Huippu-urheiluun kuuluu valitettavasti myös loukkaantumiset. Samaan aikaan käsittelet tietoa tuomiosta, epävarmuutta paluusta, henkisesti erittäin kuormittavaa kuntoutusta sekä askeleita eteen ja taaksepäin prosessin aikana. Joudut tavallaan eroon joukkueestasi, et pysty antamaan panostasi joukkueellesi. Psyykkinen ja fyysinen vaade on iso, ei ole ihme, että nämä kasvattavat henkisesti eniten. HPK maalivahti Daniel Lebedeff joutui käymään tämän läpi ja piti ajalta päiväkirjaa, avaamaan teille mitä kaikkea tapahtuu toipilasjaksolla ja kuinka tiiviillä rytmillä.
Perjantai 18.2.2022 HPK – HIFK
Heti törmäyksen tapahduttua, tunsin terävän viillon nivusen kohdalla. Yritin jatkaa pelaamista, kuten pelimiehet aina, siinä vaiheessa näitä pidetään pieninä tälleinä. Kuitenkin muutaman pelitilanteen jälkeen, ymmärsin vamman vakavuuden, olin pelikyvytön. Siirryin pukuhuoneeseen, missä joukkueen lääkäri Marko Kivimäki nopeasti tutki nivusen tuntemukset. Kylmähoitoa ja lepoa oli loppuillan agenda.
Lauantai 19.2.2022
Pelin jälkeinen päivä ja mieli on aika matalana. Pelit olivat kulkeneet ja halu auttaa joukkuetta on iso. Päivä meni täyslevossa, samalla tunnustellen miltä nivunen tänään tuntuu. Arkuus on aikasen jatkuvaa. En osaa vielä arvioida vamman vakavuutta, illalla sain tiedon, että sunnuntaina pääsen kuvauksiin.
Sunnuntai 20.2.2022
Ensimmäinen päivä kun nivunen on jo rauhoittunut selvästi kylmähoidosta. Kotona on helpompi olla, arkuutta oli nivusen seudulla toki, mutta jatkuva tuntemus on jo siedettävämpi, iltapäivällä pääsin magneettikuvauksiin.
Maanantai 21.2.2022
Kuvausten tulokset tulivat ja niistä todettiin, että sinne on syntynyt repeämä. Arvioitu palautumisaika olisi noin 3-4 viikkoa. Nyt odottelu, tietämättömyys ja arvailu sai konkreettisen tuomion. Kyllähän se mielen päälle ottaa, kun kuuli kauanko joutuu olemaan sivussa. Isosti. Mutta samalla sain fakta tietoa epäselvyyteen, mikä aina hyvä. Samalla sain tiedon, että kuntoutus alkaa huomenna, joten turha surkuttelu saa jäädä.
Tiistai 22.2.2022 à loppuviikko
Tänään alkoi kuntoutus. Fysiikkavalmentaja Mikko Tolvasen kanssa erilaisilla nivuseen kohdistuvilla liikkeillä. Lääkärin ohjeet olivat, että saa tuntua, mutta kipua ei saa nivuseen tulla. Teimme erinäköisä pallonpuristusliikkeitä ja jalkapitoja ensimmäisen viikon ajan. Myös pari ylävartalovoimaa mahtui viikkoon vaihtelua antamaan. Tuntemukset nivusseudulla viikon aikana pysyivät aika samana, jalka oli arka ja kaikki liikkeet piti tehdä hyvin voimattomina, ettei kipurajaa ylitetä.
Viikko 2
Maanantaina käytiin jo kokeilemassa jäällä luistelua pelkät verkkarit jalassa. Ei ollut miellyttävä kokemus, koska aika paljon tuli heti tuntemuksia nivusen seudulle. Tämän kokeilun jälkeen siirryttiin takaisin samoihin liikkeisiin, kuin edellisellä viikolla. Keskiviikkona muutimme treenejä aavistuksen, koska oli havaittavissa vahvistumista vamma alueella. Käytännössä tämä tarkoitti kuminauhojen mukaan ottamista harjoitteluun. Edistyminen kuntoutuksessa loi myös selvästi positiivisuutta mieleen. Loppuviikosta suunnittelimme seuraavalle viikolla jälleen jäille menoa, myös lääkäriltä tuli jo neuvoja jääharjoituksiin.
Viikko 3
Oli jälleen aika testata nivusta luistimet jalassa, pelkillä verkkareilla toki alkuun. Mikko sekä maalivahtivalmentaja Juha Lehtola olivat kehittäneet erilaisia rentoja luisteluharjoituksia. Kaikki tuntui todella hyvälle ja näiden positiivisten tuntemusten jälkeen keskiviikkona olin jo varusteet päällä jäällä luistelemassa ja jopa ottamassa kiekkoja kiinni kaukalossa. Loppuviikosta puhuttiin, että olisiko jo ensi viikko se kun voisi palata joukkueen harjoituksiin?
Viikko 4
Alkuviikosta palaveri lääkärin, Mikon ja Juhan kanssa. Kaikki mennyt niin hyvin, että kuormaa voidaan kasvattaa. Tarkoitti Juhan kanssa omia harjoituksia, joissa tehtiin maalivahtiharjoituksia jo kunnolla rasittaen, ajatuksella toki. Maanantaina alkoi jo tuntumaan siltä, että pelikunnossa voisi olla loppuviikosta. Tiistaina tehtiin sama treeni ja oli puhetta joukkueen mukaan palaamisesta. Keskiviikkona pääsin jo mukaan joukkueen harjoituksiin, silloin vielä jotain ääritreenejä jätettiin pois, mutta torstaina olin jo täysillä joukkueen mukana.
Paluu kokoonpanoon tapahtui perjantaina kotipelissä KooKoota vastaan, vaikka olin varamaalivahtina, niin tunteet olivat aivan mahtavat. Poissaolo aika tuntui pitkältä, mutta siinä hetkessä tunsin, että loukkaantuminen on voitettu ja joukkueen mukaan takaisin pääseminen on parasta mitä loukkaantumisen jälkeen voi pelaaja kokea. Oli sovittu, että olen varalla viikonlopun, mutta lauantaina pääsinkin sitten yllättäen Saipa pelissä jo tolppien väliin toisesta erästä lähtien. Näissä otteluissa tein jäällä alkulämmittelyn mahdollisimman korkealla sykkeellä, jotta senkin puolen totuttelu helpottaisi sitten paluuta tositoimiin.
Yhteenveto
Kyseessä oli ensimmäinen vähän pitempi loukkaantuminen itselleni. Vaikka alussa henkisesti oli aika raskastakin, niin jälkeenpäin on hienoa huomata, että en jäänyt murehtimaan vaan katse oli todella nopeasti vain eteenpäin. Oli kova halu palata mahdollisimman nopeasti takaisin. Varmasti hyvää oppia, toki kukaan ei halua loukkaantua, mutta on myös tilanteita, joita ei voi etukäteen estää, vaikka harjoittelisi miten. Tässä oli hyvä esimerkki. Nyt on siis kaikki kunnossa ja vauhtia uuteen kauteen haetaan puolustusvoimien väreistä. Kohta taas mennään!
Avointa peliä – blogi
Marko Syrjälä & Daniel Lebedeff