Ilta Nordiksella ratkesi Kerhon hyvistä otteista huolimatta kotijoukkueen eduksi

04.09.2026

HPK pelasi perjantai-iltana Nordiksella HIFK:n vieraana. Hockey Night -illassa koettiin kaikki tunneskaalan tunteet, kun joukkueet pelasivat vuoroin johtoasemassa.  Kerho hallitsi peliä ajoittain erittäin vahvasti, loi paikkoja ja oli vaarallinen hyökkäyssuuntaan. Kerho johti peliä viimeiselle kympille lähdettäessä, mutta kotijoukkue tuli ylivoimalla tasoihin ja pyyhkäisi ohi. Loppulukemat tyhjään maaliin 5-3 kotijoukkueen eduksi.

Kuva: Riku Laukkanen

Ottelu alkoi tasaisissa ja sähköisissä merkeissä. Molemmat joukkueet pystyivät liikuttamaan kiekkoa laadukkaasti ja pelasivat raikasta lätkää. Neljännellä minuutilla HPK joutui alivoimalle, kun Hakulinen sai kahden minuutin rangaistuksen kampituksesta hyökkäysalueella. HIFK hyödynsi ylivoiman. Vanhatalo ohjasi kiekon maalin edestä verkkoon, ja kotijoukkue siirtyi 1–0-johtoon.

Viidennellä minuutilla HPK pääsi ylivoimalle. Kiekko liikkui näyttävästi ja HPK loi muutaman erinomaisen maalipaikan, mutta HIFK:n johto säilyi. Kahdeksannella minuutilla kotijoukkue oli mennä kahden maalin johtoon, kun HIFK raapaisi kiekon maalin edustalta kohti verkkoa, mutta Jokirinne pelasti tilanteen maaliviivalta. Erässä nähtiin vielä jäähyjä. Kopiloff ja Liukas passitettiin samanaikaisesti jäähyaitioon väkivaltaisuudesta. Vanhatalo sai rangaistuksen estämisestä, mutta HPK:n toinen ylivoima ei tuottanut yhtä vaarallisia tilanteita kuin ensimmäinen.

Loppuerässä tapahtui rutkasti. Reilut kolme minuuttia ennen erätaukoa HIFK siirtyi 2–0-johtoon. Pakarinen löydettiin maalin edestä Vanhalan toimesta, ja HIFK-kapteeni nosti kiekon ohi HPK:n maalilla debytoineen Crespinin. HPK kavensi pian, kun kuumalla lavalla operoiva Päivärinta viimeisteli Ranfordin syötöstä. Heti perään Kukuca löysi torjunnasta vaille omistajaa jääneen kiekon maalin edestä ja nosti sen verkkoon rauhallisella viimeistelyllä. Osuma oli Kukucan uran ensimmäinen Liiga-maali. Erätauolle lähdettiin tilanteessa 2–2.

Toisen erän alussa HPK joutui selvittämään alivoiman, kun Pyke joutui jäähylle. Tämän jälkeen erä oli täysin Kerhon – liioittelematta vierasjoukkue dominoi. HPK pysyi kiekossa ja hyökkäsi viekkaasti, näyttävästi ja ahnaasti. Palkinto syntyi pitkän pyörityksen jälkeen. Kerho karvasi kiekon fyysisyydellä HIFK:n puolustusalueella ja linkosi pitkään HIFK:n päässä. Lopulta Nychuk ajoi maalin etukulmaa kohti, otti voimakkaan potkun ja kiersi hienolla liu’ulla vanhanaikaiseen, josta syntyi maali. HPK:lla oli paikat johdon lisäämiseen, mutta isäntäjoukkue selvisi erästä yhden maalin takaiskulla.

Kolmas erä oli kotijoukkueen. Kerho jatkoi erän alussa hyvää peliä vailla hädän päivää, mutta pelin painopiste siirtyi kotijoukkueelle jäähyjen myötä. Ensin Hakulinen laitettiin kakkoselle, josta Kerho selvisi. Tämän jälkeen MacEachern joutui istumaan, jolloin HIFK rokotti. Mäkiaho laukoi ranteella kotijoukkueen tasoihin. Heti perään Liukas nousi keskenään kohti HPK:n puolustusaluetta. Terävät potkut ja hyökkääjä pääsi yllättäen ohittamaan HPK:n puolustuksen, kiekko maaliin ja HIFK edelle. Kerho sai mahdollisuuden tuoda pelin tasoihin ylivoimalla, mutta vaikka kiekko liikkui ja tiloja löytyi, ei maalia syntynyt. Lopussa HIFK tuikkasi viimeisen niitin tyhjään maaliin, maalintekijänä jälleen hämeenlinnalaisille tuttu Liukas.

Kerho esiintyi ottelussa paikoin todella mallikkaasti, hallitsi peliä sekä loi maalipaikkoja. Tällä kertaa käteen jäi tyhjä arpa, mutta tämänkaltaisella esityksellä on lupa odottaa hyvää tulevissa peleissä! Tule tiistaina 8.9. kannustamaan Kerhoa, kun kausi avataan myös kotiotteluiden osalta! Vastassa perjantain Hockey Night ottelun tapaan kova luu, sillä kylään saapuu Tampereen Ilves. Liput osoitteesta live.day/hpk!

Ottelun maalit

1.erä
1-0 | 3:39 (yv) Vanhatalo (Puutio, Marleau)
2-0 | 16:47 Pakarinen (Vanhatalo, Salmela)
2-1 | 17:10 Päivärinta (Ranford, Jokirinne)
2-2 | 17:50 Kukuca (Vesterinen, Andzans)

2.erä
2-3 | 30:29 Nychuk (Päivärinta, Pyke)

3.erä
3-3 | 52:03 (yv) Mäkiaho (Puutio, Marleau)
4-3 | 52:58 Liukas (Kiviharju)
5-3 | 59:33 Liukas (Juel)

Ottelun tilastot

Lehdistötilaisuus

 

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: [email protected]

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!