Joly ratkaisi – Kerho jatkoaikavoittoon Oulussa

1-2 (0-0, 0-1, 1-0, 0-1)

39.15 Arttu Pelli 0-1 (Michael Joly, Antti Pihlström)
61.19 Joly 1-2 (Ossi Ikonen)

Tiukkaakin tiukempi vääntö Oulun Raksilassa päättyi lopulta jatkoajalla Kerhon voittoon lukemin 1-2. Ratkaisuosuman iski avausotteluaan pelannut Michael Joly (1+1) ja varsinaisella peliajalla kerholaisista osui Arttu Pelli. Kärpät koitti erien alkuihin tulla luistelemaan Kerhon kumoon, Kerhon iskiessä vastaiskuilla ja ottaen Kärpiltä hiljalleen vauhtia pois. Pitkään pelattiin maalittomana, kunnes toisen erän lopulla Pelli sai Jolyltä hyvän syötön ja siirsi Kerhon ansaitusti johtoon. Kärpät tuli Mika Pyörälän kokemuksella tasoihin kolmannessa erässä ja jatkoajalla ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Joly halusi ratkaista ottelun Kerholle. Näin HPK avasi kauden voittotilinsä ja perjantaina sitä lähdetään kotona jatkamaan Ässiä vastaan!

Tolppaa lähemmäksi Kerho ei pääse. Vielä.

Ottelun avausminuuteilla Kärpät koitti elää kiekolla ja paineistaa Kerhon omalle alueelle, mutta hämäläiset eivät taipuneet tähän suunnitelmaan. Kärpät ei päässyt hyökkäysalueellaan maalipaikoille ollenkaan ja Kerhon vastahyökkäykset tuottivat tilanteita Galimovin vartioimalle maalille järjestäen lähes joka kerta. Erässä kokonaisuudessaan taisi Kärpät kuitenkin lopulta viedä kiekonhallinnan itselleen, mutta torjuntojen valossa oli HPK niskan päällä. Stanislav Galimov kahdeksan, ja Eetu Laurikainen kolme torjuntaa avauserään kuvasi sitä miten Kärpät puski päätään oranssiin puolustukseen ja Kerho painoi hyökkäykset päätyyn laukomalla kohti Galimovia.

Harmaita hiuksia Kärpät aiheutti kertaalleen kun erää oli pelattu seitsemän minuuttia saamalla pitkän pyörityksen Laurikaisen kulmille, tämän myllyn kuitenkin lopulta katkaisi avausotteluaan pelannut Matt Marcinew purkamalla kiekon keskialueelle. Erän puolivälin ylityttyä, otti Kärppien Ludwig Byström ottelun avausjäähyn kiinnipitämisestä ja Kerho sai ylivoimalla hakea avausosumaa. Ei osunut kuitenkaan askelmerkit, eikä muutkaan merkit taivaankappaleissa kohdalleen ja ylivoima jäi piippuun.

Byströmin päästyä jäähyltä, lähti Kärppien konkariosaston Mika Pyörälä vuorostaan boksiin ajassa 13.43 ja uutta mahdollisuutta tarjoiltiin. Tällä ylivoimalla Kerho sai jo peliä rauhoitettua hyökkäysalueelle ja ihan ylivoiman lopussa, ohjasi Philippe Cornet kiekon tolppaan Sean Collinsin syötöstä. Tämän lähemmäksi ei kuitenkaan maalia erässä päästy ja erätauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Pelli vie Kerhon ansaitusti johtoon

Myös toiseen erään Kärpät tuli vahvasti ja koitti pudottaa vauhdilla Kerhon pois kyydistä. Ajassa 23.21 osui Miro Ruokonen taklauksellaan oululaispelaajaa päähän ja Mirolle tästä 2+10 ja Kerho ensimmäistä kertaa alivoimalle. Alivoiman alku toi Kerholle lisää harmeja, kun Kärppäpakin heitto maalia kohti nousi Markus Nenosen mailasta Nessun kasvoihin ja hetken kuluttua joutui Nenonen paikattavaksi pukukopin puolelle. Kapteeni ei kuitenkaan ottelua jättänyt kesken, vaan palasi askiin paikkausten jälkeen. Alivoimalla Kerho pelasi tiiviisti ja puolusti Kärpät pois maalipaikoilta, vaikka Kärpät kiekkoa pitikin, ei tämä erikoistilanne jättänyt juurikaan mainittavaa raportteihin.

Jäähyn jälkeen siirtyi ote Kerholle, jos ei totaalisesti niin vahvasti kuitenkin. Kuuden minuutin jälkeen oli Matt Marcinew ja Antti Pihlström kahdella yhtä oululaista vastaan, paikka pelattiin Marcinewlle, jonka rystynoston eteen Stanislav Galimov kuitenkin ehti ja avausmaalia ei vieläkään nähty. Pari minuuttia tästä ja Philippe Cornet pelasi avopaikan puolestaan Pihlströmille. Antti pyyhki ensin kiekosta pölyt ja toisella yrityksellä Galimov sai tavaroitaan väliin sen verran, että laukaus pomppi maalin katolle. Heti seuraavasta aloituksesta pääsi Artturi Toivola koittamaan Galimovin nopeutta vanhanaikaisella, tämäkin jäi maalivahdin suojuksiin ja Kärpät sinnitteli mukana Kerhon kyydissä.

Ajassa 32.43 lähti Kärppien Troy Bourke kampituksesta kuluttamaan jäähypenkkiä ja Kerhon vahvan jakson jälkeen maali suorastaan roikkui ilmassa. Mutta ylivoima ei vieläkään lähtenyt käyntiin oikein kunnolla ja tilanne oli edelleen maaliton jäähyn päätyttyä. Viidellä viittä vastaan vierasjoukkue oli selkeästi tässä vaiheessa ottelua vahvempi ja sai painettua hyökkäykset Kärppien alueelle, eikä tuhlattu ylivoima onneksi kääntänyt tätä asetelmaa mihinkään.

Viimeisen minuutin käynnistyttyä osa yleisöstä, pelaajista ja allekirjoittanut pohti maalitonta toistakin erää kunnes tärähti! Antti Pihlström toimitti kiekon Michael Jolylle, joka heitti kiemuransa hyökkäyspäässä ja löysi hyökkäykseen nousseen Arttu Pellin vauhdista laidalta. Pelli otti syötön vastaan ja pisti tarkalla ranteella etunurkasta sisään ja Kerho siirtyi erän lopulla ansaittuun 0-1 johtoon. Toisessa erässä Eetu Laurikainenkin pääsi töihin ottaessaan yhdeksän koppia ja vastustajalla Stanislav Galimoville merkattiin seitsemän torjuntaa.

Jatkoille mennään ja Joly hoitaa

Kolmas erä pelattiin, jos mahdollista, vieläkin vauhdikkaammin kuin kaksi aiempaa. Tilanteita oli molemmissa päissä ja vaikka Michael Joly tehoillaan toi voiton, oli toinen Kerhon takuumies tolppien välissä. Eetu Laurikainen esitti päätöserässä parikin koosteisiin päätyvää torjuntaa ja piti Kerhoa tiukoissa paikoissa pystyssä. Ensimmäinen ilmiömäinen pelastus tuli parin minuutin jälkeen, Kärppien Juhamatti Aaltonen sai loistopassin maalin eteen saaden tilaa, sekä aikaa naattia mutta Eetu venyi loistotorjuntaan. Näin Aaltonen jatkoi pellaamistaan kiikaritehoilla edelleen.

Ottelun juhlakalu, 300. Liigaottelunsa pelannut Tommi Tikka passitettiin jäähylle estämisestä ajassa 44.10 ja vaikka Tommi olikin tilanteesta eri mieltä, se ei auttanut ja Kerholla oli edessä alivoimaa pari minuuttia. Tällä ylivoimalla Kärpät sai ylivoimakoneensa käyntiin ja Kerhon nelikko oli ajoittain helisemässä. Laurikaisen maalilla oli lähestulkoon jokainen kentällä ollut pelaaja ja jostain kiekko pomppasi pisteiden väliin, samassa rytäkässä Laurikaisen maila jäi pelaajakasan alle, mutta seuraavankin laukauksen Laurikainen sai torjuttua olkapäällään. Seuraavassa tilanteessa oululaisten Casey Wellman oli ohjaamassa maalin edessä kiekkoa sisään, Kerhon onneksi ohjaus meni tyhjistä ohi ja HPK säilytti johtonsa tämänkin alivoiman päätyttyä.

Tilanne kääntyi hetkeksi päälaelleen kun Stanislav Galimov tuli kiekkoa liikaa vastaan, sulkien sen maalivahdin alueen ulkopuolella ja sai tästä uuden säännön perusteella kakkosen. Tosin, mikäli Galimov ei olisi vastaan tullut, olisi Kerholla ollut hyökkäys kahdella nollaa vastaan ja tästä syystä saattoi riski olla hyväkin ottaa jäähyn muodossa. Oli Kerhon vuoro saada ylivoimansa toimimaan. Kerho piti kiekkoa ja paras maalipaikka siunaantui Michael Jolylle, jonka tiukka veto napsahti Galimovin olkapäähän. Jäähyn loputtua pääsi Markus Nenonen ja Henri Kanninen ylivoimahyökkäykseen. Nessu harhautti oululaispakin sivuun ja viritti laukauksensa, joka kilahti tolppaan.

Hetki edellisestä ja Kärpät oli vuorostaan Kerhon alueella kiekon kanssa. Vaarattoman näköinen heitto kulmasta pomppi pelaajien kautta nyt Laurikaisen tolppaan ja siitä ulos. Vaan ei kestänyt ihan loppuun asti tällä kertaa Laurikaisen nolla. Ajassa 51.36 tuli Kärpät tasoihin, maalin eteen muodostuneen hässäkän päätteeksi kiekon nosti Laurikaisen yli maaliin Mika Pyörälä ja peli oli tasan 1-1.

Vielä ehti kertaalleen Eetu Laurikainen hiljentää oululaisyleisön varsinaisella peliajalla. Tuukka Tieksola pääsi nousemaan pisteiden väliin huippupaikalle ja laukoi kohti oikeaa ylänurkkaa tulisesti, mutta tässäkin kävi Laurikaisen hanska kun entisellä kärpänpyytäjällä ja lopulta ottelussa ratkaisua lähdettin hakemaan jatkoajan kautta.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain reilu minuutti kun Kerho ratkaisi ottelun nimiinsä. Michael Joly toi kiekon alueelle, lainasi sitä Ossi Ikoselle ja suti lopulta itse maalin edestä Kerholle voittonumerot 1-2 ajassa 61.19. Näin Hämeeseen lähti Oulusta mukaan kaksi pistettä, kauden avausvoitto ja Kärpät joutui tyytymään yhteen pisteeseen. Koko ottelussa Stanislav Galimov merkkautti itselleen 22, ja Eetu Laurikainen toisessa päässä 26 torjuntaa.

Seuraavan kerran Kerho on tulessa kuluvan viikon perjantaina, silloin Pohjantähti areenalle saapuu vieraaksi Porin Ässät. Kiekko putoaa jäähän klo 18.30 ja ovet aukenevat tuntia aiemmin. Tervetuloa, nähdään hallilla!

Liput otteluun tästä!

 

15.09.2021 21:40

Jaa artikkeli: