BioRex-otteluennakko TPS-HPK 28.2.2023 – haastattelussa Jiri Pärssinen

HPK matkustaa Turun Artukaisiin, jossa se kohtaa sarjassa kahdeksantena olevan Turun Palloseuran. TPS:llä on ollut tämän vuoden puolella haasteita ja se on valunut hiljalleen pois tiukimmasta taistelusta paikasta kuuden sakkiin, johon sillä toki on vielä teoreettinen mahdollisuus. HPK on ennen iltaa sijalla 11. tasapisteissä pelin enemmän pelanneen Jukureiden kanssa, joka on pykälää ylempänä viimeisellä pudotuspelipaikalla. HPK:n niskaan hengittää KooKoo pisteen perässä ja pelin vähemmän pelanneena, joten otteluita ollessa jäljellä viisi kappaletta, panokset ovat joka pelissä Kerholla kovat. Viime kierrokset TPS on kerännyt HPK:ta enemmän pisteitä, mutta kymmenen ja viidentoista ottelun kuntopuntaria katsottaessa Kerho on ollut muutaman pisteen verran vahvempi. TPS on ainut joukkue, jota Kerho ei ole tällä kaudella vielä onnistunut voittamaan, joten odotettavissa on haastava ilta Turussa. Tavoitteena on, että illan päätteeksi jokainen Liiga-joukkue olisi tällä kaudella voitettu kertaalleen.

Kauden ensimmäisessä keskinäisessä ottelussa turkulaiset olivat selvästi niskan päällä jättäen oranssin nollille. Kaksi jälkimmäistä ottelua Pohjantähti Areenalla ovat olleet tasaisempia kamppailuita, joissa molemmissa ratkaisu on haettu voittolaukauskilpailussa. HPK:lla on ollut näissä otteluissa hankaluuksia maalinteossa, sillä kolmessa ottelussa HPK on onnistunut laittamaan mustan Tepsi-maaliin ainoastaan kaksi kertaa. Jokainen jääkiekko-ottelu on kuitenkin aina oma tarinansa, joten tänä iltana on uusi mahdollisuus venyttää verkkoja useampaan otteeseen!

Joukkueiden edelliset keskinäiset kohtaamiset:

25.1.2023 HPK-TPS 1-2 (vl)
18.11.2023 HPK-TPS 1-2 (vl)
19.10.2022 TPS-HPK 3-0

 

BioRex-otteluennakkohaastattelussa Jiri Pärssinen!

 

HPK:n kokoonpano 28.2.2023

Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi, suluissa arvio paluusta:

Julius Reini (tutkimukset kesken)
Oliver Kiljunen (n. 1 vko)
Niclas Tenhovuori (1 vko)
Aleksi Mustonen (2 vko)
Juuso Hietanen (2-4 vko)
Miro Karjalainen (toistaiseksi)
Joel Janatuinen (kauden loppuun sivussa)
Valtteri Savolainen (kauden loppuun sivussa)

 

HPK:n loppuviikon ottelut: 

Ke 1.3. klo 18:30 HIFK-HPK
La 4.3. klo 17:00 HPK-KooKoo (perhepeli) liput tästä!

28.02.2023 09:37

Jaa artikkeli: