Hifk:n ylivoima liikaa HPK:lle

HIFK-HPK 4-2 (1-1, 3-0, 0-1)

Tasaisen avauserän jälkeen HIFK repäisi ratkaisevan eron toisessa erässä. HPK:n turmioksi koitui etenkin kotijoukkueen vahva ylivoimapelaaminen, sekä IFK:n maalissa hienon pelin pelannut Joni Ortio. Kerhon tehokkain oli molemmat maalit syöttänyt Antti Miettinen.

Ottelun avauserä oli tasainen, jossa molemmilla joukkueilla oli omat painostushetkensä. Aivan erän alkuun molemmat joukkueet saivat mahdollisuutensa ylivoimalla. HIFK ei saanut omalla etsikkoajallaan mitään aikaan. HPK sen sijaan pyöritti lähes koko kaksiminuuttisen kiekkoa helsinkiläisten alueella. Parhaimmat paikat avautuivat Tuomaksille Vänttinen ja Santavuori mutta kiekkoa ei saatu häkkiin.

Seuraavan ylivoiman HIFK käyttikin sitten jo hyväkseen. Ajassa 14.19 kiekko pelattiin keskustaan Mathieu Perreaultille. Perreault kiskaisi kiekon kohti Mika Järvisen vartioimaa maalia. Kiekko kimpoili hetken kuin markan kolikko pajatsossa ja päätyi lopulta HPK:n maaliin.

HPK:n kuitti tuli nopeasti ja hienolla tavalla. Antti Miettinen ja Tuomas Santavuori pääsivät 2-1 -ylivoimahyökkäykseen. Miettinen ja Santavuori kiekottelivat ensin HIFK-pakin pään pyörryksiin ja tämän jälkeen vielä Joni Ortion jään pintaan. Lopulta Santavuori iski ottelun tasoihin. Santavuoren maali oli varmasti yksi syyskauden hienoimmista osumista.

Erän loppuun HPK pääsi vielä kertaalleen ylivoimalle mutta ei pystynyt siirtymään johtoon.

Tehokas HIFK

Toiseen erään kotijoukkue lisäsi napsun verran tempoa ja pyöritti pitkiä hyökkäyksiä Kerhon päädyssä heti erän alusta alkaen. Ajassa 24.42 IFK pääsi vastahyökkäykseen. Kiekko pelattiin Joakim Erikssonille, jonka laukaus otti kimmokkeen Ossi-Petteri Grönholmin luistimesta ja lepatteli Järvisen olkapään yli HPK-maaliin.

IFK:n johto-osuman jälkeen Eric Fehrillä oli mainio tilaisuus siirtää peli jälleen tasalukemiin ylivoimalla. Fehrin yritys lähietäisyydeltä nousi kuitenkin “nordiksen” muikkuverkkoihin.

Ottelun ylitettyä juuri ja juuri puolivälin IFK iski jälleen. Fehrin istuessa jäähyaitiossa kiekko pelattiin maalin eteen kaikessa hiljaisuudessa nousseelle Toni Söderholmille, joka sai täysin rauhassa laittaa lukemat jo 3-1:een.

IFK iski toisessa erässä vielä kertaalleen ja jälleen Fehrin jäähyn aikana. Tällä kertaa Joel Perrault oli unohdettu täysin vapaaksi b-pisteen kaarelle, josta mies tälläsi kiekon HPK-maalin alakulmaan.

Kiilholma kaunistelee lukemia

4-1 -tappiotilanteessa HPK lähti ennakkoluulottomasti hakemaan kavennusta kolmannessa erässä. Kurinalaisesti puolustanut kotijoukkue piti HPK:n kuitenkin poissa aivan vaarallisimmilta maalintekopaikoilta.

Erän puolivälin jälkeen IFK:lle tuomittiin kaksi peräkkäistä jäähyä ja HPK pääsi yrittämään loppukiriä toden teolla. HPK otti maalivahdinkin pois jo hyvissä ajoin kuusi minuuttia ennen päätössummeria. Joni Ortio IFK-maalissa oli tänään kuitenkin huippuiskussa, eikä Kerho saanut maalia ylivoimansa aikana.

Ajassa 58.00 Juha Kiilholma sai vielä kavennuksen aikaan. Ortio seikkaili maalinsa takana ja yritti purkukiekkoa rännin kautta. Antti Miettinen katkaisi kuitenkin purkuyrityksen ja syötti kiekon maalilla olleelle Kiilholmalle, jolla oli helppo työ laittaa peliväline tyhjään rysään. Maalin jälkeen HPK yritti edelleen kavennusta ilman maalivahtia mutta ei saanut lisäosumia aikaan.

Tappiosta huolimatta HPK pelasi kelpo vierasottelun toista erää lukuunottamatta, jolloin helsinkiläisten tehokkuus oli liikaa Kerholle.

HPK:lle tarjoutuu mahdollisuus palata voittojen tielle nopeasti, sillä heti huomenna Ritari Areenalle luistelee vieraaksi Tampereen Tappara, joka voitti tänään oman ottelunsa TPS:aa vastaan. Ottelu alkaa tuttuun lauantai-matsin tapaan kello 17.00.

 

Ville Peltonen 7.12.2012

07.12.2012 19:56

Jaa artikkeli: