Harri Kainulainen: “Try-out ei aseta ylimääräisiä paineita.”

Harri Kainulainen palaa HPK-paitaan yhden Mestiksessä vietetyn kauden jälkeen. 24-vuotias Kainulainen siirtyi keväällä 2019 Jukureihin edellisen HPK-kautensa loppupuolella. Nyt kuitenkin hyökkääjän ja kasvattiseuran nimet ovat jälleen samassa paperissa.

– Paluu Kerho-paitaan on kyllä mieleikäs. Liigan pariin on hyvä päästä takaisin.

Kainulainen ei kuitenkaan muistele Mestis-kauttaan sarjatason pudotuksena ja sitä kautta pettymyksenä. Päinvastoin, hänen pääajatuksensa viime kesänä oli löytää paikka, jossa saisi paljon peliaikaa.

– Ei ollut pettymys mennä Mestikseen kaudeksi pelaamaan. Halusin vain pelata ja peliaikaa. Olin jäänyt pienemmälle peliajalle ja lyhyet Mestis-komennukset vaikuttivat pelaamiseen. Ei siis ollut pettynyt, se tuntui hyvältä ratkaisulta, että sai yhden paikan missä olla.

Hyökkääjä kertoo jääkiekkoilijan arjen olevan jotakuinkin samanlaista sarjatasoa alempana pelaavan K-Vantaan riveissä kuin liigajoukkueessa.

– Arki ei muuttunut juurikaan. Harjoittelimme viime kaudella normaalisti, aamuisin ja sitten tietysti pelit päälle. Aikalailla samanlailla kuin Hämeenlinnassa. Toki pientä muutosta tuli, kun ajoin joka päivä Vantaalle Hämeenlinnasta. Luulin, että matkustaminen vaikuttaisi itseeni, mutta loppujenlopuksi sillä ei ollut vaikutusta.

Usein ollaan kiinnostuneita siitä, kuinka kaksi Suomen seuratuinta kiekkosarjaa eroavat toisistaan. Kainulainen kertoo, että jos Liigassa mennään tiukasti ohjeiden mukaan, viime kaudella sai soveltaa.

– Vauhdissa ja fyysisyydessä ei ole mitään eroa, mutta Liigassa on ammattimaisempaa ja tarkempaa ja sitten jokainen tietää taktisesti mitä tehdä kentällä. Mestiksessä peli on hieman enemmän luomua ja ohuella pelikirjalla mennään. Ketjut sopivat aika paljon keskenään mitä tehdään.

Kainulainen sijoittui toiseksi Mestiksen pistepörssissä päättyneellä kaudella pelattuaan 50 ottelua pistein 24+31=55. Hän antaa tunnustuksen koko ketjulleen omasta onnistuneesta kaudestaan.

– Sain pelata hyvien laitureiden kanssa, Julius Valtonen ja Oliver Kiljunen pääasiassa olivat laidoillani. Siinä oli hyvä pelata, kaksi sellaista laituria, jotka tekivät hommia niin pirusti. Luotimme omiin taitoihimme ja koutsit luottivat meihin, saimme toteuttaa itseämme kentällä.

Kainulaisen sopimukseen HPK:n kanssa kuuluu tryout-pykälä. Hyökkääjä ei näe koeaikaa huonona asiana.

– En ota sitä mitenkään paineena. Sehän on periaatteessa hyvä tilanne kaikille. Jos jommallakummalla osapuolella on olo, että tämä ei sovi mulle niin sitten muihin hommiin. Lähden antamaan kaikkeni ja tavoittelemaan Liiga-paikkaa koko kaudeksi.

Koronaviruspandemian vuoksi HPK:n joukkue ei kokoonnu harjoituksiin. Kainulaisen mielestä nyt on hyvä hetki soveltaa harjoitteita sopivaksi itselleen.

– Onhan tietysti helpompi lähteä omatoimiseen jaksoon, kun tietää entuudestaan HPK-tyyliä harjoittelussa. En usko, että tällä kokoontumiskiellolla on vaikutusta kovinkaan paljon. Ulkona on paikkoja treenata, jos ei peruspunttisalille pääse. Nyt pystyy jokainen vähän soveltamaan!

22.04.2020 09:00

Jaa artikkeli: