HPK pelaa CHL:ää alkavalla kaudella

Voitettuaan Suomen mestaruuden HPK pelaa myös Champions Hockey Liigaa juhlakaudellaan! CHL:n arvontatilaisuus järjestetään 22.5.2019. Lue CHL:stä lisää alta!

Kansainvälinen liiga

Jääkiekon mestarien liiga järjestettiin ensimmäisen kerran kaudella 2008-2009. Turnaus korvasi tuolloin aikaisemman Super Six -turnauksen, jossa myös HPK oli mukana vuonna 2007 voitettuaan Suomen mestaruuden vuonna 2006.

Ensimmäisellä kaudella mukana oli 12 joukkuetta kahdeksasta maasta ja mestariksi kruunattiin sveitsiläinen Zürich Lions.  Kauden 2008-2009 jälkeen CHL (Champions Hockey League) oli tauolla muutaman kauden kunnes sarja palasi kiekkokartalle kaudeksi 2014-2015, jolloin liigaan osallistui peräti 44 joukkuetta ja edustettuna oli 12 eri maata. Seuraavaksi kahdeksi kaudeksi joukkuemäärä nostettiin 48:aan, mutta kaudeksi 2017-2018 joukkuemäärää laskettiin yhä voimassa olevaan 32:een.

Kaudella 2019-2020 mukana on joukkueita kaikkiaan 13 eri maasta ja maiden edustus jakautuu seuraavasti: Ruotsista ja Sveitsistä osallistuu viisi joukkuetta, Suomesta ja Tshekeistä neljä. Kolmen joukkueen voimin sarjaan osallistuvat Saksa sekä Itävalta. Iso-Britannian sarjasta joukkueita on mukana kaksi ja yhden joukkueen maita on mukana kuusi; Valko-Venäjä, Norja, Slovakia, Tanska sekä Ranska ja Puola.

32 joukkuetta, mutta miten paikat jakautuvat?

Mestarien liigan perustajamaat (Ruotsi, Sveitsi, Suomi, Tshekki, Saksa, Itävalta) saavat yhteensä 24 paikkaa, jotka jakautuvat aiempien kausien menestykseen pohjautuvan rankingin perusteella. Kaksi parhaiten menestynyttä maata saavat maksimimäärän, eli viisi paikkaa, seuraavat kaksi neljä ja kaksi viimeistä saavat mukaan kolme joukkuetta.

Mestarien liigan hallitseva mestari saa automaattisesti paikan myös seuraavalle kaudelle.

Maiden sisäisistä paikoista yksi menee mestarille ja loput paikat jaetaan runkosarjasijoitusten mukaan. Esimerkiksi, kun Suomella on neljä edustuspaikkaa, niin mukaan pääsivät automaattisesti runkosarjan kolme parasta ja neljäs paikka tuli mestaruuden myötä HPK:lle.

Niin sanotut haastajamaiden sarjat (Iso-Britannia, Valko-Venäjä, Norja, Slovakia, Tanska, Ranska ja Puola) saavat mukaan oman pääsarjansa mestarin.

Lisäksi yksi paikka menee Continental Cupin voittajalle, mutta tänä vuonna voittajaksi itsensä pelasi kazakstanilainen Arlan Kokshetau ja koska vanhan säännön mukaan kazakstanilainen joukkue ei voi osallistua CHL:ään, niin kutsun sai finaalin hävinnyt Belfast Giants.

Näin pelataan

Joukkueet arvotaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Oman lohkonsa sisällä jokainen joukkue kohdataan kerran kotona sekä kertaalleen vieraissa.

Joukkueet on sijoitettu ennalta arvontakoreihin. Koreja on neljä, joista jokaisesta nostetaan yksi joukkue. Ykköskorissa on mestarit ja vastaavasti neloskorissa on haastajaliigojen joukkueet.

Alkulohkojen kaksi parasta, eli kaikkiaan 16 joukkuetta, etenevät pudotuspelivaiheeseen. Ensimmäisellä kierroksella otteluparit arvotaan niin, että lohkojen voittajat eikä saman lohkon ykkönen ja kakkonen eivät vielä tässä vaiheessa voi kohdata toisiaan. Tämän jälkeen pudotuspelit etenevät kaavion mukaan.

Pudotuspeleissä joukkueet pelaavat toisiaan vastaan kaksi ottelua ja jatkoonmenijä määritellään näiden otteluiden yhteistuloksen perusteella. Mikäli tulos on kahden ottelun jälkeen tasan, pelataan jatkoaika ja tarvittaessa ammutaan voittolaukauskilpailu.

CHL huipentuu yksiosaiseen finaaliin, johon kotiedun saa turnauksessa tuloksellisesti paremmin pelannut joukkue.

JYP toistaiseksi ainoa suomalainen mestari, ruotsalaiset dominoivat

Zürich Lions voitti mestarien liigan ensimmäisen mestaruuden, mutta tuon jälkeen ainoastaan kertaalleen mestariksi on pelannut jokin muu kuin ruotsalainen joukkue.

Kaudella 2017-2018 JYP kukisti finaalissa ruotsalaisen Växjö Lakersin lukemin 2-0 ja tämä on toistaiseksi ainoa kerta, kun suomalainen joukkue on voittanut CHL:n. JYPin lisäksi ainoana suomalaisena joukkueena finaalissa on pelannut Oulun Kärpät kaudella 2015-2016, mutta tuolloin ruotsalainen Frölunda Indians oli vahvempi lukemin 2-1.

Frölundasta voidaan puhua liigan mahtiseurana, sillä joukkue on ollut finaalissa peräti neljä kertaa ja voittanut mestaruuden kolmesti. Tuorein mestaruus tuli päättyneellä kaudella, kun se kukisti finaalissa saksalaisen Red Bull Münchenin lukemin 3-1

Frölundan ohella toinen ruotsalainen voittaja on Luleå Hockey, joka kruunattiin mestariksi kaudella 2014-2015.

CHL infovideot englanniksi

https://www.youtube.com/watch?v=yhBKfrYHBuM

https://www.youtube.com/watch?v=8h-hDmpJsfk

 

17.05.2019 12:54

Jaa artikkeli: