HPK harjoitteli Kazania vastaan

HPK – AK Bars Kazan (1-0,1-1,0-1,0-1) 2-3 vl.

HPK sai vastaansa kovan luokan harjoitusvastustajan, kun Venäjän KHL-liigassa pelaava AK Bars Kazan leireili Suomessa. Mielenkiintoisen ottelusta teki pitkästä aikaa Hämeenlinnassa pelannut Niko Kapanen, joka siis edustaa Kazania.

Ensimmäiset peliminuutit eivät hämeenlinnalaisia mairitelleet. Kazan hallitsi kenttätapahtumia HPK:n ihmetellessä meininkiä. Pikku hiljaa ote siirtyi kuitenkin HPK:lle ja noin neljän minuutin kohdalla Kerhon nelosketjun nuorukaiset Turtiainen ja Paajanen järjestelivät maalipaikkaa. Paajasen veto maalin edustalta ei kuitenkaan löytänyt osoitetta maaliin asti.

Kazanin Ilya Nikulin joutui ottamaan kiinnipitämisrangaistuksen ajassa 6.03, josta HPK:lle avautui ottelun ensimmäinen ylivoima. Muuten huonon ylivoiman kruunasi kuitenkin ensimmäinen maali. Ajassa 7.57 Jere Sallinen sohi kiekon epäselvän tilanteen jälkeen verkkoon ja tilanteeksi 1-0.

Avauserän valopilkku oli Kerhon nelonen Turtiainen-Paajanen-Leino, jotka pääsääntöisesti painoivat pelin hyökkäyspäätyyn ja pelasivat ennakkoluulottomasti venäläisiä vastaan.

Tasatahtia loppuun asti

Kazan avasi maalitilinsä ajassa 32.11. Asialla oli supertähti Alexei Morozov. Aluksi Morozov tarjosi parille HPK:laiselle pullakahvit, jonka jälkeen ampui todella kovan rannelaukauksen takakulmaan ohi Mikko Tolvasen. Maaliin syöttöpisteet Nikulinille ja maalivahti Barulinille.

HPK ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt vaan jatkoi vahvoja otteitaan. Ajassa 16.04 Ville Viitaluoma näytti maaliteon mallia vieden Kerhon 2-1 –johtoon. Jesse Saarinen piti kiekkoa hyökkäysalueella ja tarjoili syötön Viitaluomalle maalin eteen, josta kiekko jatkettiin rysään.

Toinen erä oli tarkkaa peliä molemmilta ja kahden maalin lisäksi juurikaan muita maalipaikkoja ei kummallekaan joukkueelle siunaantunut.

Kolmas erä jatkui siitä, mihin toisessa erässä jäätiin. Kazanin puolustus petti erän puolivälin jälkeen ja Santeri Alatalo väläytteli pelisilmäänsä tarjoillen vapauttavan syötön Viitaluomalle. Puolittaisen läpiajon päättänyt laukaus oli kuitenkin heikko ja suuntautui plekseihin.

Heti Viitaluoman maalipaikan jälkeen Kazan loi vaarallisen tilanteen HPK:n päätyyn. Janne Pesonen pääsi laukomaan suoraan syötöstä, mutta Mikko Tolvanen latisti tämän suorituksen mahtavalla hanskatorjunnallaan. Tämä ilo ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun Pesonen tasoitti pelin ajassa 53.42 heti Kazanin aikalisän jälkeen. Kiekko painui helpohkosti muuten hyvin pelanneen Tolvasen ohitse.

Tasatilanteessa edettiin voittomaalikisaan asti, jonka lopulta Lauris Darzins ratkaisi komeasti Kazanin eduksi. HPK:n laukojista onnistui ainoastaan Teemu Rautiainen, joka harhautus oli myös kerrassaan tyylikäs.

HPK pelaa vielä kaksi harjoitusottelua ennen 13. syyskuuta alkavaa liigakautta. Lauantainen peli ainakin osoitti sen, että peli alkaa olemaan kunnossa ja Kerho on tulevalla kaudella erittäin vahva.

Niklas Heinonen 2.9.2012

02.09.2012 15:08

Jaa artikkeli: