HPK:n ja SaiPan välinen preseason ottelu keskeytettiin jään kunnon vuoksi

09.09.2020

HPK ja SaiPa iskivät yhteen Kisapuistossa keskiviikkoiltana. HPK:n kokoonpano oli vajavainen loukkaantumisten, U20-joukkueen toiminnankeskeytyksen sekä varotoimenpiteiden vuoksi ja Kerho-paidat puki päällensä vain 11 hyökkääjää ja kuusi puolustajaa. Puolustuksen avuksi hälytettiin Forssan Palloseuran sopimuspelaaja Paavo Tyni, jolla HPK-historiaa on yhden Liiga-ottelun ja pitkän junioripolun verran. Kerholaiset muistavat Tynin ensimmäisen Liiga-maalin, joka syntyi puolustajan ensimmäisen Liiga-pelin ensimmäisessä vaihdossa ensimmäisellä kosketuksella kiekkoon.

Ottelussa pelattiin vain ensimmäinen erä. Jäätä ei saatu jäädytettyä pitkästä yrityksestä huolimatta pelattavaan kuntoon. Noin puolen tunnin jäänhoidon jälkeen ottelu keskeytettiin. Ensimmäinen erä äityi osin sekavaksi miekkailuksi ja pomppukiekkojen metsästämiseksi, mutta se oli oranssivoittoinen.

HPK sai ensimmäisen ylivoimansa ensimmäisen erän kolmannella minuutilla. Tiilikainen komensi kentälle ensimmäisenä viisikon Nenonen-Ikonen J.-Mankinen-Monto-Ikonen O. Toinen ylivoimakoostumus oli muodossaan Puustinen-Kontiola-Tikka-Innala-Eronen. Kerhon ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta erän hallinta säilyi kuitenkin Kerholla ja isäntäjoukkue ajautui lähinnä puolustamaan HPK:n hyökkäyksiä ja pidempiä pyörityksiä. Erän edetessä SaiPa sai muutamia laadukkaita hyökkäyksiä HPK:n alueelle, mutta suurempia sydämentykytyksiä se ei aiheuttanut.

Erän loppupuolella Joona Voutilainen nappasi kiinni Tomas Zaborskin ja Filip Krivosikin juoniman paikan. Krivosik karkasi Kerhon puolustukselta nokikkain Voutilaisen kanssa, muttei onnistunut ohittamaan HPK-vahtia.  Muutoinkin Voutilainen vakuutti ensimmäisessä erässä.

Kerhon muut silmäätekevät ensimmäiseen erään Otto Latvala, Jesse Mankinen ja Juuso Ikonen.

HPK:n valmentaja Janne Sinkkonen seurasi ottelun varotoimenpiteenä kotoaan television lähetyksellä.

– Kyllä meidän suorahyökkäyspelaamisen olisi pitänyt olla parempaa ja uskon, että sitä olisi myös kopissa painotettu seuraaviin eriin. Omista lähdöt olivat mallikkaita, pakit uskalsi pelata rohkeasti ja tarjonnatkin oli kohdillaan. Saimme muutamia pitkiä päätypelejä, jotka tuottivat muutamia ykkösalueen maalipaikkoja.

HPK jatkaa otteluitaan heti huomenna Pohjantähti Areenassa.
Ottelun erityisjärjestelyistä voit lukea täältä.

Solidsport esittää ottelun verkkosivuillaan www.solidsport.fi/hpk

Liput otteluun Lippu.fistä!

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!