Avointa Peliä: Sodanaikaiset lenkkarit ja lintubongausta – Daa!
Mitä mieltä vanhat pelimannit ovat nykykiekosta? Mikä ihastuttaa ja mikä vihastuttaa? Onko peli tai pelaajat muuttuneet? Älkää unohtako vanhoja pelureita, heillä on näkemystä, kokemusta, tarinoita ja painavaa sanottaa! Tällä kertaa erittäin miellyttävän turinatunnin sain viettää värikkään herrasmiehen ex-puolustaja Jari Haapamäen kanssa.
Kuinka paljon tulee vielä oltua jääkiekossa aktiivisesti mukana tai seurattua lajia?
Kyllä tulee seurattua paljonkin. Paikan päälle en ole ehtinyt kuin erittäin harvoin. Päivät ovat niin hektisiä, että on vaan niin paljon helpompaa jäädä työpäivän jälkeen omaan nojasohvaan katsomaan matseja telkkarista. Eihän se sama asia ole, onhan fiilis ihan eri paikan päällä. Mutta sieltä tulee sitten seurattua Liigaa, NHL:ää ja Ruotsin sarjoja. Ja itsekin pääsee vielä kaksi kertaa viikossa Kohottajien kanssa jäälle hikoilemaan.
Peliuran jälkeen olit hetken aikaa valmennus hommissa mukana, miltä se tuntui?
Joo, siinä tuli oltua B ja A-junnujen mukana, sitten kävin valmennus kurssejakin JVT:hen (jääkiekkovalmentajatutkinto) asti. Oli ajatuksena ihan alkaa valmentaa kunnolla. Arvosen Pasin kakkosena olin FOPSissa Mestis vuoden, mutta sitten tuli tämä vaikeus yhdistää siviilityöt ja erittäin antoisa harrastus. Ei vaan tunnit riitä kaikkeen. Sen jälkeen jossain vaiheessa Kerhon hallitus kysyi pitämään ns. pakkijäitä, se oli pirun hauskaa, käytiin eri joukkueiden treeneissä antamassa vaikka puolituntia toisessa päässä pakeille vähän pelipaikkaspesiaali juttuja. En tiedä mihinkä sekin loppui, mutta oli todella toimiva idea.
Jos oikein muistan, niin olit ringissä myös mukana, missä vanhoista pelimiehistä kehitettiin uusia Liiga tuomareita?
Kyllä, olisko ollut Palmulan Jouko, joka alkoi kyselemään kiinnostusta tuomarihommiin peliuran jälkeen. Laaksosen Tompan (Tom) kanssa käytiin kursseilla Vierumäellä kahdestaan paljonkin. Levosen Japa (Jari) ja Henriksonin Niki (Hannu) on myös tämän peliuralta tuomariksi polun käyneitä. Japa ja Tomppahan viheltävät edelleen Liigassa. Suomisarjaa taisin vihellellä ja oli siinä pyrkimystä, paljon pelejä, paljon koulutusta, paljon matkustelua. Mutta kyllä sen aika nopeasti huomasi, että ei ole meikäläiselle sopiva homma ja taisi rakas vaimokin sanoa saman, kun katseli minua kotona vihellettyjen pelien jälkeen.
Mitä ajatuksia jääkiekko herättää nykyään vanhassa pelimiehessä?
Kyllähän nämä päähän kohdistuneet taklaukset ovat nyt pinnalla. Paljon puhutaan tuolla ikämieskiekkoporukassakin niistä. Onhan kovaa pelaaminen hienoa, kun laidat ryskyy ja tulee sirkushuveja yleisölle, mutta kyllä siellä pitää olla se toisen kunnioitus mukana.
Vaikka tälläkin kaudella on varmasti ollut taklauksia mitkä olisi voinut jättää pois, niin silti pitää muistaa missä ollaan. Pitää ymmärtää olla valmis vastaanottamaan, aistia ympärilleen ja olla hereillä. Ei voi mennä vain silmät kiinni ja ihmetellä kun kolahti. Yksi mitä on mietitty, mitä valmiuksia junnukiekko antaa tälle puolelle, miten siellä asiaa kehitetään? Tuleeko miesten peleissä ensimmäistä kertaa tilanne, että jumalauta ne taklaavatkin ja kovaa? Ethän sinä voi olla silloin mitenkään valmis. Jokainen jää varmasti joskus kunnon pommiin, mutta päähän osuminen on tarpeetonta ja tyhmää.
Opetetaanko Suomessa edes taklausten vastaanottoa?
Ei varmasti, ainakaan tarpeeksi. Itse muistan katselleeni junnuna jotain Don Cherryn videoita, missä opetettiin kädestä pitäen 11-vuotiaita, miten pitää laidan lähellä pelata. Samasta asiasta juteltiin aikanaan Sinisalon Ilen (Ilkka) kanssa, kun pelasi täällä. Katse ylös, perse kiinni lankkuun, pleksi ja katsomo jää sun taakse, näet koko kentän ja kukaan ei pääse yllättämään. Nyt pahimmillaan jääkiekossa tehdään päinvastoin, menet taklaamaan ja ottamaan kiekkoa pois. Vastustaja vielä näkee, että tulet, niin käännetään selkä viime hetkellä, sitten lennetään laitaan miten sattuu. Hengenvaarallista touhua ja täysin taklattavan vastuu.
Miten vertailet kiekkoa nyt siihen aikaan kun vedit vielä nauhat kireälle tosimielellä?
Aikanaan mentiin paljon 2-1-2 pelisysteemillä, jos tuli pakki pakki syöttö, niin meikäläistäkin vielä taklattiin, kun siellä oli aina kaksi karvaajaa. Sellaista aktiivisempaa tapaa pelata kaipaan. Kaukaloita voisi pienentää, niin tapahtuisi enemmän, myös se olisi sitä sirkushuveja kansalle, eihän peliä ole jos siinä ei ole tunnetta. Pietilän Sakke toi sitten meille tämän 8-3 systeemiksi kuvatun karvauksen, missä minun mielestä oli ensimmäisiä askeleita siihen keskialueen trappiin, jota nykyään paljon suositaan, eri muodoilla tosin. Kahden viivan syöttö oli silloin vielä käytössä, nyt toinen pakki joutuu pelaamaan kuin samihyypiä liberona alimmalla sinisellä.
Pelinopeus on varmasti kasvanut, mutta kun kuulin tuossa viime vuosien testituloksia ja vertailin niitä omaan aikaani, niin kyllä mekin oltiin kovassa kunnossa. On vähän kuin formulat, moottorit pienenevät, mutta silti niillä vedetään kovempia kierrosaikoja kuin ennen. Meillä alettiin joskus laskemaan plus ja miinus merkkisiä syöttöjä. Ei vedetty kymmentä pakki – pakkia oman maalin tykönä. Palon Marko sanoikin joskus Ruotsin vuosinaan, kun siellä tämä syöttely oli suurimmillaan, että tuolla tyylillä siellä voisi pelata sata vuotiaaksi. Nykyään on ihan eri sarja, kun olen seurannut, niin siellä taklataan todella paljon tällä hetkellä.
Sitä aina miettii, että kuoleeko persoonat pelistä pois, jos peli menee liian kliiniseksi. Tuleeko enää näitä marttijarkkoja, jotka vetää jalkakynän kesken hyökkäyksen tai jotain vastaavaa, pelätäänkö virheitä liikaa, uskalletaanko enää yrittää mitään erikoista? Matikaisen Pena aikoinaan huusi meille, että jos syötät oman maalin edestä, niin omalla hengelläsi vastaat siitä. Se jäi niin kovaa kovalevylle, että kotimatkallakin tuli sitä mietittyä. Mutta hyökkäysalueella olikin sitten vapaat kädet taituroida. Onko enää nykyään? Toivottavasti. Tyhmä ei saa olla, mutta sellainen pieni hulluus olisi ihan tervetullutta.
Harjoittelussakin on varmasti paljon eroja ollut jo omien vuosiesi varrella, saati sitten nykykiekossa. Ainakin jääkiekkoilijoiden ruumiinrakenne on muuttunut paljon sieltä -90 luvulta. Oletko samaa mieltä?
Olet muuten oikeassa, silloin joukkueissa oli sellaisia kunnon köriläitä aina mukana. Vedettiin paljon penkkiä ja voimaa muutenkin. Oliko siellä jotain sellaista historian havinaa, kun ennen kumminkin oli ollut Vellu Ketolaa ja vastaavia, jotka oli kovia penkkiäijiä. Jortikan Hannun myötä me alettiin kyllä sitten todella paljon juoksemaan ja loikkimaan. Ja vaikka paljon on tarinoita herrasta, niin pakko sanoa, että kyllä me oltiinkin sitten aivan huippukunnossa. Ei piiputtanut kolmannessakaan erässä.
Silloin vedettiin paljon myös levyjumppaa, mikä taitaa olla nykyään nimeltään CrossFit. Olishan se silloinkin ollut hienoa, kun huolto olisi vetänyt jotkut vanhat laivan köydet seinään kiinni ja olisimme heilutelleet niitä. Yksi suuri ongelma siihen aikaan oli, kun paljon hypittiin ja pompittiin, niin kukaan ei kiinnittänyt mitään huomioita meidän kenkiin. Siellä vedettiin hirveitä määriä, jollain sodan aikaisilla vanhoilla lenkkareilla ja sitten ihmeteltiin, miksi tulee loukkaantumisia.
Onhan tieto lisääntynyt asioista todella paljon. Muistan, kun alussa meilläkin oli treenit, missä kaikki teki kaikkea ja tasaisesti. Eihän nykyään sellainen tulisi kysymykseenkään. Mennään puntille ja penkissä on samat raudat kaverille, joka vetää sillä 50 toistoa ja sille, joka ei saa sitä edes penkistä ylös. Meilläkin tuli sitten, varmaan Pietilän Saken myötä näitä, että katsottiin vähän mitä kenenkin pitää treenata. Ja näinhän se pitääkin olla, jokainen on yksilö ja kehitystarpeet on erilaiset. Samoin opastusta, ettei telota itseä. Muistan kun Andrijevski tuli salille ja piti tehdä rinnalle vetoa, se nosti tangon ylös kuin marja ämpärin ja sanoi vaan – daa. Jos se olisi jatkanut niin, varmasti olisi pamahtanut paikat, onneksi näihinkin alkoi tulemaan ammattilaisia opettamaan tekniikoita.
Kun verrataan omaa peliura-aikaasi ja nykyistä, niin selvä ero on ainakin joukkueiden keski-ikä. Ennen oli muutama junnu joukkueessa, nyt tuntuu olevan niin päin, että on vain muutama kokenut peluri. Lopettavatko pelaajat aikaisemmin vai mistä mielestäsi johtuu?
Samaa olen myös itse miettinyt, se on totta, että hyvä oli, jos joka kauden jälkeen tuli kaksikin junnua mukaan rinkiin, saati sitten pelaavaan kokoonpanoon. Ulkomaille siirtyminen on ainakin yksi iso vaikuttaja. Meidän vuosien aikaan Venäjälle ei mennyt kukaan pelaamaan ja nykyään taas kerää erittäin paljon myös suomalaisia pelaajia. Kun on tillikka kohdallaan, niin kyllä sitä viihtyy vähän ankeammassakin betonilähiössä. Bosman-päätös on varmasti iso asia, mikä on helpottanut pelaajien siirtymistä ulkomaille, kun seurakorvaukset poistuivat sopimusten päätyttyä. Voi olla myös, että pelaajat lopettavat nykyään vähän aikaisemmin ja toinen on se kokeneempien pelaajien halu nähdä vielä maailmaa viimeisinä pelivuosina.
Kävit Joensuussa Jokipojissa vetämässä yhden kauden aikanaan?
Minä treenasin ihan normaalisti HPK:n mukana silloin, mutta olin samaan aikaan armeijassa. Kun piti mennä jäälle, niin olin ihan koko ajan metsässä. Jostain syystä moottoripyörälähetti Haapamäkeä tarvittiin silloin koko ajan valtion palveluksessa. Muut olivat käyneet jo yli kolme viikkoa jäällä, kun itse olin päässyt kerran luistimille. Sitten katsottiin vähän tilannetta Suhosen Apen kanssa ja Jokipojat tuli sitten kuvioihin mukaan. Siellä oli hieno kausi, vaikka matkat olivat pirun pitkät joka paikkaan. Sain vetää huippuketjussa Kareliuksen Jannen, Arkiomaan Teron, Murron Kimmon ja Vladimir Kyhoksen kanssa. Paljon sai pelata ja kausi päättyi nousujuhliin, kun noustiin Liigaan Ässien tilalle.
Miten hoidit aikanaan sopimusneuvottelut, oliko silloin agentteja jo mukana toiminnassa?
Kyllä ne aika paljon hoidettiin ihan itse, Saarisen Pepe (Pertti) auttoi täällä Suomen päässä kyllä jonnin verran. Sitten viimeisinä vuosina joku pelikaveri vinkkasi mulle, että Tampereella on tällainen mies kuin Krister Kaukinen, joka auttaa sopimusasioissa. Ulkopuolisella on sellainen etu, että asioista jää tunnepuolet pois ja agentti on sinulla töissä, niin tiedät, että joku pitää sun puolia loppuun asti. Ja ulkomaille kun lähdettiin niin, kyllähän Krister hyvin niitä paikkoja löysi. Myös Lehdon Markus oli Sveitsin sopimuksen kanssa aikanaan auttamassa.
Minkälaisia korvauksia tuohon aikaan ulkomailla maksettiin?
Soppariin kuuluu yleensä auto ja asunto. Sitten sopimukseen ulkomailla kirjataan, että seuraa vastaa kaikista kuluista, eli neuvoteltu palkka on käteen jäävä kokonaisuudessaan. Me saatiin vielä oma koti Hirsimäestä vuokrattua, joten kulut täältä päästä minimoitua. Mutta asian voisi tiivistää, että se minkä suomessa sai bruttona, niin ulkomailla nettona. Kummelin sanoin ei niillä kuuhun mennä, mutta sen verran, että kannatti kokea ilman muuta.
Kerro vähän kokemuksista ulkomailta, näit kumminkin Itävallan, Sveitsin ja Ranskan kaukalot ja kukkulat.
Ensimmäisenä vuotena lähdettiin Wieniin, meitä oli oikea suomalaisarmeija. Sevan Janne, Rokaman Jouni, Haanpään Ari, Blonqvistin Jönni (Timo) ja meikäläinen. Valmentaja oli joku kanadalainen ja se oli ihan pölhö kustaa. Mutta kausi meni hyvin ja perhe viihtyi, kaupungista löytyi kaikki suomalaiset päiväkodit ja kaikki.
Sitten kun kausi loppui niin Lehdon Mare (Markus) soitteli, että Zurich haluaisi mut mukaan Sveitsin playoffeihin. Se oli kova juttu pelillisesti ja huikea kokemus myös tarinallisesti. Ensimmäisenä, kun lensin kohteeseen, niin lentokentällä vastassa oli paikallistelevisio odottamassa meikäläistä. Siinä sitten jarppa parolantieltä vastaili vähän kysymyksiin. Jos oikein muistan, niin pudotuspelit olivat käynnissä ja oli muutaman päivän tauko peleistä, kun menin suoraan treeneihin. Harjoitusten jälkeen pelaajat tulivat jutulle ja kyselivät, että hyvän näköistä tekemistä oli jäällä, että missäs olet änärissä vetänyt. Siihen aikaan ei saanut olla kuin kolme ulkomaalaista per joukkue, niin taso mihin oli totuttu, oli aika kova. Vastasin vain, että en mää ole änärissä pelannut, tuosta Itävallasta tulin tänne suoraan.
Yhden pelin ehdin sitten pelaamaan Robert Nordmarkin pakkiparina, ennen kuin kausi loppui. Bernissä vedettiin ja lähemmäksi 20000 ihmistä taisi olla katsomossa. Huikea kokemus kaiken kaikkiaan, sieltä menin seuraavaksi kaudeksi Itävaltaan ja Graziin. Sutisen Timo oli siellä valmentajana. Sieltä ei kyllä jäänyt hyviä muistoja, ristiside hajosi treeneissä ja loppukaudesta jäi neljän kuukauden palkat saamatta. Meinasin kostoksi piilottaa seuran auton johonkin maajussin vajaan syrjäseudulle, ennen kuin tajusin että ne ovat autoliikkeen autoja.
Sitten käytiin vielä Ranskassa, ennen kuin pojat tulivat kouluikään. Se oli puhuttu, että Suomeen palataan silloin, sillä yksin en halunnut maailmalle jäädä, sen verran perhekeskeinen olen minäkin, että ei halua olla yksin maailmalla. Sielläkin meitä oli paljon suomalaisia, Piikkilän Make (Markku), Pietilän Body (Mika), Haanpääkin tuli sinne ja Grönstrandin Jari oli pelaajavalmentajana. Se kausi meni hyvin, vaikka finaaleissa hävittiin.
Siellä tuli vähän touhuttua jäällä, kuten tilastoistakin näkee (231 minuuttia). Se lähti vähän väärillekin urille kauden aikana. Alkukaudesta katsoin vähän meidän jätkien perään, kun vastustajat sikailivat, niin tuli tottakai puolustettua joukkuetovereita. No sittenhän se meni siihen, että jotkut pottapäät tuijottelivat jo alkulämmittelyssä meikäläiseen päin. Tuli keskityttyä epäolennaiseen jo liikaa. Finaaleissa vastustaja käytti tätä hyväkseen ja loukkaantuneena ollut kanukki pelaaja tulikin yllättäen kentälle. Jälkeenpäin helppo sanoa, että pelkästään oli tarkoituksena hakea meikäläinen pois kehistä. Kahden pelin pelikielto siitä ja finaalit oli siinä. Tunnetta pitää olla pelissä, mutta tuolloin olisi pitänyt vähän ottaa rauhallisemmin.
Mitenkäs lintubongausharrastus jaksaa?
Haet varmaan takaa, sitä kun Jortsun aikana meillä oli joka viikko pitkä fillarilenkki. Jostain ihmeen syystä olin aika usein siinä viimeisessä ryhmässä maantiellä. Yksi kerta valmentaja tuli Mersulla niin perhanasti ja veti lossit kiinni meidän ryhmän kohdalla. Avasi sivuikkunan ja huusi niin perkeleesti… ”saatanan lintubongarit… kiikaritko teille pitäisi tuoda!”
Jari Haapamäki #9
Puolustaja, syntynyt 1968
Edusti HPK:n paidassa kausina 1986-1996, joiden aikana keräsi tilastoihin 294 ottelua, 17 maalia, 60 syöttöä ja 447 jäähyminuuttia.
Voitti HPK:n paidassa yhden hopea ja yhden pronssimitalin, toimi myös joukkueen kapteenistossa.
02.11.2017 16:51
Jaa artikkeli:
