HPK-HIFK 3.1.2012 klo 18.30
Viime viikolla Ässät voittanut ja Pelicansille taipunut HPK aloittaa vuoden 2012 pelit kotiottelulla Helsingin IFK:ta vastaan. Kerhon tavoitteena on löytää sama peli-ilo, jolla porilaiset kaadettiin.
– Aikeissa on saada otteluun samanlainen startti kuin Ässiä vastaan. Meidän täytyy olla hereillä heti alusta alkaen. Vastustajana IFK sytyttää niin pelaajat kuin yleisönkin, HPK:n puolustaja Lauri Kärmeniemi uskoo.
Kerho lähtee illan otteluun lähes samalla kokoonpanolla kuin viime viikon otteluihin. Pelicans-ottelun väliin jättänyt Teemu Rautiainen palaa kokoonpanoon Alex Leavittin ja Niko Niemisen rinnalle.
Kari Sihvonen siirtyy kakkosketjusta kolmoseen, jossa ketjun muut jäsenet ovat Ville Hämäläinen sekä Janne Kolehmainen. Nelosketjussa hyökkäävät Tuukka Pulliainen, Antti Roppo ja Jan-Mikael Juutilainen.
Joulutauon jälkeen loistavasti esiintynyt Mika Järvinen jatkaa maalinsuulla. Marraskuisessa JYP-ottelussa loukkaantunut Mikko Tolvanen palaa kokoonpanoon toisena maalivahtina.
Käynnissä olevat nuorten maailmanmestaruuskilpailut verottavat IFK:n hyökkäysmateriaalia. Granlundin veljekset Markus ja Mikael ovat Suomen edustustehtävissä, joten IFK joutuu pärjäämään ilman huippukaksikkoaan.
Helsinkiläisten hyökkäyksestä ovat loukkaantumisten vuoksi sivussa Ville Peltonen, Erkki Rajamäki sekä Turo Järvinen. Nimekkäistä poissaoloista huolimatta IFK:lla on kova hyökkäysarsenaali Eero Somervuoren, Petteri Wirtasen, Kimmo Kuhdan ja Janne Pesosen johdolla.
IFK-maalille loukkaantuneen Juuso Riksmanin tilalle hankittu Dennis Endras on ollut vakuuttava. Saksan maajoukkuevahti jätti Pelicansin maaleitta viime viikolla ja miehen saapumisen myötä koko IFK-puolustus on saanut jämäkkyyttä otteisiinsa. Viimeisestä kuudesta ottelusta IFK on hävinnyt vain yhden.
Karri Salo 3.1.2012