HPK-Ilves 2-1 JA (0-0,0-1,1-0,1-0)
HPK:n A-nuoret eivät päästäneet irti Nuorten SM-Liigan finaalipaikasta vaan kampesivat voiton Tampereen Ilveksestä neljännessä välieräottelussa. Ratkaisu siirtyi torstaille.
Välieräsarja oli tiistaina katkolla Ilvekselle voittojen ollessa tamperelaisille 2-1. HPK oli kuitenkin alusta asti tullut voittamaan ottelun, sillä varsinkin ottelun alku oli HPK:n hallintaa.
Ilves aloitti kuitenkin maalinteon ja löi toisen erän loppupuolella tilanteeksi 0-1. Maalin iski Ilveksen Janne Seppänen ja osuma syntyi ylivoimalla.
Peli eteni Ilveksen johdossa aina ottelun loppuhetkille asti. Päävalmentaja Olli Salo otti aikalisän ajassa 56.51 ja otti maalivahti Joonas Toivosen penkille. HPK lähti hakemaan ratkaisua kuudella kenttäpelaajalla ja ajassa 57.33 Santeri Vuoti huudatti kotiyleisöä lyöden pelin tasoihin.
Ottelu eteni jatkoerään, jota ehdittiin pelata reilut 17 minuuttia. Pelikellon lyödessä 77.06 HPK:n Patrik Virta iski voittomaalin Joona Monton ja Markus Niemeläisen esityöstä.
HPK:n maalivahdille Joonas Toivoselle kertyi ottelussa 26 torjuntaa ja virkaveli Nico Vikstenille Ilveksen maalilla peräti 39 torjuntaa.
Ilves ei pystynyt käyttämään ensimmäistä “ottelupalloaan”, vaan finaaliin menevä joukkue selviää ratkaisevassa viidennessä välierässä. Ottelu pelataan torstaina klo 19 Hakametsässä.
HPK 18.3.2015