Isokokoinen puolustaja ja omista junioreista? Tässä yhtälössä joku ei täsmää! Pitääpä tutkia syvemmältä. Kylmää vettä, loputon ruokahalu ja puukuulat ainakin mainittu. 198 senttiä työstettävää runkoa, rightin maila ja pelirohkea. Erittäin mielenkiintoinen paketti. Vielä taustalla, matkalla eturiviin? Pää näkyy ainakin jo kauas ja kultaakin on kaulaan lyöty. Tänään pääosassa HPK puolustaja Otto Latvala, jonka päätymisessä Hämeenlinnaan ja kasvamisesta HPK:hon on hieno tarina taustalla.
Olet syntynyt Alajärvellä, mutta et räpylä kädessä. Miten vahvassa pesäpallopitäjässä jääkiekko ja sinä löysitte toisenne?
Taisi olla jo päiväkoti-ikäisenä, kun aloitin jääkiekon. Samantein joukkueeseen, joka koostui 1997 syntyneistä. Siellä sitten viiletettiin pari vuotta nuorempana seassa ja samalla tiellä ollaan edelleen. Kyllähän pesäpalloakin tuli pelattua, mutta jotenkin se lätkä oli aina meikäläisen juttu.
Olet siitä harvinaista nuorta ikäluokkaa, ettet olekaan puhdasta hallisukupolvea. Kerro tästä lisää?
Lähdin yläasteikäisenä Seinäjoelle pelaamaan C-junioreihin, suunnilleen niihin aikoihin Alajärvelle tuli vasta jäähalli. Siihen asti vedettiin avonaisella tekojäällä, ulkojäillä sekä kierrettiin maakuntaa eri paikkakunnilla, missä oli jo jäähalli pystyssä.
Olet Järviseudun Pallokerhon kasvatti. Kuten kerroit, lähdit C-junioreihin Seinäjoelle, mistä tie toi myöhemmin Hämeenlinnaan. Tilastoissa sinulla on silti kasvattajaseuran paidassa yksi aikuisten III-divisioona ottelu, 15-vuotiaana. Kerro tästä?
Meillä oli Seinäjoella tauko peleistä yhtenä viikonloppuna ja JPK:lla oli taas kotiottelu silloin. Kysyin valmentajalta, että voiko mennä pelaamaan ja kun lupa tuli, ei muuta kuin askiin. Olihan se hieno tunne palata aikuisten pelissä silloin, taisin vielä onnistua sohaisemaan maalinkin pelissä.
Mikä nykyään on suhde pesäpalloon, löytyykö keltaisia fanipaitoja kaapista?
Fanipaitoja ei kyllä löydy, mutta kyllä Ankkureita tulee seurattua joka kierroksella. Sekä pesäpalloa muutenkin, mutta ei ihan niin tiiviisti kuin Ankkureiden pelejä. Päästiinhän tässä yksi vuosi myös itse pelaamaan, kun pelasimme Hämeenlinnan Paukun naisjoukkuetta vastaan Kerhon nipulla. Oli kyllä kivaa pitkästä aikaa, vaikka hävittiinkin.
Miten Hämeenlinna ja HPK valikoitui seuraavaksi asemaksi Seinäjoen jälkeen?
Kaksi kautta pelasin Seinäjoella ja toisena kautena oli jo selvää, että matka jatkuu johonkin suuntaan sen kauden jälkeen. Siinä oli Tamperetta ja Jyväskylää vaihtoehtoina. Sitten meidän valmentaja Raidan Mane (Marko) sai valmennuspestin Hämeenlinnasta ja ehdotti, että lähtisin mukaan, asuisin heillä ensimmäisen vuoden ja opeteltaisiin siinä elämän asioita.
Tämähän oli 15-vuotiaalle aivan loistava suunnitelma. Asuin sitten Manen ja hänen kihlattunsa katon alla ensimmäisen kauden, kun saavuin Hämeenlinnaan pelaamaan. Iso kiitos siitä kaudesta heille, teki kaikesta paljon helpompaa varmasti.
Miten kuvailisit itseäsi pelaajana?
Monipuolinen. Se on hyvä sana, sitä haluan olla, pystyy pelaamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Luistelu on varmasti se suurin kehityskohde, mutta sekään ei ole enää niin suuri heikkous kuin joskus oli. Hommia on tehty ja niitä jatketaan myös.
Sinulla ei ole NHL-varausta, joka tietyissä piireissä puhuttuna on jopa ollut yllätys. Karrikoidusti sanottuna viisi vuotta taaksepäin sinut olisi varattu pelkillä senteillä ja kiloilla jo. Minkälaisia ajatuksia itsessä asia on herättänyt?
Silloin kun ensimmäistä kertaa oli varauskelpoinen, niin taisi olla jopa kymmenen seuraa kenellä oli jonkunlaista kiinnostusta. Yhdellä oli jopa niin paljon, että agenttikin uskoi vahvasti varauksen tulevan sieltä. Kun ei tullut, niin silloin ehkä vähän harmitti, mutta meni kyllä nopeasti ohi. Ei tällaisiin asioihin ole tapana jäädä jumittamaan.
Mitä muita harrastuksia löytyy, millä kauden aikana tai kesäisin ajatukset pois jääkiekosta?
Avantouiminen on sellainen, mihin on jäänyt koukkuun. Siitä tulee huikea fiilis ja on mahtavaa ajankulua jätkien kanssa. Kesäisin olen yrittänyt vähän lätkiä golfpalloa. Omia mailoja ei kyllä ole, saa nähdä tuleeko.
Ennen viime kauden alkua sinulla vaihtui lennossa pelinumero, pääsitkö nauttimaan NHL-tyyliin hyvästä illallisesta palkinnoksi numeron luovuttamisesta?
Ei ole kyllä näkynyt tällaista. Oltiin itseasiassa nuorten maajoukkueen kanssa leirillä Vierumäellä ja lähdössä Kanadaan turnaukseen. Olisiko ollut joskus heinä-elokuun vaihteessa, kun Jalasvaaran Jallu (HPK:n huoltaja) soitteli. Kertoi sitten, että Laatikaisen Arto on tulossa joukkueeseen ja #42 menisi hänelle ja saisin #43 tilalle. Ilmoitin samoin tein, että käy hyvin.
Olinko yhden pelin pelannut tuolla #42, joten ei ollut hirveästi kerennyt tulemaan historiaa. Joskus myöhemmin Lada kyseli, että suutuinko asiasta. Kerroin myös hänelle saman sekä sen, että kyllä noilla kilometreillä saa valita ihan ensimmäisenä pelinumeron.
Kenellä on huonoimmat jutut joukkueessa?
Tikka Tommi piste!
Kukas on kovin keräämään sakkoja?
Taitaa kyllä mennä samaan osoitteeseen tämäkin… ja Miro, kyllä ne siinä sitten on.
Mitä sääntöä Liigassa muuttaisit?
Tämä automaattinen viiden ottelun pelikielto linjaus ei mennyt kyllä ihan oikein. Ensinnäkin tällaista ei voi päättää pelaajia kuulematta. Meillä on kumminkin joka joukkueessa pelaajayhdistyksen edustaja. Toiseksi kyseessä on peli, jossa sattuu ja tapahtuu. Siellä voi tulla täydellinen vahinko tilanne, ilman vanhaa historiaa. Kyllä siinä vaiheessa automaattinen viisi peliä ja palkan pidätys on kohtuutonta.
(Haastattelun jälkeen Liiga ja Pelaajayhdistys ovat yhdessä muuttaneet sekä tarkentaneet linjausta ja säännön toimintamallia.)
Palataanpa jutun lopussa Hämeenlinnan ensimmäiseen vuoteen ja otetaan yhteyttä Saksan maalle. Hyvää päivää Frankfurt ja Marko Raita, kertoisitko millainen pellavapää sieltä Seinäjoelta tuli siipien suojiin ja millaisia muistoja herättelee?
Hyvää päivää. Nyt tarvitseekin muistella joku naseva juttu… Se vuosi on kyllä täynnä hienoja muistoja ja meni upeasti maaliin.
Otto muutti tosiaan mukanamme Hämeenlinnaan, kun siirryin valmentamaan HPK B-nuoriin. Otto oli meillä Seinäjoella kapteenina molemmat C-ikäluokat ja osoitti jo sen ikäisenä yllättävän kypsää johtajuutta. Siellä oli myös havaittavissa erityistä lahjakkuutta urheilun puolella sekä isoa runkoa mihin rakentaa. Ihmisenä Ottohan on ollut aina rehellinen, sosiaalinen ja kulkee muutenkin eteenpäin semmoinen oikeanlainen pilke silmäkulmassa.
Suunniteltiin siihen sitten sellainen ”plääni”, että opetellaan ja tuetaan sitä itsenäistä asumista ensimmäinen vuosi Hämeenlinnassa. Käytännössä se tarkoitti sitä, että opeteltiin tekemään ruokaa, pitämään arki tasapainossa ja vähän kontrolloimaan, että hommat pysyvät jiirissä.
Eniten yllätti se, kuinka paljon se poika pystyi syömään… perusjärjestely oli, että iltaruuan teki kihlattuni. Kun tulimme iltaharjoituksista kotiin, niin syötiin aina yhdessä. Siinä alussa ajattelin, että ruokaa on niin paljon, että siitä jää huomiselle helppo lounas lämmitettäväksi. Aika äkkiä kävi selväksi, että ei huolta, kaikki siitä pöydältä häviää, mitkä tarjolla ovat.
Nykyään on ollut mukava seurata Oton kehittymistä ja pelaamista. Totta kai se pelaaminen on muuttunut näihin päiviin, niistä aikaisista juniorivuosista, mutta kyllä sieltä edelleen tunnistaa sitä ”Alajärveläistä Suomikiekkoa”. Ja todella hyvä niin!
Se vuosi asuttiin siinä Sairion rannassa Hämeenlinnassa. Siellä naapurit varmasti ovat saaneet mielenrauhan ja nauttivat tällä hetkellä olostaan, kun pihakadulta ei kuulu enää se puukuulan jatkuva pauke. Toisaalta… toivottavasti Otolla on tänä päivänä hieman pehmeämmät kädet…
Avointa peliä – Blogi
Marko Syrjälä