HPK:n huikea kevät päätökseen

HPK – Kärpät 0-4 (o-2, 0-1, 0-1)

HPK:n ja Kärppien neljäs puolivälieräottelu oli ottelusarjan selvänumeroisin, Tomi Karhusen nollatessa hämeenlinnalaiset toistamiseen Hämeenlinnassa. HPK:n tappion myötä päättyi samalla pala suomalaista ja hämeenlinnalaista jääkiekkohistoriaa Marko Tuulolan piirtäessä viimeiset piirrot liigajäille.

DSC_9177

HPK järjesti ottelun alkuminuuteilla koko ottelun parhaan paikkansa, kun Ossi-Petteri Grönholm lähetti pomppukiekon kohti Tomi Karhusen maalia. Karhunen pomputti kiekon eteensä mutta Borna Rendulic ei saanut sohittua irtokiekkoa sisään. Nopeasti HPK:n tilaisuuden jälkeen Kärpät löi alkutahdit ottelulle. Juhamatti Aaltosen soolo päätyi HPK-maalin taakse, josta Aaltonen heitti kiekon maalin eteen. Kiekko pomppi onnekkaasti Adam Mashurille, joka tinttasi kiekon tarkalla laukauksella maaliin.

Kärppien päästyä erän puolivälin jälkeen ylivoimalle, siirtyi se jo kahden maalin karkumatkalle. Tällä kertaa HPK-puolustus blokkasi Lasse Kukkosen viivavedon mutta Mika Pyörälä siirsi maalinedustalle pyörimään jääneen kiekon Juuse Saroksen jalkojen välistä maaliin.

HPK pääsi erän lopussa vielä kahdesti ylivoimalle mutta kavennusta ei joukkue saanut aikaan.

Ottelun toinen erä alkoi HPK:n kannalta mitä murheellisimmalla tavalla, kun vain 17 pelisekunnin jälkeen Kärpät iski vastahyökkäyksestä kiekon maaliin. Aaltonen laukoi kiekon Saroksen patjoihin ja irtokiekon maaliin siirsi lopulta Pyörälä.

DSC_8299

Kärppien maalin jälkeen HPK esitti ottelun parastaan ja pyöritti ajoittain pitkiäkin aikoja Kärppien alueella. HPK ei päässyt kuitenkaan aivan parhaille maalintekopaikoille ja laukaukset suuntautuivat luvattoman usein ohi tai yli maalin. Totuuden nimissä on sanottava, että ei HPK:lla pomppinut tänäänkään kiekko onnekkaasti oikeastaan kertaakaan.

Oranssialue yhtä loppuun asti

HPK lähti taistelemaan ottelun kolmanteen erään tosissaan tarraten ohueen oljenkorteensa. Myös yleisö eli vahvasti joukkueen tukena mutta Kärppien maali tuntui olevan kuin noiduttu. Lähimpänä kavennusta oli Otto Paajanen, joka sai paikan ensin maalin edustalle ja tämän jälkeen ohjaus Marko Tuulolan syöttöön suuntautui suoraan Karhusen syliin.

Ottelusarjan lopullinen ratkaisu nähtiin ajassa 54.41, kun Joonas Donskoi pyöräytti kiekon vanhanaikaisella neljännen kerran ohi Saroksen.

Jollakin toisella paikkakunnalla Donskoin maalin jälkeen olisi varmasti voitu nähdä katsomossa joukkopako kohti parkkipaikkoja mutta hämeenlinnalaisyleisö osoitti suosiotaan joukkueelleen loppuun asti, sekä pitkään vielä päätössummerin soitua. Yleisö kiitti joukkuetta taputtamalla seisaaltaan ja joukkue puolestaan kiitti yleisöä. Myös Kärppien äänekäs kannattajajoukko kiitti HPK:a ottelusarjasta.

DSC_8350

HPK:n pelien päättyminen, päätti myös Marko Tuulolan loisteliaan pelaajauran. Tuulola sai kunnian pelata uransa viimeiset vaihdot yhdessä poikansa Jonin kanssa ja samalla Tuulolan perheen soihtu siirtyi kuvainnollisesti isältä pojalle. Yleisön kiittäessä Tuulolaa urasta, ei konkaripuolustaja voinut olla herkistymättä kyyneliin asti.

DSC_9191

 

“Rinta rottingilla eteenpäin”

– Tyly ja tyylipuhdas suoritus meiltä tänään, puolustettiin HPK:lta oikeastaan kaikki pois. Kyllä hattua pitää nostaa Arvoselle ja Arvosen porukalle. Ennen sarjaa ajattelin, että saadaan sarjan kuumin joukkue vastaan, mikä osaltaan nostaa voittomme arvoa, Kärppien valmentaja Lauri Marjamäki analysoi ottelun jälkeen.

– Kiitos HPK:lle ja kiitos Marko Tuulolalle, hieno mies ja hieno pelaaja. nyt se pelaajaura sitten ilmeisesti loppui, Marjamäki kiitteli vastustajaa.

DSC_9220

– Tulos on rehellinen. Liigan paras joukkue oli meillä vastassa ja aika vuori oli meillä kiivettävänä. Ylpeä tässä saadaan olla, kyllä kyynel lentää tuolla kopissa joka jätkällä, HPK:n valmentaja Pasi Arvonen kommentoi itsekin silminnähden liikuttuneena.

– Kenenkään ei tarvitse yhtään hävetä tätä kevättä, päinvastoin rinta rottingilla eteenpäin ja Kärpille onnea jatkoon, Arvonen päätti.

Vaikka HPK:lla olikin mahdollisuudet ottelusarjassa Kärppiä vastaan, ei 4-0  otteluvoitot jätä sijaa jossittelulle, parempi joukkue jatkaa välieriin ja HPK:n vertaansa vailla hakeva kiekkokevät sai päätöksen.

DSC_9237

Koko HPK:n joukkue haluaa kiittää vielä loistavia fanejaan. Te toitte Ritari-Areenaan “lisäälämpöö” ja Te, yhdessä joukkueen kanssa teitte tästä Oranssin kevään. Ensi kaudella jatketaan taas entistä vahvempina!!

Lätty

26.03.2014 22:08

Jaa artikkeli: