BioRex-otteluennakko Kärpät-HPK 22.1.2025

22.01.2025
HPK matkusti keskiviikoksi Ouluun aloittaakseen kolmen ottelun viikkonsa Kärppiä vastaan. Molemmat joukkueet lähtevät otteluun voitto allaan: edellisellä kierroksella molemmat juhlivat vierasvoittoja. Kuluvan kauden kolmesta keskinäisestä kohtaamisesta kaksi on venynyt jatkoajalle. Kärpät on ollut niissä vahvempi, ja pisteet ovat jakautuneet heidän eduksi 6–3. Ottelu alkaa klo 18.30 ja on katsottavissa MTV Katsomosta.
Kuva: Jussi Määttä

Illan ottelupari

Viime aikojen otteet ovat osoittaneet molempien joukkueiden pelin kehittyneen. Kymmenen viimeisen ottelun kuntopuntarissa HPK on kolmantena ja Kärpät viidentenä. HPK:n pelivire on parantunut tasaisesti kauden edetessä, kun taas Kärpät koki syksyllä kohtuullisen hyvän startin jälkeen synkemmän notkahduksen ennen nykyistä nousukuntoaan. Myös Kärpät on HPK:n tavoin hieman hionut joukkuettaan sydäntalvella. Jandus, Berglund sekä Melnick ovat liikkuneet toisaalle ja toisaalta puolustusta on vahvistettu Ville Pokalla.

Tehtyjen ja päästettyjen maalien odottamat ovat molemmilla joukkueilla lähes identtiset kauden mitassa. Ero maalimäärissä syntyy Kärppien paremmasta tehokkuudesta maalipaikoissa, mikä on näkynyt suurempana maalimääränä kauden aikana. Erikoistilannepelaamisessa ei tilastojen valossa ole merkittäviä eroja joukkueiden välillä.

Keskiviikkona katseet kääntyvät HPK:n kokoonpanoon, jossa saattaa nähdä debyytin. Joukkueen uusi hyökkääjähankinta Thomas Caron saattaa olla mukana pelaavassa kokoonpanossa – tämä selviää klo 13.

Kärppien kolme viimeisintä ottelua
18.1. JYP – Kärpät 0-4
17.1. Kärpät – Kiekko-Espoo 1-4
15.1. Kärpät – Ässät 5-2

HPK:n kolme viimeisintä ottelua
18.1. Kiekko-Espoo – HPK 0-3
17.1. HPK – TPS 1-5
11.1. HPK – JYP 3-2

Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset
13.12.24 HPK – Kärpät 0-4
23.11.24 Kärpät – HPK 4-4 (ja)
2.10.24 HPK – Kärpät 3-3 (ja)

Kärppien parhaat pistemiehet
Michal Kovarcik (39 ottelua) 9+42=51
Reid Gardiner (43 ottelua) 23+25=48
Ben Tardif (43 ottelua) 15+22=37

HPK:n parhaat pistemiehet
Jesse Kiiskinen (29 ottelua) 9+19=28
Teemu Rautiainen (41 ottelua) 12+13=25
Eetu Tuulola (40 ottelua) 11+13=24

Kärppien maalivahtien tilastot
Niclas Westerholm (pelatut ottelut 17) | 88,44 % / PMK 2,70
Tomi Karhunen (pelatut ottelut 28) | T% 88,81 / PMK 2,92

HPK:n maalivahtien tilastot
Sami Rajaniemi  (pelatut ottelut 21)  | T% 88,69 / PMK 3,25
Kim Saarinen (pelatut ottelut 15) | T% 90,23 / PMK 2,67
Filip Lindberg (pelatut ottelut 8) | T% 90,10 / PMK 2,13

Sarjataulukko

BioRex-otteluennakko

HPK:n kokoonpano

 

Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.

Kyle Topping (päivä kerrallaan)
Ossi Ikonen (päivä kerrallaan)
Christopher Bengtsson (2-4 vkoa)
Miska Kukkonen (2-4 vkoa)
Axel Skinnari (toistaiseksi)

Pelaamassa muualla: 

Arturs Andzans Hokki 1.2.2025 asti
Kaj Saarinen RoKi 15.2.2025 asti
Aleksi Sinkkonen Ketterä 15.2.2025 asti

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!