HPK:n kauden ensimmäinen lauantai-ottelu pelataan tänään Pohjantähti Areenalla, vieraaksi saapuu Saimaan Pallo! HPK ja SaiPa kohtaavat ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella. SaiPan kausi käynnistyi valoisissa merkeissä, kun joukkue otti kauden kolmesta ensimmäisestä ottelusta pisteitä, mutta sen jälkeen kauden alku on ottanut käänteen huonompaan ja joukkue on hävinnyt peräkkäin 5 ottelua. Tappio-otteluissa on kuitenkin ollut mukana tiukkoja maalin pelejä sekä mm. jatkoaikatappio JYPille, joten tänäänkään ei ole tarjolla mitään ilmaiseksi. Myös Kerhon alkukausi on ollut haastava, joskin parantuneet peliesitykset ovat tuottaneet viimeisen neljän kierroksen peleistä pisteitä kolmessa. Kaksi edellistä viikon ottelua ovat päättyneet HPK:n kolmen pisteen vierasvoittoihin. Tule viihtymään hallille tänään ja osta lippusi osoitteesta lippu.fi.
Tähän kauteen lähdettäessä SaiPan edelliskauden pistetykki Ville Meskanen siirtyi Ilvekseen, mutta toiseksi ja kolmanneksi parhaat pistemiehet Antoine Morand sekä kesken kauden SaiPaan liittynyt Antti Kalapudas pelaavat edelleen SaiPan riveissä. Kalapudas on ollut alkukauden tehokkain SaiPan pelaaja (6+4) ja toiseksi eniten pisteitä on tehnyt jo kaksi kautta SaiPassa pelannut, mutta aikaisemmin hiukan rauhallisemmalla tahdilla pisteitä nakuttanut Valtteri Lipiäinen (0+7). Päävalmentajana jatkaa viime kauden alussa ruoriin hypännyt Ville Hämäläinen. Maalivahdiksi lappeenrantalaiset pestasivat Tsekkiläisen Jan Lukas, joka on jakanut torjuntavastuuta Kari Piiroisen kanssa.
Eilisen tapaan kaksi HPK:n tehokkainta pelaajaa ovat olleet Teemu Rautiainen (2+4=6) sekä Danick Martel (2+4=6) – kumpainenkin lisäsi eilen pistesaldoaan yhdellä. Vielä eilen Liigan top 10 tehokkaimman ylivoiman ulkopuolelle jäänyt Kerho nosti eilen ylivoimaprosenttiaan huimasti ja tämän päivän lukemilla HPK:n ylivoima on Liigan neljänneksi parasta. Heittelyä tilastoissa toki tapahtuu vielä tässä vaiheessa kautta, kun pelejä on kasassa vain kourallinen. Tänään ylivoima voi kuitenkin olla Kerholle jälleen tuottelias toimiessaan, sillä SaiPan alivoima on ollut Liigan toiseksi heikointa. Tänään nähdään Pohjantähti Areenalla aivan varmasti kova taistelu, kun SaiPa haluaa laittaa tappioputkensa poikki ja Kerho haluaa ottaa kauden ensimmäisen kotivoiton kotiyleisön edessä!
BioRex-otteluennakkohaastattelussa Veikko Loimaranta
HPK:n kokoonpano 7.10.2023
Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.
Ossi Ikonen (n. 2 vkoa)
Rony Ahonen (n. 2 vkoa)
Kasper Lundell (n. 4 vkoa)
Joel Janatuinen (toistaiseksi)
Miro Karjalainen (toistaiseksi)
HPK:n seuraava teemaottelu pelataan la 14.10. Tuolloin vierasjoukkueeksi saapuu Porin Ässät ja samalla juhlitaan Oktoberfestejä! Fribakisan voittaja pääsee nauttimaan kolmen läheisen kanssa Kerho-ravintolaan Oktoberfest-ruokailusta ja viihteestä ennen ottelun alkua.
Frisbeitä myydään tuttuun tapaan eri myyntipisteissä ympäri hallia ja frisbeen voi lunastaa heitettäväksi 6€ hintaan.
Tänään kannattaa olla ennen ottelun alkua hyvissä ajoin katsomon puolella, sillä HPK:n maskotti saa nimensä pelin alla! Omalle penkille tai seisomapaikalle kannattaa siirtyä noin varttia ennen pelin alkua, niin on varmasti paikalla kun maskotti hyppää uusi nimi selässään jäälle!
Ota ottelutapahtumassa kuva maskotin kanssa ja jaa kuva Instagramin feediin tai storyyn ja tägää kuvaan @pallokerho! Valitsemme parhaan kuvan ja palkitsemme kuvan ottajan maskotin nimellä ja numerolla varustetulla fanipaidalla!
Lippuja myydään myös Lippu.fi lipunmyyntipisteissä sekä Pohjantähti Areenan lippuluukulla klo 16:00 alkaen.
Tänään kannustetaan Kerho kolmanteen perättäiseen voittoon ja samalla kauden ensimmäiseen kotivoittoon! Tervetuloa #illallahallille!