HPK:n A-Nuoret saavat lauantaina vastaansa Tapparan

28.09.2012

HPK:n A-Nuoret palavaat parin viikon tauon jälkeen kotikaukaloon. Viimeksi Ritari-areenassa pelattuaan HPK joutui Bluesin runtelemaksi luvuin 0-7. Sen jälkeen on alkanut aivan toisenlainen meno Kerhon A-Nuorissa. Neljä vieraspeliä ovat tuoneet voitot Ässistä, SaiPasta ja Kärpistä. Kerho on Nuorten SM-liigassa tällä hetkellä sijalla seitsemän, yhdeksällä pisteellä.

HPK:n kolmoskenttää on johtanut tällä kaudella lähes kaikissa otteluissa Mikko Lahtela. Muutaman viikon kuluttua 20 vuotta täyttävä Lahtela siirtyi Kiekkoreippaasta Hämeenlinnaan kaudella 2009–2010. Viime kaudella Lahtela tehtaili pronssijoukkueen paidassa 46 ottelussa tehot 7+12=19.

– Viime kausi oli osaltani ihan OK. Puolustavampi rooli sopi mulle hyvin. Mitali tuli ehkä muille hieman puskista, mutta ei meille. Tiesimme, että jos kaikki pelaavat koko ajan omalla tasollaan, mahdollisuudet ovat mitaliin, muistelee Lahtela.

HPK-A-IMG_9948-99
Lahtela A-Nuorten viime vuoden tummassa paidassa. Tänä vuonna A-Nuoret pelaavat edustusjoukkueen tapaan oransseissa kotipaidoissa.

Tälle kaudelle A-Nuoret ovat listanneet tavoitteekseen suoran playoffpaikan. Kerhon varakapteeni Lahtela näkee tavoitteen realistisena.

– Kuuden joukkoon on ihan mahdollista mennä. Voimme voittaa kenet tahansa, koska meillä on hyvä joukkue ja ollaan kasvettu hyvin yhteen.

Tuplaviikonloppu

Kerhon nuorilla on edessään tiukka viikonvaihde. Tulevana viikonloppuna Kerhon A saa siis ensin vieraita Tampereelta ja matkaa sunnuntaina Jyväskylään. Palautumisaika otteluiden välillä jää lyhyeksi.

– Ei siinä ehdi paljon tekemään. Jokaisella on omat jutut pelin jälkeen. Ruokaa, telkkarin katsomista ja unta. Aamulla lähdetään Jyväskylään, sanoo Lahtela.

Kaikki kerholaiset odottavat A-Nuorten avaavan kotivoittotilinsä lauantaina. Niin myös Lahtela.

– Huomenna taistellaan tosissaan voitosta. Avauspeli on pyyhkiytynyt jo pitkän aikaa sitten mielestä. Joka äijän pitää pelata alusta asti meidän peliä. Kiekon kanssa on oltava hyvä ja uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuja, päättää Lahtela.

Kerho-ravintola avaa ovensa

Lauantaina HPK:n ja Tapparan välisessä ottelussa yleisöä palvelee Junnukioskin lisäksi Kerho-ravintola. Ravintolapäällikkö Mia Kallio kertoo ravintolan muokkaantuvan niin sanottuun pelimättörooliin.

– Pyrimme helpottamaan ruuhkaa, joka usein A-Nuorten otteluissa syntyy Junnukioskille. Meiltä saa lauantaina normaalitarjonnan lisäksi myös lihikset ja nakit!

HPK A – Tappara A
la 29.9. klo 15.00 Ritari-areenassa

HPK 28.9.2012

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!