja kovin motivoitunut. Katseen pitää olla nykyhetkessä, mutta vahvasti myös tulevassa.

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!