Hurja vääntö kääntyi tappioksi – Tappara vei pisteet

HPK-Tappara 3-4 (0-0, 1-1, 2-3)

Kerho isännöi perjantain tulikuumassa kamppailussa hallitsevaa Suomen mestaria Tapparaa. Spengler-cupin hengessä pelatussa ottelussa tunnelma oli katossa alusta loppuun eikä jäälläkään turhaan peruuteltu. Vaiherikkaan ja viihdyttävän ottelun vei lopulta nimiinsä vierasjoukkue Tappara, joka löi voittomaalin vain 12 sekuntia ennen päätössummeria.

Kerho otti ensimmäisessä erässä otteen pitkillä hyökkäyksillä ja pystyikin pitämään Tapparan poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Varsinkin HPK:n “kolmosketju” Vesalainen-Palve-Tuulola aiheutti jatkuvasti hässäkkää Tapparan maalilla.

Ottelun alun hyvä myllytys katkesi epäonnekkaaseen hyökkäyspään jäähyyn, kun kiekkoa tavoitellut Janne Lahti pyyhkäisi Tappara-pakilta jalat alta. Seurannut alivoima kuitenkin hoidettiin ongelmitta ja komento palasi isännille.

Vaikka HPK piti kiekkoa ja itseluottamus oli korkealla, Tappara iski vaarallisesti vastaan. Antti Karjalainen pääsi panemaan parastaan, kun sukunimikaima Jere Karjalainen karkasi puolittaiseen läpiajoon. Komea patjatorjunta kuitenkin piti numerot nollassa nollassa.

Kerho oli ensimmäisessä erässä niskan päällä, mistä kertovat myös laukaukset 19-11 isännille.

Toinen erä alkoi myös Kerhon hallinnalla, mutta kuin varkain siirtyivät vieraat johtoon kun erää oli pelattu 2:41. Nopean vastahyökkäyksen maaliin päätti Niko Mikkola, joka pääsi iskemään Kerho-puolustuksen blokkaaman laukauksen ohi hölmistyneen Antti Karjalaisen.

Maalin myötä vieraat saivat paremmin otetta ja painoivat peliä HPK:n päätyyn. Puolustus ja Karjalainen kuitenkin kestivät Tapparan lähentelyt. HPK pääsi pian takaiskumaalin jälkeen yrittämään tasoitusta ylivoimalla, mutta pyöritys ei tuottanut tulosta. Seuraavaksi jäähypenkille istutettiinkin, luonnollisesti, isäntien Petteri Nikkilä. Kerhon alivoima kuitenkin tappoi jäähyn erinomaisesti, vaikka Karjalainenkin joutui venymään kiekon tielle.

Ansaittu tasoitus syntyi vihdoinkin erän puolessa välissä.  Hurjan myllytyken jälkeen asialla oli Kerhon ykkösnyrkki, kun Oula Palve latasi Eetu Tuulolan tolppalaukauksen jälkeen irtokiekon verkon perukoille. Tapparan viisikko oli yli minuutin kestäneen pyörityksen jälkeen kuin pyörremyrskyn jäljiltä.

Tasatilanteessa molemmat joukkueet pelasivat varsin tarkkaa puolustuspeliä, eikä maalinedustoilla ollut senttiäkään ylimääräistä tilaa. Myös Tappara sai aikaiseksi pitkän pyörityksen Kerhon päädyssä, mutta HPK ja Karjalainen kestivät vaikka maitohappo painoi jaloissa. Erätauon hotsijonoon siirryttiin sopuisasti 1-1 tilanteesta.

Kerho haki vimmatusti johto-osumaa heti erän alusta alkaen, eikä antanut Tapparalle hetkeäkään rauhaa. Kerhon vyörytyksen pysäytti kuitenkin taidokkaasti Matti Järvinen, joka tarrasi Oula Palveen mailaan kuin takiainen ja tästä turhautuneena väkivaltaisesti käyttäytynyt Palve komennettiin Järvisen kanssa boksiin.

HPK jatkoi pyöritystään myös neljällä neljää vastaan, mutta Kristian Vesalaisen kompuroitua alimpana miehenä pääsi Tappara kuittaamaan johdon jälleen itselleen. Kristian Kuusela käytti lahjakortin välittömästi hyväkseen ja iski läpiajosta lukemiksi 1-2.

Kerho ei kuitenkaan luovuttanut ja pääsikin välittömästi yrittämään tasoitusta ylivoimalla, kun Otto Rauhala kaatoi Eetu Tuulolan.
Ylivoima myllytti jälleen kerran näyttävästi ja tulostakin tuli vihdoin. Kristian Vesalainen kuittasi komean kuvion päätteeksi pelin tasoihin upealla kudilla bravuuripaikaltaan, kuinkas muuten kun Oula Palven nappisyötöstä. Maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana, joten isäntien ylivovoima sai jatkoa maalin jälkeenkin. Toista kertaa ei nalli napsahtanut, vaan Tappara pääsi pälkähästä.

Tappara puolestaan kaatoi jääkylmää vettä tulikuuman Kerhon niskaan, kun Sebastian Repo haastoi Joonas Lehtivuoren 1-1 hyökkäyksessä ja täräytti pakin jaloista kiekon ohi Karjalaisen.

Kerho jatkoi intensiivistä myllytystään, mutta Tappara väänsi ja käänsi maalinedustalla vahvasti sääntöjen rajamailla, pitäen HPK:n hyökkääjät poissa maalintekosektorilta. Tasoitusosuma syntyi vihdoin hurjan painostuksen päätteeksi, kun erää oli jäljellä kolmisen minuuttia. HPK-kapteeni Otto Paajanen ohjasi Jesper Lindgrenin lähettämän laukauksen maaliin ja räjäytti Rinkelinmäen liitoksistaan.

Tasatulos ei kuitenkaan vierailijoille kelvannut, vaan Tappara rynnisti väkisin voittoon aivan ottelun loppuhetkillä. Aleksi Elorinne pääsi nousemaan vapaasti laukaisupaikkaan, eikä erehtynyt vaan vei Tapparan 3-4 johtoon kun ottelua oli jäljellä vain 12 sekuntia.

Kerho ei takaiskusta toipunut, vaan pisteet lähtivät hurjan jännitysnäytelmän päätteksi Tampereelle.

Ottelun tilastot tästä

Seuraavaksi:

Kerho matkustaa Vaasaan, jossa huomisessa ottelussa vastassa on samoilla sijoilla kamppaileva Sport. Tiistaina puolestaan matka jatkuu Turkuun TPS:n vieraaksi.

Seuraavan kerran kotona pelataan torstaina 25.1. klo 18:30, kun vastaan luistelee elämän ja kuoleman ottelussa KooKoo.

Liput tästä #illallahallille

HPK:n otteluraportit tarjoaa:
Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta! 

 

19.01.2018 21:20

Jaa artikkeli: