Jättiareena nytkähtää eteenpäin – HPK:lle maailmanluokan olosuhteet

HPK:n ja sen suursijoittajien pitkään valmistelema työ uuden areenan eteen on johtanut suotuisaan lopputulokseen. Pullerille rakennetaan Suomen suurin tapahtuma-areena, joka toimii myös HPK:n kotihallina.

Suunnitelmana on rakentaa nykyisten nurmikenttien paikalle kapasiteetiltaan 20 000-paikkainen areena, joka nähdään myös merkittävänä megakonserttien ja muiden tapahtumien järjestelypaikkana tulevaisuudessa.

Samalla Pullerin alue muutetaan merkittäväksi jääurheilukeskukseksi. Loimua Areenan käyttötarkoitus muutetaan jäähalliksi ja Säästöpankki areenasta tehdään jääpallon Bandyliigan vaatimukset täyttävä sisähalli. Areena on luonnollisesti myös Suomen suurin sisähalli.

– Tällä toteutuksella Suomen suurin ja mahtavin mega-areena vastaa taatusti kaikkien odotuksiin ja kerää jättiyleisöt, kertoo hallihanketta valmistelleen toimikunnan puheenjohtaja Riitta Luoma.

Loimua Areenan jäädytyskoneiston asennustyöt ovat jo alkaneet, mutta paikalle tehtävien kaivuutöiden tarkoitusta ei ole aiemmin julkisuuteen kerrottu. Nyt projektin rahoitus näyttää kuitenkin hyvin lupaavalta ja julkistus uskalletaan tehdä. HPK sekä sen suursijoittajat ovatkin jo sitoutuneet mittavaan taloudelliseen yhteistyöhön eteläamerikkalaisen toimijan kanssa.

Rakennustyöt on jo aloitettu

 

– Olemme kaavailleet rahoittajamme kanssa jo kansainvälisiä megakonsertteja, kuten Metallica, AC/DC ja Rolling Stones. Meillä on nyt todella hyvät kontaktit joka suuntaan, Riitta Luoma maalailee.

Halliprojekti vie harrastuspaikat jalkapallon sekä sisälajien harrastajilta, mutta Luoma vakuuttelee, ettei syytä huoleen kuitenkaan ole.

– Kumppanimme on sitoutunut rakentamaan vähintään yhtä hyvät olosuhteet myös muiden lajien käyttöön. Kyseessä on erittäin luotettava taho, lupaa Riitta Luoma.

Lisätietoja on saatavissa Loimua Areenan parkkipaikalla tänään 1.4. iltaan asti. Yleisökysymyksiin on vastaamassa Riitta Luoma.

 

01.04.2023 08:00

Jaa artikkeli: