BioRex-otteluennakko HPK-SaiPa 5.1.2023 – haastattelussa Antti Pihlström

Vuosi käyntiin myös Kerhon pelien osalta! Koneet käynnistetään perhepelin voimin, kun sarjataulukossa viimeistä paikkaa pitävä SaiPa saapuu Pohjantähti Areenalle toisen kerran kuluvalla kaudella. HPK on viimeistä edellisellä sijalla ennen illan ottelua. Kerholla on kasassa saman verran pisteitä kuin kolmea ylempää paikkaa pitävillä HIFK:lla, KooKoolla sekä Sportilla, joten sijoitus voi yhden pelikierroksen aikana muuttua useamman sijan mieluisaan suuntaan. Viimeisellä pudotuspelipaikalla olevalla JYPillä on pisteitä neljä enemmän.

Kerhon ja SaiPan illan ottelu on ensimmäinen kahdesta kuluvalla viikolla pelattavasta keskinäisestä ottelusta. HPK:lla on allaan tappio Kuopion reissulta ja SaiPa on voittanut edellisen ottelunsa Tapparaa vastaan rallattelupelin päätteeksi voittolaukauskilpailussa lukemin 7-6. Keskinäiset pelit kuluvalla kaudella ovat 1-1. HPK voitti Lappeenrannassa edellisen yhteenoton tylyin 2-8 lukemin, kun taas SaiPa voitti pelin Pohjantähti Areenalla rangaistuslaukausten jälkeen 1-2. SaiPa on ollut lähihistoriassa Pohjantähti Areenalla vaikea vastus, sillä Lappeenrantalaiset ovat poistuneet Hämeenlinnasta voitokkaina viimeisistä viidestä Liiga-ottelusta. Tänään oranssi lähtee muuttamaan tätä epämiellyttävää tilastoa!

#illallahallille: liput tästä!

Joukkueiden edelliset keskinäiset kohtaamiset: 
(Kausi 2022-2023) 7.12.2022 SaiPa-HPK 2-8
(Kausi 2022-2023) 4.11.2022 HPK-SaiPa 1-2 (vl)
(Kausi 2021-2022) 19.3.2022 HPK-SaiPa 1-2

 

BioRex-otteluennakkohaastattelussa viime ottelussa 400 Liiga-ottelua saavuttanut ja illalla kukitettava Antti Pihlström!

 

HPK:n kokoonpano 5.1.2023

Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi, suluissa arvio paluusta:

Oliver Kiljunen (päivä kerrallaan)
Artturi Toivola (n. 1 vko)
Joel Janatuinen (toistaiseksi)
Miro Karjalainen (toistaiseksi)

 

Perhepeli

Perhepaketti (2+2 tai 1+3) maksaa ennakkoon vain 40€ ja miniperhepaketti (1+1) 30€.

Perhepaketit ovat myynnissä Lippu.fissäKerho-ravintolassa (palvelee klo 8-17) ja Lippupisteen valtakunnallisissa myyntipisteissä. Pohjantähti Areenan lipunmyynti avautuu torstaina klo 17.30, perhepakettien ovihinta on 42€ ja 32€.

Menossa mukana HPK:n yhteistyökumppani Ritariklinikan Urho-kani ja Pikku Kakkosestakin tuttu Matias Husgafvel tekee ilmapalloeläimiä perheen pienimmille!

Pohjantähti Areenan kioskeissa on huomioitu lasten suosikkituotteiden hinnat perhepelien tasolle!

Ensimmäisellä erätauolla kaikki HPK:n juniorijoukkueet esittäytyvät Pohjantähti Areenan jäällä!

Liput tästä!

 

Fribakisa – jäähallilta leffateatteriin

Toisen erätauon Lindströmin frisbeekisassa on tarjolla VIP-kortti BioRexiin eli katsot vuoden ajan leffoja ilmaiseksi! Viiden euron arvoisen friban voit ostaa areenan kaikista myyntipisteistä!

 

HPK:n loppuviikon ottelut:

7.1. SaiPa-HPK klo 17:00

05.01.2023 09:53

Jaa artikkeli: