HPK ja Jukurit pelaavat kauden toisen keskinäisen ottelun Mikkelissä perjantai-illan ratoksi. Sarjataulukossa HPK on sijalla kymmenen ja Jukurit pisteen enemmän keränneenä sijalla 7. Otteluita Kerho on pelannut kaksi enemmän. HPK:lla on ollut yhdessä KooKoon kanssa kaikkein tiivein alkukausi, kun nämä joukkueet ovat pelanneet ottelusta kolmeen muita enemmän. Sekä Kerholla, että Jukureilla on allaan tappiot, kun HPK kaatui kotonaan jatkoajalla HIFK:ta vastaan ja Jukurit kärsi kotikaukalossaan tappion Sportille.
Kuva: Ella Taponen
Joukkueet kohtasivat kertaalleen Hämeenlinnassa syyskuussa. Ottelu oli Kerhon tämän kauden huonoin esitys, kun mikkeliläiset ottivat voiton lukemin 1-4 ja HPK:n peli oli ottelussa poissa raiteiltaan. Kerhon ja Jukureiden kohtaamiset ovat olleet varmasti muuten yleisölle mieleen lähihistoriassa, sillä viidessä viime ottelussa joukkueiden kohtaamisissa on syntynyt keskimäärin 6,4 maalia. Viimeisin alle neljä maalia sisältänyt ottelu löytyy helmikuusta 2020. Voidaan olettaa, että myös tänään luvassa on viihdyttävä ja vauhdikas ottelu! HPK:lta kultakypärää illalla kantaa Danick Martel tehoin 6+2=8 ja Jukureilta Michal Kovarcik tehoin 1+11=12.
BioRex-otteluennakkohaastattelussa HPK:n urheilujohtaja Erkki Rajamäki
HPK:n kokoonpano 13.10.2023
Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.
Rony Ahonen (n. 1-2 vkoa)
Ossi Ikonen (n. 2-3 vkoa)
Kasper Lundell (n. 3-4 vkoa)
Joel Janatuinen (toistaiseksi)
Miro Karjalainen (toistaiseksi)
HPK:n edelliset ottelut:
Ke 11.10. HPK-HIFK 1-2
La 7.10. HPK-SaiPa 5-1
Pe 6.10. KooKoo-HPK 2-4
Ottelu on katsottavissa C More Sport -palvelussa ja kuunneltavissa Kerhoradiosta.