BioRex-otteluennakko HPK-Pelicans 1.2.2025

01.02.2025

Lauantaina Pohjantähti-Areenassa juhlitaan Hämeen Herruutta. Kerho ratkaisi perjantaina Hämeen Herruuden kohtalon voittamalla Pelicansin. Vaikka hämäläisten keskinäinen kilpa on ratkaistu, on lauantaina jälleen suurten panosten ottelu, kun molemmat joukkueet pyrkivät raapimaan tietään ylös sarjataulukossa. Ottelu alkaa klo 17:00 ja ovet avautuvat tuntia aikaisemmin.

Lipunmyynti

Liput otteluun tästä linkistä.

Lippuja myydään Lippu.fi lipunmyyntipisteissä sekä lippuluukulla klo 16:00 alkaen.

Illan ottelupari

HPK on ottanut kuluvan kauden otteluissa nyt niskalenkin Pelicansista. Joukkueet ovat kohdanneet viidesti ja neljä kertaa voittajana on selvinnyt HPK. Hämeen Herruuden pisteet jakautuvat siis seuraavasti ennen lauantai-illan ottelua: HPK 12, Pelicans 3. Perjantain ottelussa isäntäjoukkue aloitti hyvin, mutta Kerhon pelin edetessä parantunut peli-ilme oli lopulta parempi. HPK onnistui kolmannessa erässä erinomaisesti johtoasemassa pelaamisessa, eikä antanut Pelicansille mahdollisuuksia kaventaa.

Ennen perjantain ottelua joukkueiden ylivoimat olivat keskinäisissä otteluissa olleet kovassa vedossa, mutta perjantaina peli ratkottiin tasakentällisin. Harvoin nähdään back to back -otteluissa peräkkäin aivan samanlaisia otteluita, joten lauantai-illasta tulee varmasti mielenkiintoinen!

HPK:n kolme viimeisintä ottelua
31.1.25 Pelicans-HPK 1-3
29.1.25 Sport – HPK 3-2 (ja)
25.01.25 HPK – Tappara 4-3 (ja)

Pelicansin kolme viimeisintä ottelua
31.1.25 Pelicans-HPK 1-3
29.01.25 Pelicans – KalPa 3-4 (ja)
25.01.25 KooKoo – Pelicans 3-2

Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset
31.1.25 Pelicans-HPK 1-3
14.12.24 Pelicans – HPK 2-3
15.11.24 HPK – Pelicans 5-2

HPK:n parhaat pistemiehet
Jesse Kiiskinen (34 ottelua) 12+22=34
Eetu Tuulola (45 ottelua) 14+14=28
Teemu Rautiainen (46 ottelua) 12+16=28

Pelicansin parhaat pistemiehet
Lars Bryggman (40 ottelua) 21+18=39
Ryan Lasch (41 ottelua) 9+30=39
Lubos Horky (44 ottelua) 16+14=30

HPK:n maalivahtien tilastot
Sami Rajaniemi (pelatut ottelut 21) | T% 88,69 / PMK 3,25
Kim Saarinen (pelatut ottelut 19) | T% 91,50 / PMK 2,35
Filip Lindberg (pelatut ottelut 9) | T% 89,92 / PMK 2,54

Pelicansin maalivahtien tilastot
Patrik Bartosak (pelatut ottelut 16) | T% 91,18 / PMK 2,39
Olof Lindholm (pelatut ottelut 21) | T% 89,41 / PMK 2,92
Jasper Patrikainen (pelatut ottelut 10) T% 87,55 / PMK 3,00

BioRex-otteluennakko

HPK:n kokoonpano

Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.

Samuli Aaltonen (päivä kerrallaan)
Filip Lindberg (päivä kerrallaan)
Christopher Bengtsson (1-3 vkoa)
Axel Skinnari (toistaiseksi)

Saapumisohjeet

HPK:n kotihalli, Pohjantähti Areena, sijaitsee Hämeenlinnan länsipuolella osoitteessa Poltinahontie 11, noin 2 km keskustasta.

Lätkäbussit kuljettavat otteluun saapuvia eri puolilta kaupunkia, myös rautatieasemalta sekä lähipaikkakunnilta. Tarkemmat tiedot bussien kulkemisesta täältä.

Pysäköinti areenan ympäristössä on maksutonta lukuun ottamatta Pohjantähti Areenan VIP-parkkia ja viereistä Hämeen Konttoritekniikan parkkialuetta. Areenan ympäristössä on parkkipaikkoja rajoitetusti, joten joskus voi parkkipaikka löytyä kauempaa. Mikäli pysäköit kadunvarteen, niin huomioithan parkkeeratessasi mahdolliset asukkaat. VIP-parkkikortin voit ostaa HPK:n toimistolta.

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!