Avointa Peliä: Ukkien muistoille torjuen – Daniel Lebedeff

Tämän nimen kun sai lukea ensimmäisen kerran kiekkomediasta HPK:n sopimuksen myötä, oli kysymysmerkki lukijan pään päällä iso. Itse asiassa ensimmäinen reaktio oli kysymys, että mistähän maasta tämä nuori maalivahti on? Kun selvisi, että on suomalainen, niin kysymysmerkki jopa kasvoi. Tässä kaupungissa on ennenkin tultu tutkan ulkopuolelta tolppien väliin ja siitä isoihin otsikkoihin. Tutustutaanpa vähän enemmän tähän erittäin fiksuun nuoreen mysteerimieheen…

Viisi kautta ehdit pelata rapakon takana, nyt pelattu ensimmäiset miesten ottelut. Kerro miten päädyit HPK:hon?

Viime kauden loputtua tuli koronan takia aika kiirekin lähteä takaisin Suomeen. Kesällä tuli harjoiteltua normaalisti seuraten tilannetta Amerikassa. Jossain vaiheessa alkoi näyttämään hyvin selvältä, että yliopistokiekko voi olla pitkälläkin tauolla. Tämän jälkeen puhuttiin perheen ja agentin kanssa mahdollisuudesta pelata aikuisten pelejä ja kasvamisesta maalivahtina Suomessa. Agentti selvitteli mahdollisuuksia ja tässä vaiheessa HPK tuli mukaan tarjoten sopimusta. Se miten HPK:ssa on hoidettu asioita, miten täällä on maalivahdit kehittyneet uudelle tasolle sekä sijainti Helsingin lähellä, missä perhe asuu, niin oli aika helppo tarttua Kerhon tarjoamaan haasteeseen.

Millainen maalivahti olet omasta mielestäsi?

Nyt pitää vastata kahdella eri tavalla. Olin erittäin aktiivinen, nyt haetaan Leksan (HPK:n maalivahtivalmentaja Juha Lehtola) kanssa siihen rauhallisuutta, malttia ja kontrollia. Mutta pidän itseäni teknisenä, nopeana maalivahtina, joka pystyy myös rajojen ulkopuolelta torjumaan. Rapakon takana torjuessa useampi sanoi, että samaa kuin Pekka Rinteen tyylissä, tiedä sitten.

Muutos mitä haette on varmasti myös kaukalon sanelema asia? Miten olet sopeutunut pienestä kaukalosta isoon kaukaloon?

Se on totta, erilaista on ollut. Välimatkat poikittain ovat isossa kaukalossa todella pitkät. Tämä taas näkyy potkuliikkeissä, nyt pitää käyttää sellaisia potkuja mitä pienessä käytin todella harvoin esimerkiksi. Vedot tulevat täällä erilailla, pienessä lauotaan paljon aktiivisemmin. Mutta yllättävän hyvin ja nopeasti olen mielestäni sinuiksi päässyt.

Kuinka vaikeaa on muuttaa omaa pelityyliä?

Kyllähän se vie aikaa. Mutta päivittäinen tekeminen ja keskittyminen tuottaa tulosta, kyllä se musta tarttuu myös uudella tyylillä. Ja onhan sen huomannut, että vanha tyyli olisi ollut tähän sarjaan ylipelaamista. On ihan päivän selvä asia, että rauhallisemmalla tyylillä pärjää Liigassa ja isossa kaukalossa selvästi paremmin.

 

Pelasit viisi kautta putkeen jenkeissä, mitä silloin kaipasit Suomesta ja mitä nyt kaipaat rapakon takaa, kun kiekon koppaukset jatkuvatkin täällä?

Olen Helsingistä kotoisin ja asunutkin siellä aina, joten kaupungin historialla ja sellaisella elävyydellä on meikäläiselle merkitystä. Suomessa kaupungit ovat jotenkin virkeämpiä kuin jenkeissä. Myös suomalainen ruoka menee paremmaksi. Roskaruokakulttuuri on niin syvällä siellä, että urheilija joutuu välillä todella tarkkaan katsomaan miten löytää oikeat ruuat. Siellä taas ihmiset ovat todella ystävällisiä ja puheliaita. Siellä on aina hyvä meininki ja sellainen kaikki on kaikkien kavereita fiilis. Tehdään yhdessä ja ollaan yhdessä.

Tämän pohjalta kun pääsit Kerhon oman pippalaukan Timo Turusen mestarilliseen kehityskouluun unen ja ravinnon osalta, niin lopettiko Tumba sinulta sitten juustomakaronin syömisen saman tein?

No kyllähän tämä on ollut erilaista. Pelkästään se, että jenkeissä oli koulun ruokala. Sieltä tuli tarjolle mitä milloinkin. Täällä saa kokata itse. Tumban kanssa katsottiin heti asioita, sieltä on kyllä tullut aivan älyttömästi apua syömiseen, ruuanlaittoon ja muutenkin palautumiseen. Meidän treenimäärät ovat niin suuret, kun melkein asutaan hallilla, että ravintoa tarvitaan paljon ja juuri oikeanlaista ravintoa. Jotain olen varmasti oppinut, koska jaksaminen ja palautuminen ovat olleet hyvällä tasolla.

Millaisia harjoituskulttuuri eroja maiden välillä olet huomannut?

Kyllähän Suomessa harjoitellaan paljon enemmän ja monipuolisemmin. Toki meillä oli yliopistossa myös koulu hoidettavana, mutta siellä oli jäät kerran päivässä ja puntti kaksi kertaa viikossa. Täällä on enemmän pelejä, silti harjoitellaan myös esimerkiksi paljon nopeutta sekä liikkuvuutta, jään ja voiman lisäksi.

Koitko itse tulleesi Liiga-valoihin vähän pimeän nurkan takaa?

Kyllähän siinä niin kävi, lähdin niin nuorena (C-juniori) jo Pohjois-Amerikkaan, että seuranta on varmasti ollut vähän vähäisempää, vaikka nuorten maaotteluitakin matkalla kertyi. Mutta ei se ole ollut huono asia, nyt pääsi tulemaan ilman mitään odotusarvoja. Kehittymään ja antamaan näyttöjä rauhassa.

Sukunimesi ei ole myöskään ihan perinteisin suomalainen sukunimi, mihin päin teidät sukujuuret kasvavat?

Isän puolelta ja Venäjän suunnalta ovat aikanaan armeijan mukana tänne saapunut. Jos en ihan väärin muista, niin Pietarin lähettyville vie nimen historia.

Tuliko Liigaa seurattua rapakon takana ja oliko sinulla Kerhossa ennestään tuttuja pelaajia kun saavuit tänne?

Todella vähän tuli seurattua, lähinnä sarjataulukkoa silloin tällöin. Räsäsen Eemeli oli tuttu, sekä maajoukkueesta Latvalan Otto. Larmin Emilin kanssa on treenattu kesäisin samassa porukassa.

Mites NHL ja esikuvat tarunhohtoisessa?

No sitä tuli seurattua paljon. Se oli kyllä helppoakin, televisiosta tuli todella paljon pelejä ja koosteita. Kun aloittelin maalivahdin uraani, niin Jonathan Quick oli sellainen esikuva. Sitten kun ihmiset alkoivat puhua samassa lauseessa meikäläisestä ja Pekka Rinteestä tuli paljon seurattua hänen pelejään ja tyyliään. Kyllä hänestä tuli myös se suosikki maalivahti jossain vaiheessa.

Maalivahdit on ainakin ennen tunnettu taikauskosta, onko sinulla kuinka paljon näitä tapoja?

Ei kyllä hirveästi. Lähinnä sama rutiini ennen pelejä, heittelen palloa ja mailan olen erkannut katsomossa. Nyt vallitsevassa tilanteessa se on siirtynyt vaihtoaitioon. Lähinnä se on mentaalipuolen juttuja, yritän tyhjentää mielen ja saada kaikki selkäytimestä jäällä.

Olen huomannut, että enemmän jalkapallon ja nurmikentän puolelta tuttu ristinmerkin teko kuuluu myös sinulla kaukalon tapoihin, miten on sinulle tullut mukaan jäälle?

Aloitin sen noin viisi vuotta sitten, kun meillä oli syöpäsairauden vastaista taistelua tukeva peli. Meikäläisen molemmat ukit ovat taistelleet sairauden kanssa aikanaan ja he taas ovat olleet iso syy miksi olen maalivahti. Toinen heistä pelasi myös itse maalivahtina. Tämän lisäksi se tuo hyvää mieltä ja rauhaa itselle. Kunnioitusta ja uskoa, siitä koostuu itselle tuo tapa toimia.

Emil Larmi sanoi aikanaan haastattelussani yhdeksi tavoitteeksi tehdä maali Liigassa. Kun katsoo sinun mailatyöskentelyä, niin ei taida olla sinullakaan kaukana. Viimeinen kysymys kuuluukin, kumpi teistä tekee sen ensin?

Olisihan se hienoa. Viime kaudella pääsin yrittämään, lähtikin todella hyvin, mutta vastustajan pelaaja sai hyppäämällä katkaistua kädellä vedon. Ilman muuta yritän jos järkevä paikka tulee, kyllä Emilinkin maila hienosti toimii, kun on treeneissä seurannut. Tiukkaa varmasti tulee, mutta kyllä minä itseni lapulle laitan ensimmäiseksi!

 

Avointa peliä – blogi

Marko Syrjälä

 

 

 

 

 

11.01.2021 15:25

Jaa artikkeli: