Runkosarjan toiseksi viimeisen viikon viimeinen Kerho-ottelu pelataan perjantaina Pohjantähti Areenassa HIFK:ta vastaan. Ottelutapahtuma käynnistyy Kerho-ravintolan Beer tastingillä klo 17:00, jonka jälkeen päästään sammuttamaan kiekonjanoa klo 18:30 kun lätkä putoaa jäähän.
Liput otteluun tästä linkistä.
Lippuja myydään Lippu.fi lipunmyyntipisteissä, Kerho-shopissa hallin pohjoispäädyssä klo 17 saakka sekä lippuluukulla klo 17:30 alkaen.
Tule maistamaan Olvin oluiden parhaimmistoa ja nauttimaan Kerho-ravintolan pinchoista ennen HPK-HIFK-ottelua klo 17-18. Varaa paikkasi verkkokaupastamme hintaan 20€ (varaukset klo 11 mennessä)! Illan kruunaa jälkipeleillä esiintyvä Aki Heino Band, joka vetää ravintolan täyteen kerta toisensa jälkeen!
Kaksi edellistä Kerhon ja HIFK:n kohtaamista on pelattu pisimmän kaavan kautta ja lopputulos on ollut molemmilla kerroilla sama – Kerho on jäänyt ilman lisäpistettä voittolaukausten jälkeen lukemin 3-4. Illan vastustaja on neljästä edellisestä ottelusta kolmesti päätynyt samoihin loppulukemiin ja kertaalleen voittanut ottelun yhdellä tehdyllä maalilla, joten ei olisi yllättävää mikäli tänäänkin nähtäisiin maalin peli.
Nälkää ei illan vastustajalta varmasti puutu – joukkue on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan ja taistelee pääsystä neljän joukkoon. HIFK on tasapisteissä myöskin neljän joukkoon hamuavien Lukon ja KalPan kanssa sekä pisteen edellä SaiPaa ja on pelannut yhden ottelun kilpailijoitaan enemmän.
HIFK on punnertanut alkukauden kiidon jälkeen tasaista tahtia ja pitkät kuntopuntarit osoittavat joukkueen pelanneen pitkään vailla suurempia ailahteluita suuntaan tai toiseen. Joukkueen erikoistilannepelaaminen on keikahtanut päälaelleen viimeisillä kierroksilla, sillä koko kauden mitassa HIFK:n ylivoima on ollut keskivertoa parempaa ja alivoima heikompaa, mutta viiden ottelun otannalla tilanne on juuri päinvastainen ja ylivoimapeli on hieman yskähdellyt alivoiman oltua kunnossa.
HPK koki tiistaina tappion Tampereella ja samassa katkesi viiden ottelun voittoputki. Mark Sinclair päästi ensimmäiset maalinsa Liigassa pidettyään maalinsa puhtaana 160 minuuttia, mutta löytyy sitä illan vastustajan maalivahtiosastoltakin putkea – Roope Taponen piti maalinsa puhtaana vielä jokusen minuutin pidempään. Myös Taposen putki katkesi joukkueensa viikon ensimmäisessä ottelussa.
Joukkueiden välisissä otteluissa HPK:n tehokkaimpia ovat olleet Kerhon omat kasvatit Tuulola, Rautiainen sekä Nikkilä – kaikki tehneet kolme pistettä mieheen. Kannustetaan tänään pisteitä sekä tälle kolmikolle, että joukkueelle, kun Kerho taistelee paikasta ja hyvistä asetelmista alle kahden viikon päästä häämöttäviin pudotuspeleihin!
HPK:n kolme viimeisintä ottelua
04.03.2025 Tappara-HPK 3-1
01.03.2025 HPK-Sport 3-2
27.02.2025 Ilves-HPK 0-4
HIFK:n kolme viimeisintä ottelua
05.03.2025 HIFK-SaiPa 3-4 (vl)
01.03.2025 K-Espoo – HIFK 4-3
28.02.2025 HIFK-JYP 1-0
Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset
26.02.2025 HIFK-HPK 4-3 (vl)
19.10.2024 HPK-HIFK 3-4 (vl)
18.09.2024 HIFK-HPK 6-2
HPK:n parhaat pistemiehet
Jesse Kiiskinen (44 ottelua) 13+29=42
Eetu Tuulola (54 ottelua) 17+18=35
Teemu Rautiainen (52 ottelua) 14+19=33
HIFK:n parhaat pistemiehet
Jori Lehterä (48 ottelua) 7+49=56
Luke Martin (57 ottelua) 11+36=47
Iiro Pakarinen (55 ottelua) 29+11=40
HPK:n maalivahtien tilastot
Kim Saarinen (pelatut ottelut 27) | T% 91,36 / PMK 2,44
Mark Sinclair (pelatut ottelut 6) | T% 95,52 / PMK 1,05
Kaj Saarinen (pelatut ottelut 0) | T% – / PMK –
HIFK:n maalivahtien tilastot
Roope Taponen (pelatut ottelut 26) | T% 90,11 / PMK 2,59
Niko Hovinen (pelatut ottelut 90,01) | T% 90,01 / PMK 2,48
Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.
Miro Ruokonen (päivä kerrallaan)
Samuli Aaltonen (päivä kerrallaan)
Juuso Hietanen (n. 1-3 vkoa)
Thomas Caron (viikko kerrallaan)
Axel Skinnari (toistaiseksi)
HPK:n kotihalli, Pohjantähti Areena, sijaitsee Hämeenlinnan länsipuolella osoitteessa Poltinahontie 11, noin 2 km keskustasta.
Lätkäbussit kuljettavat otteluun saapuvia eri puolilta kaupunkia, myös rautatieasemalta sekä lähipaikkakunnilta. Tarkemmat tiedot bussien kulkemisesta täältä.
Pysäköinti areenan ympäristössä on maksutonta lukuun ottamatta Pohjantähti Areenan VIP-parkkia ja viereistä Hämeen Konttoritekniikan parkkialuetta. Areenan ympäristössä on parkkipaikkoja rajoitetusti, joten joskus voi parkkipaikka löytyä kauempaa. Mikäli pysäköit kadunvarteen, niin huomioithan parkkeeratessasi mahdolliset asukkaat. VIP-parkkikortin voit ostaa HPK:n toimistolta.