Ei sul mittää pisteit ois antaa?

2-4 (1-0, 1-2, 0-2)

 

Kerho lähti Turkuun parantamaan puolustustaan kun parissa edellisessä Liigaottelussa oli omissa kolissut “vähän” liikaa. Tässä joukkue onnistuikin ja tuloksena maukas 2-4 voitto Tepsistä. Kerhosta maalintekijöinä kunnostautuivat Henri Kanninen (1+1), Jere Innala (1+1), Petteri Nikkilä (1+1) ja Philippe Cornet. Avauserän jälkeen astui pääosaan erikoistilanteet Kannisen iskiessä 1-1 tasoituksen alivoimalla. Ylivoimamaaleista vastasivat Innala toisessa, ja Nikkilä kolmannessa erässä. Myös Niclas Lucenius vietti kahden tehopisteen iltaa, syöttäen molemmat ylivoimamaalit.

 

Tarkka ensimmäinen erä

 

Ensimmäinen erä Turussa noudatti Pennasen teesejä (puolustus kuntoon) lähes täydet 20 minuuttia. Kuusi sekuntia jäi pelikelloon aikaa kun Kerholle sattui pieni epäonninen lapsus ja TPS pääsi hyökkäämään käytännössä viidellä kahta vastaan, josta Anton Holm pisti kiekon Joona Voutilaisen selän taakse.

Myös erän ensimmäiset 10 sekuntia oli turkulaisilta vahva ja kotijoukkueen Lauri Korpikoski pääsi nokikkain Voutilaisen kanssa, tässä Voutilainen oli parempi. Jäähyjä ei ensimmäisessä erässä nähty yhtäkään kappaletta, joten erikoistilanteita ei nähty. TPS:n maalissa Julius Pohjanoksa selvisi erästä neljällä torjunnalla, Voutilaisen napsiessa kiinni 15 laukausta.

Kiekkoa TPS hallitsi hiukan enemmän mutta edellä mainittuja maalia ja Korpikosken paikkaa lukuunottamatta ei kummallakaan äärettömän vaarallisia paikkoja ollut.

 

Jäähy-, ja maalihanat auki

 

Toiseenkin erään TPS tuli lujaa päälle, minuutin pelin jälkeen TPS paineisti kahdella hyökkääjällä ja Nikkilän syöttö kulmasta maalin taakse kimposi ikävästi päädyn ja maaliraudan kautta suoraan maalin eteen, josta Markus Nurmi siirsi kotijoukkueen 2-0 johtoon.

Ajassa 26.44 oli lisää vaikeuksia edessä, kun ottelun ensimmäinen jäähy puhallettiin Petteri Nikkilälle koukkaamisesta. Tepsin ylivoima jauhoi ensimmäisen minuutin vahvasti mutta Kerhon puolustus kesti ja saatiin pelikatko aikaan. Seuraava maali nähtiin ajassa 28.09, mutta maalia ei tehnyt TPS, vaan alivoimalla Henri Kanninen laukoen kiekon pakin jaloista kohti Pohjanoksaa. Kiekko otti pompun pakin mailasta ja meni maaliin Pohjanoksan jalkojen välistä. Syöttöpisteet Tommi Tikalle ja Otto Latvalalle.

Maalista Kerho sai lisää virtaa ja ajassa 30.14 otti Tepsin Joseph Piskula kakkosen poikittaisesta mailasta, kohteena Innala. Aloituksesta Tepsi sai kiekon purettua, Elmeri Eronen lähti hakemaan kiekkoa omista, Markus Nurmi perässään. Kerhon kulmauksessa löi Nurmi Eroselta mailan käsistä ja Kerholle kahden miehen ylivoimaa minuutti ja 44 sekuntia.

Kahden miehen ylivoimalla Kerho haki maltillisesti paikkaa ja saikin muutaman laukauksen kohti Pohjanoksaa. Lopulta Luceniuksen kautta kiekko Nikkilälle, joka löysi maalin kulmalta Innalan ja taas kädet kohti kattoa, nyt ylivoimalla. Peli 2-2.

Ylivoima jatkui vielä viidellä neljää vastaan ja Kerho sai luotua painetta turkulaispäätyyn. Maalia ei enää saatu, vaikka pyöritys jatkui vielä pitkään jäähyn jo päätyttyäkin. Erätauolle mentiin tasalukemissa 2-2, toisessa erässä torjunnat kääntyivät toiseen suuntaan. Pohjanoksalle 12 ja Voutilaiselle neljä torjuntaa.

 

Jalka kaasulle ja Tepsi jää jalkoihin

 

Kolmatta kertaa ei Kerho antanut Tepsille erän alkuun maalipaikkaa ja ensimmäisenkin minuutin jälkeen jatkettiin tasatilanteessa. Alun viitisen minuuttia oli rikkonaista, pitkiä kiekkoja jaeltiin puolijn ja toisin eikä kumpikaan saanut kunnolla kiekollista peliä käyntiin.

Ajassa 46.41 joutui Petteri Wirtanen rikkomaan Innalaa ja Kerholla tarjoiltiin ylivoimaa. Duo Nikkilä-Lucenius pisti kiekon liikkeelle, sahasi Tepsin kuvion auki ja lopulta Nikkilälle kauden avausosuma, lukemat ylivoimamaalilla 2-3.

Heti aloituksen jälkeen jäi Puustisen maila turkulaisluistimen alle ja Puustiselle kakkonen kampituksesta. Kerhon alivoima kesti tilanteen hienosti, eikä kotijoukkue saanut juuri mitään aikaan. Alivoiman jälkeen Kerho vetäytyi vähän puolustuskannalle ja varjeli johtoaan.

Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä 3.21 käytti TPS aikalisänsä ja noin 58 minuutin kohdalla Pohjanoksa luisteli vaihtoon Tepsin hakiessa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Tepsi pitikin kiekkoa Kerhon päädyssä, joutuen kuitenkin kulmiin tiukan kerholaispuolustuksen edessä. Lopulta vapauttava isku tuli ajassa 59.59. Eronen heitti kiekon pleksin kautta keskialueelle johon ehti ensimmäisenä Kanninen. Kanninen syötti Philippe Cornetin läpiajoon, joka ei näistä paikoista erehdy! Voittolukemat Turusta 2-4 ja mukaan täydet kolme pistettä!

 

 

Seuraava ottelu pelataan jo huomenna. Pohjantähti Areenalle saadaan vieraita Vaasasta, kun Sport asettuu vastaan. Ottelu on perhepeli ja alkaa klo 17.00, tervetuloa koko perheen voimin kannustamaan Kerho voittoputkeen!

 

 

 

 

 

 

11.10.2019 21:12

Jaa artikkeli: