HPK Naiset voiton päässä välieristä – kotivoitto keskiviikkoillassa

26.02.2025

HPK otti ottelusarjan toisen voiton ja on näin ollen voiton päässä välieristä, kun TPS kaatui Metritiski-areenan tiistai-illassa lukemin 4-1 (1-0, 1-0, 2-1). Kiti Seikkula kirjautti ottelussa tehot 2+2.

Kuva: Inka Kuusinen

Hermostunut alku

Ottelu alkoi TPS:n pienoisella hallinnalla, mutta HPK pääsi nopeasti peliin mukaan ja otti ainakin näennäisen hallinnan. TPS puolusti jälleen laadukkaasti eikä HPK yrityksestä huolimatta päässyt parhaille mahdollisille maalipaikoille.

HPK:n peli oli ensimmäisessä erässä hieman hermostunutta ja tämä näkyi esimerkiksi syöttöjen laadussa. HPK:n pelaamista erässä kuvasti ehkä parhaiten ottelun ensimmäinen ylivoima, jonka aikana kotijoukkue pelasi hetken aikaa neljällä pelaajalla.

Avausmaali nähtiin, kun TPS:n Meri Haaranoja sai ajassa 19:06 kaksiminuuttisen korkeasta mailasta ja tätä ylivoimaa HPK ei jättänyt käyttämättä. Kiti Seikkulan toimitti kiekkoa maalille ja sen ohjasi maalinedustalta sisään Ines Lukkarila ajassa 19:51.

Maali oli  malliesimerkki suoraviivaisuudesta, jonka perään myös Kiti Seikkula kaipailee.

– Sellainen suoraviivaisuus puuttui, että turhaan alettiin puskemaan ja yrittämään sellaisia hienoja juttuja. Tulosta syntyy kuitenkin lopulta yksinkertaisilla asioilla ja suoraviivaisuuden kautta.

Ehjä 60 minuuttinen hakusessa

Toisessa erässä HPK sai peliinsä hieman ryhtiä ja järkeä eikä avauserän kaltaista sekoilua enää nähty, vaikka parannettavaakin jäi rutkasti. Peli aaltoili varsin tasaisissa merkeissä kunnes ajassa 34:17 TPS-vahti Tiina Ranne ohitettiin toisen kerran. Lukkarila teki upean esityön karvaamalla kiekon TPS:n puolustukselta ja syötti maalinedustalla olleelle Seikkulalle, joka ei erehtynyt.

Kuva: Inka Kuusinen

Päätöserässä TPS lähti virittelemään kiriä ja vierailla olikin loistava paikka kaventaa, mutta ylivoimahyökkäys kuihtui kasaan heikohkon syötön myötä. Ja jos et itse tee, niin yleensä kaveri tekee: Iben Tillman avasi Seikkulalle, joka laukoi kiekon TPS-pelaajan kautta ohi Ranteen ja näin HPK siirtyi 3-0-johtoon ajassa 42:36.

Pientä toivoa TPS:n iltaan toi Jade Mäkivaara, jonka laukaus ohitti HPK-vahti Anni Keisalan ajassa 55:00. Kavannuksen jälkeen TPS pääsi hakemaan lisää osumia ylivoimalla, kun Ella Vähänkangas sai kampituksesta kaksiminuuttisen.

TPS olikin lähellä onnistua, mutta lopulta Vähäkangas löi lopullisen niitin iskemällä kiekon tyhjiin ajassa 58:26.

Ottelussa tehot 2+2 nakuttanut Kiti Seikkula oli tyytyväinen voittoon ja siitä lähdetään, että tätä ottelusarjaa ei enää Hämeenlinnassa pelata, mutta parannusta se vaatii.

Kuva: Inka Kuusinen

HPK:lla on mahdollisuus katkaista ottelusarja lauantaina Turussa.

– Ei tänään saatu ehjää 60 minuuttista, mutta toki tässä vaiheessahan on tärkeintä voittaa peli ja siihen ollaan tyytyväisiä. Eiköhän me hoideta se lauantaina, että saadaan yksi lepopäivä lisää. Ehjä 60 minuuttinen täytyy saada, että voitto irtoaa, Seikkula päättää.

Puolivälierät jatkuvat viikonloppuna

HPK ja TPS kohtaavat seuraavan kerran lauantaina Turussa. Jos HPK voittaa lauantain ottelun, Oranssi etenee Auroraliigan välieriin. Mikäli TPS voittaa ottelun, se siirtää puolivälieräsarjan ratkaisun sunnuntaille Hämeenlinnaan.

TPS-HPK la 1.3. klo 13.20 Turku
Tarvittaessa HPK-TPS su 2.3. klo 14.00 Metritiski-areena

Sunnuntain ottelun lipunmyynnistä tiedotetaan lauantain ottelun päätyttyä HPK:n kanavissa. Peruslippu puolivälieriin maksaa 10€, alle 15-vuotiaat pääsevät puolivälieriin maksutta Hämeenlinnassa.

Hotsi-pehmolelu

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!