BioRex klassikkoennakko: HPK-Tappara (4. puolivälierä) 14.3.1996 – Kannisto

05.04.2020

HPK julkaisee vanhoja legendaarisia otteluita HPKHämeenlinna YouTube-kanavallaan. Seuraavaksi vuorossa on puolivälierä HPK-Tappara, joka pelattiin 14.3.1996! Kiekko jäähän klo 15:00.

Runkosarjassa viidenneksi sijoittunut HPK sai kevään 1996 puolivälierissä vastaansa neljänneksi sijoittuneen Tapparan, jonka päävalmentaja toimi nuori ja kokematon Jukka Rautakorpi.

Kaksi ensimmäistä Kerholle

Kerho haki heti kotiedun itselleen, kun Tappara kaatui ensimmäisessä ottelussa Hakametsässä lukemin 3-1. Tappara siirtyi ottelussa johtoon seitsemännellä peliminuutilla, mutta tämän jälkeen juhlivat vain hämeenlinnalaiset. Toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla Aleksandr Andrijevski iski kahdesti ja loppulukemat viimeisteli Niklas Hede rangaistuslaukauksesta ajassa 43:58.

Kotietu myös pidettiin Hämeenlinnassa, kun toisessa ottelussa HPK oli vahvempi lukemin 5-3. Kerho aloitti ottelun vahvasti ja johti avauserän jälkeen numeroin 2-0. Toiseen erään Tappara tuli sisuuntuneena ja se meni ajassa 35:06 johtoon, mutta Tom Koivisto toi kuitenkin HPK:n vielä tasoihin vain minuutti Tapparan johtomaalin jälkeen ja näin kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta.

Ajassa 42:44 Andrijevski iski jo ottelusarjan neljännen maalinsa ja vei Kerhon jälleen johtoon. Tästä Tappara ei enää nouse ja loppulukemat 5-3 viimeisteli Jani Hassinen ajassa 49:41

“Kävelemme HPK:n yli…”

Kolmas kohtaaminen oli Tapparan näytöstä ja ottelu oli käytännössä ohi jo ensimmäisen erän jälkeen, kun taululla olivat lukemat 5-1. Avauserän jälkeen maaleja ei aivan samaan tahtiin (onneksi) nähty ja loppulukemat olivat Tapparan hyväksi 7-2. Kerhon maaleista vastasivat Timo Peltomaa sekä Andrijevski.

Mika Kannisto muistelee kolmannen ottelun jälkeistä mediapeliä, josta HPK sai valtavasti voimaa neljänteen otteluun.

– Hävivimme Tapparalle ihan pystyyn Tampereella kolmannessa pelissä. Se oli muuten ihan hirvee ottelu. Seuraavana päivänä Tapparan kapteeni Jutilasta oli iso kuva iltapäivälehden urheilusivuilla, semmonen koko sivun kuva ja ohessa teksti, että kävelemme HPK:n yli finaaleihin.

Ennen neljättä ottelua tuo lehtijuttu löysi tiensä myös HPK:n pukukoppiin.

– Jos muistan oikein, se oli itse päävalmentaja, joka toi sen lehden koppiin ja mehän otettiin siitä kaikki voima itselle. Leikattiin Jutin kuva ja juttu lehdestä ja iskettiin se fläppitaululle tsemppaamaan. Sanotaanko, että toi HIEMAN aggrea peliin, nauraa Kannisto.

Energiaa HPK toden totta sai, sillä neljännessä ottelussa Tappara lyötiin lukemin 7-1 ja näin HPK eteni välieriin. Ottelussa Jarkko Savijoki viimeisteli hattutempun.

90-luku oli Jokereiden ja TPS:n näytöstä, eikä kevät 1996 eronnut normaalista mitenkään.

HPK:ssa 11 kautta pelannut Mika Kannisto muistaa 1995-1996 ehkä hieman tylsänä ja yllätyksettömänä.

– Jokerit ja TPS olivat liikkeellä aivan ylivertaisilla rostereilla. Oli vähän sellainen tylsä asetelma, että oli ne kaksi joukkuetta ja sitten me muut. Lisäksi playoffseissa ei tapahtunut juurikaan muutoksia loppusijoituksiin. Järjestys oli melkein sama kuin runkosarjassa, me vain kipusimme Tapparan ohi, muistelee Kannisto.

Ottelu käynnistyy HPKHämeenlinna Youtube-kanavalla klo 15:00. Tervetuloa mukaan!

Klikkaa tästä katsoaksesi pelin klo 15:00!

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!