HPK Hall of Fameen nimettiin kolme uutta jäsentä 95-vuotisjuhlakauden viimeisessä seremoniassa HPK-KooKoo-ottelun alussa. Kunniagallerian jäseniksi nimettiin Tapio Järveläinen, Antti Korpimaa ja Jani Hassinen.
Tapio Järveläinen on tehnyt pitkän vapaaehtoisuran HPK:n juniorivalmennuksessa 70-luvulta asti. 38 juniorivalmentajavuotensa aikana hän valmensi vuosina 1978 ja 1993-syntyneet ikäryhmät aina pikkuritareista C-junioreiksi asti. Pitkälle juniorivalmentajauralle lukeutuvat myös lukuisat B- ja A-junioreiden valmennusvuodet. Järveläinen on toiminut myös jääkiekkoliiton aluevalmentajana.
Valmennusuransa jälkeen Järveläinen siirtyi HPK-Juniorijääkiekon hallitukseen ja toimi kuuden vuoden ajan valmennustoiminnan vastaavana. Valmentamisen ohessa Järveläinen ohjasi koulujen liikuntajäitä kahden kauden ajan.
HPK:n edustusjoukkueeseen Järveläinen kutsuttiin alun perin tilastojen tekijäksi. Neljäntenä tilastointivuonna Järveläisen toimenkuvaa lisättiin joukkueenjohtajan tehtävät, joita hän hoiti kymmenen kauden ajan. Järveläistä kuultiin myös Radio Jannen taajuuksilla vakiokommentaattoria vuosikymmenen ajan HPK:n vieraspeleissä.
Järveläisen palkintokaapista löytyvät SM-kulta vuodelta 2006, seitsemän SM-pronssia ja yksi EM-hopea vuodelta 2007 HPK:n puvussa.
Antti Korpimaa aloitti yli neljäkymmentä vuotta kestäneen HPK-uransa huoltajana. Hämeenlinnan jäähallin rakentamisvuodesta 1979 alkaen Korpimaa toimi HPK:n edustusjoukkueen huoltajana ja tilastojen tekijänä yhdeksän kauden ajan.
HPK:n noustua Liigaan vuonna 1988 Korpimaa aloitti HPK:n lehdistöpäällikkönä ja on pitänyt ansiokkaat 36 vuotta huolta lehdistön tarpeista HPK:n kotiotteluissa.
Korpimaa on toiminut kahdesti U20 MM-kilpailuissa ja naisten MM-kilpailuissa lehdistöpäällikkönä. Poikansa, 1987-syntyneiden joukkueen joukkueenjohtajana Korpimaa toimi yhteensä kymmenen kauden ajan vuosina 1994–2003. Korpimaa on HPK alumnin hallituksen jäsen.
Korpimaa päättää Kerho-uransa keväällä 2025, HPK kiittää vuosien ansiokkaasta työstä hämeenlinnalaisen jääkiekkoilun eteen!
Jani Hassinen siirtyi HPK:hon KalPasta kaudelle 1992–1993 ja pelasi pääosan kaudesta A-juniorijoukkueessa. Heti seuraavalla kaudella Hassinen nousi liigajoukkueen vakiokokoonpanoon. Hyökkääjä pelasi ensimmäiset viisi kauttaan Kerhossa 90-luvulla, voittaen kaudella 1996–1997 HPK:n sisäisen pistepörssin. Hassinen siirtyi keväällä 1997 Jokereihin ja seuraavana vuonna Tapparaan. Hassinen pelasi kaudet 2002–2004 HV71-paidassa, voittaen Ruotsin mestaruuden keväällä 2004.
Hyökkääjä palasi Kerho-paitaan kaudelle 2004–2005 ja oli osa HPK:n ensimmäistä Suomen mestaruus -joukkuetta. Hassisen ura päättyi puolivälieräsarjassa keväällä 2007 loukkaantumiseen, jonka jälkeen hyökkääjä ei enää voinut jatkaa pelaamista.
Hassinen edusti urallaan yhteensä kahdeksalla kaudella HPK:ta, joista viidellä hänen kaulaansa ripustettiin mitali. Hän voitti urallaan Suomen mestaruuden HPK:ssa, Ruotsin mestaruuden, kahdesti Suomen mestaruus hopeaa ja neljästi pronssia Kerhossa.
Hämeenlinnan Pallokerho aloitti 90 -juhlavuotena käytännön, jolla se huomio historiansa aikana merkittävää työtä seuran eteen tehneitä henkilöitä perustamalla HPK Hall of Famen. Hall of Fameen voidaan nimetä pelaajia ja seuratyöntekijöitä sekä muita vahvoja tahoja, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi HPK:n kasvutarinaan vuosien saatossa. Nimityksiä ei tule ajatella arvojärjestyksenä nimitysjärjestyksen mukaan, vaan jokaisella nimityskerralla pyritään huomioimaan eri toimijoita eri vuosikymmeniltä.
Katso aiemmin HPK Hall of Fameen nimetyt täältä.