BioRex-otteluennakko Tappara-HPK 26.12.2022 – haastattelussa Eetu Liukas

Jouluruokia sulatellaan tänään Tampereella! Tappara ja HPK pelaavat keskenään pisteistä kolmannen kerran tällä kaudella. HPK palaa joulutauolta sijalla 12 ja Tappara sijalla 4. Tappara on pelannut vähemmän otteluita kuin taulukossa edellä olevat Lukko, Pelicans ja Ilves. Kerho on parantanut peliä joulukuun aikana, mutta viimeisimmistä kahdesta ottelusta on kerääntynyt yksi piste, vaikka enemmänkin olisi ollut otettavissa peliesitysten pohjalta. Tapparalla on allaan tappio Lahdesta.  Alkukaudella hallitseva mestari keräsi pisteitä tasaisesti, mutta peli ei kuitenkaan ollut vielä aivan uomissaan. Nyt tamperelaiset ovat saaneet juonen päästä kiinni ja kuntopuntaria tarkasteltaessa kymmeneen viimeiseen otteluun Tappara onkin kerännyt eniten pisteitä sarjassa, joten vastus on tänään Tampereella kova. HPK ei ole  tällä kaudella Liiga-ottelusta Nokia Arenalta vielä ilman voittoa poistunut, joten kuntopuntarit eivät jäällä mielessä oranssilla ole! 

Kauden ensimmäinen keskinäinen ottelu tarjosi viihdyttävän lätkänäytelmän Tampereella, kun HPK hiljensi Nokia Arenaa kahdella ensimmäisen erän maalillaan. Tappara kuitenkin kampesi tasoihin toisessa erässä ja meni kolmannessa jopa ohi. Eetu Liukas halusi kuitenkin tuoda pisteet Hämeenlinnaan ja tasoitti pelin kolmannessa erässä sekä iski jatkoajalla läpiajosta voiton Kerholle. Toisessa keskinäisessä ottelussa Tappara oli vahvempi ja nappasi HPK:n loppukiristä huolimatta kolme pistettä.

 

 

Joukkueiden edelliset keskinäiset kohtaamiset: 
(Kausi 2022-2023) 30.11.2022 HPK-Tappara 3-5
(Kausi 2022-2023) 21.9.2022 Tappara-HPK 3-4 (ja)
(Kausi 2022-2023 harjoitusottelu) 13.8.2022 Tappara-HPK 3-2

 

BioRex-otteluennakkohaastattelussa Eetu Liukas!

 

HPK:n kokoonpano 26.12.2022

Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi, suluissa arvio paluusta:

Matti Järvinen (päivä kerrallaan)
Ossi Ikonen (päivä kerrallaan)
Valtteri Savolainen (päivä kerrallaan)
Daniel Lebedeff (n. 1 vko)
Artturi Toivola (n. 2 vko)
Oliver Kiljunen (seurataan vko kerrallaan)
Miro Karjalainen (toistaiseksi)

 

HPK:n loppuviikon ottelut:

HPK-Kärpät ke 28.12. klo 18:30 liput tästä!
KalPa-HPK pe 30.12. klo 18:30

 

 

 

26.12.2022 10:23

Jaa artikkeli: