Vielä kerran pelataan kotona runkosarjan pisteistä kaudella 2024-2025. HPK kohtaa perjantai-iltana SaiPan klo 18:30 alkavassa ottelussa.
Kuva: Teemu Hannula
Liput otteluun tästä linkistä.
Lippuja myydään Lippu.fi lipunmyyntipisteissä, Kerho-shopissa klo 10-17 sekä lippuluukulla klo 17:30 alkaen.
HPK:n pudotuspelipaikka sinetöityi keskiviikkona muiden otteluiden tulosten johdosta. Pallokerho aloittaa playoffs-kevään ensi viikon tiistaina vieraskaukalossa, vain vastustaja puuttuu. HPK voi sijoittua runkosarjassa teoriassa vielä mille tahansa sijoitukselle 9-12 väliltä. Illan vastustajalla SaiPalla on vielä paljon pelissä. Joukkue tulee aloittamaan kotiedulla, se on selvää. Lappeenrannassa jännitetään vielä sitä, että pelataanko ensimmäinen kotiottelu pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vai pääseekö SaiPa kiinni top4 sijoitukseen ja sen myötä puolivälieräpaikkaan. SaiPa on sarjataulukossa sijalla 5. vain yhden pisteen takamatkalla HIFK:ta. Teoriassa SaiPa voi vielä kiriä HIFK:n lisäksi KalPan ja Lukon edelle, mutta Lukon ohittamiseen vaaditaan Lukon kahden ottelun häviämistä sekä SaiPan kahden kolmen pisteen voittoa ja maalieroa saisi kiriä kiinni neljänkymmenenyhden maalin verran – niin kovassa vireessä edes SaiPa ei tällä kaudella ole ollut.
Joukkueet ovat kohdanneet kolmesti kuluvan kauden aikana. Molemmat ovat voittaneet kerran vieraissa kolmen pisteen arvoisesti ja sen lisäksi SaiPa nappasi kertaalleen lisäpisteen Lappeenrannassa. Kymmenen ottelun kuntopuntari osoittaa kummalekkin joukkueelle neljäätoista pistettä ja tilastoriviä 4-1-5, joten vire joukkueilla helmi-maaliskuussa on ollut samankaltainen.
Eniten tehopisteitä SaiPaa vastaan on kerännyt Eetu Tuulola (1+3=4) ja eniten maaleja on laukonut kapteeni Petteri Nikkilä (2+0=2). Pisteet ovat jakautuneet tasaisesti ja neljätoista pelaajaa on päässyt tilastoihin SaiPaa vastaan. SaiPasta täytyy tarkkailla Otto Kivenmäkeä joka on iskenyt Kerhoa vastaan peräti neljä maalia.
HPK:n kolme viimeisintä ottelua
11.03.2025 HPK-KooKoo 4-6
07.03.2025 HPK-HIFK 2-3
04.03.2025 Tappara-HPK 3-1
SaiPan kolme viimeisintä ottelua
08.03.2025 Pelicans-SaiPa 3-4
07.03.2025 SaiPa-Jukurit 2-4
05.03.2025 HIFK-SaiPa 3-4 (rl)
Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset
19.02.2025 SaiPa-HPK 3-5
05.12.2024 HPK-SaiPa 1-5
28.11.2024 SaiPa-HPK 3-2 (ja)
HPK:n parhaat pistemiehet
Jesse Kiiskinen (46 ottelua) 14+30=44
Eetu Tuulola (57 ottelua) 17+19=36
Teemu Rautiainen (55 ottelua) 14+20=34
SaiPan parhaat pistemiehet
Ville Petman (57 ottelua) 19+30=49
Otto Kivenmäki (57 ottelua) 15+34=49
Antti Kalapudas (52 ottelua) 26+22=48
HPK:n maalivahtien tilastot
Kim Saarinen (pelatut ottelut 29) | T% 91,06 / PMK 2,47
Mark Sinclair (pelatut ottelut 5) | T% 92,05 / PMK 2,02
Kaj Saarinen (pelatut ottelut 0) | T% – / PMK –
SaiPan maalivahtien tilastot
Michael Hutchinson (pelatut ottelut 24) | T% 88,59 / PMK 3,02
Kari Piiroinen (pelatut ottelut 21) | T% 89,94 / PMK 2,48
Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.
Jesse Kiiskinen (päivä kerrallaan)
Viljami Jokirinne (päivä kerrallaan)
Juuso Hietanen (n. 1-3 vkoa)
Thomas Caron (viikko kerrallaan)
Axel Skinnari (toistaiseksi)
HPK:n kotihalli, Pohjantähti Areena, sijaitsee Hämeenlinnan länsipuolella osoitteessa Poltinahontie 11, noin 2 km keskustasta.
Lätkäbussit kuljettavat otteluun saapuvia eri puolilta kaupunkia, myös rautatieasemalta sekä lähipaikkakunnilta. Tarkemmat tiedot bussien kulkemisesta täältä.
Pysäköinti areenan ympäristössä on maksutonta lukuun ottamatta Pohjantähti Areenan VIP-parkkia ja viereistä Hämeen Konttoritekniikan parkkialuetta. Areenan ympäristössä on parkkipaikkoja rajoitetusti, joten joskus voi parkkipaikka löytyä kauempaa. Mikäli pysäköit kadunvarteen, niin huomioithan parkkeeratessasi mahdolliset asukkaat. VIP-parkkikortin voit ostaa HPK:n toimistolta.