Avointa Peliä: Läppä ja lohikuningas #37 osa 1

Uusi vuosi, vanhat mailat ja varusteet. Tässä tarjoiltuna luotto mailan lavan päältä kokemuksen suoraa puhetta. Joskus vaan sitä tarinaa tulee ja haastatteluun varattu aika käytetään moneen kertaan. Se on tämän homman mäti ja tilli. Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää uutta vuotta Ossi Ikosen rehellisen haastattelun muodossa. Tämä herkku julkaistaan kahdessa osassa alkuvuotta rikastuttamaan.

Tässä ensimmäinen osa.

Olet vakiinnuttanut liigapaikan vasta vähän kokeneempana (26–27-v) pelurina, näetkö nyt selviä syitä miksi kohdallasi polku oli pitempi?

Ainahan voi jossitella, olenko ollut väärällä paikkakunnalla väärään aikaan, mutta kyllä tässäkin se isoin syy löytyy peiliin katsomalla. Onhan tässä kasvettu pelaajana isosti. Pelaaminen oli ennen enemmän mukava harrastus, sitten tuli todella hyvään väliin mahdollisuus lähteä Kazakstaniin pelaamaan. Siellä ensin loppukausi ja sitten kokonaan seuraava kausi. Siellä treenattiin todella kovaa joukkueen kanssa sekä myös omalla ajalla. Siellä ei ollut oikein mitään muuta kuin jääkiekko, niin tuli aika intensiivisesti keskityttyä kiekkoon se jakso.

Se on suurin tekijä varmasti. Vaikka kokemus oli karu, niin kasvatti ihmisenä ja pelaajana todella paljon. Siellä varmasti tuli sellainen herätys urheilijaelämään. Sait oikeaa palkkaa ensimmäistä kertaa elämässäsi. Tuli fiilis, että tätä voisi tehdä ihan ammatiksikin. Sitten kun haluaa jotain, niin se vaatii myös jotain. Siinä vaiheessa kumminkin oli selvä tilanne oman uran suhteen, se joko loppuu tai jatkuu sitten ammattina, pelailun aika oli ohi.

Miten tämä eksoottinen Kazakstan vaihtoehto tuli mahdolliseksi?

Pelasin silloin Mestistä JYP-Akatemiassa ja silloin runkosarja oli ohi jo helmikuun alussa. Kansainvälinen siirtoraja umpeutui vasta helmikuun puolessa välissä. Vanha pelikaveri Nikkilän Tommi pelasi silloin jo Kazakstanissa ja soitteli, että kiinnostaisiko jatkaa vielä kautta. Viisi peliä ehdin runkosarjaa pelata ja siihen playoffsit päälle. Hävittiin finaaleissa seuralle joka tarjosi sitten Nikkilälle, Sihvosen Karille ja meikäläiselle seuraavaksi kaudeksi sopimusta.

Sinne siirryttiin ja kausi loppui mestaruusjuhliin. Tosin Sihvosen Kari oli siirtynyt kesken kauden jo toiseen seuraan. Minulle tarjottiin vielä jatkoakin samasta seurasta, mutta Tommi oli jo päättänyt ripustaa räpylän naulaan ja itsekin mietin, että olisi ehkä aika palata Suomeen ja testata mihin asti kyvyt kantavat täällä.

Millainen sarja paikallinen sarja on tasoltaan?

Tämän hetken tilannetta en tiedä, mutta silloin meillä oli kyllä ihan koviakin pelimiehiä. Useampia NHL pelejä pelanneita ja 600–700 peliä Tšekin ja Slovakian pääsarjoissa tahkonneita. Tasoerot joukkueiden välillä oli isoja, muutama kovempi seura ja sitten loput, joissa paljon akatemia joukkueita. Tasoltaan sanoisin, että sillä joukkueella olisi Mestis kyllä voitettu ja Liigassa taisteltu häntäpään sijoituksista.

Mainitsitkin jo sanan karu, joko muistot ovat alkaneen naurattamaan? Tuolta suunnalta eivät tarinat kävijöiltä lopu yleensä..

Kyllä nykyään jo naurattaakin, silloin ei ihan aina kyllä tehnyt sitä. Olihan se värikästä meininkiä. Ei siellä kyllä tehnyt mieli mitään elvistä leikkiä kadulla, aika arvaamatonta väkeä tuntui olevan joka paikassa. Asunnot meillä oli kyllä viimeisen päälle, ruokailut olivat järjestetty joukkueen omassa ravintolassa, ainoa mitä piti itse kokkailla oli iltapala. Sen puoleen ei kyllä ollut valittamista.

Kyllähän siellä kaikenlaista tapahtui.. Me asuttiin Tommin kanssa 10 kerroksisessa kerrostalossa, joka oli u-mallinen, eli sisälle jäi aika isokin sisäpiha. Yhtenä vapaapäivänä keräsimme Tommin kanssa yli 200 huumeruiskua siitä sisäpihalta roskikseen. Toisella kertaa olimme joukkueen kanssa syömässä, kun paikallinen mies astui sisään ravintolaan, käveli suoraan meidän pöytään ja laittoi pistoolin meidän toisen maalivahdin otsalle ja alkoi kysellä kuulumisia..

Oliko teillä millainen valmennus ja kuinka tikun nokassa olitte ulkomaalaispelaajina?

Odotusarvo oli meille toki korkealla, mutta muuten kyllä paikalliset olivat eniten valmennuksen hampaissa. Jos vaikka minä syötin harjoituksissa huonon syötön, niin ei siitä minulle mitään sanottu, mutta jos paikallinen teki saman, niin hänet voitiin viideksi minuutiksi laittaa hyppimään jäältä vaihtoaitioon ja takaisin. Tai valmentaja karjui, että palkastasi vähennetään 20 % ensi kuussa!

Sen ensimmäisen loppukauden meillä oli venäläinen valmentaja, todellinen vanhan liiton jäärä. Määrä korvasi kaiken laadun. Ei mitään väliä mitä tehtiin, kunhan tehtiin todella paljon. Toisella kokonaisella kaudella meillä oli slovakialainen valmentaja. Siinä harjoittelussa oli jo jotain järkeä, mutta hän taas oli todella erikoinen persoona. Hänellä oli pinttymä, että joka ikinen pelipäivä pitää syödä spagettia ja kanankoipia ja mehän syötiin, joka hemmetin ikinen pelipäivä. Ja toinen hänen tärkeä tehtävänsä oli vahtia, ettei kukaan vaan laita ketsuppia ruokaan, sitä ei saanut missään nimessä tehdä.

Montako kertaa olet reissun jälkeen tehnyt kotona spagettia ja kanankoipia?

Eipä ole tarvinnut tehdä ja kun palasin, niin kotiinkin esitin kiltin toiveen, että jos haluatte yllättää joskus, niin ihan millä tahansa muulla kuin spagetilla ja kanankoivilla.

Olet joutunut ja päässyt reissaamaan paljon peliurallasi, miltä se on tuntunut?

Se on totta, että siinä on hyviä ja huonoja puolia, pelaajakin voi saada tietyn maineen, jos pomppii koko ajan seurasta toiseen. Mutta itsellä asiat menivät vähän erilailla toissa kaudella, kun tuli edustettua neljää eri seuraa Liigassa.

Kausi oli alkamassa ja minulla oli JYPin kanssa sopimus, olin saanut itseni juuri pelikuntoon ja lääkäriltä luvan hypätä askiin. Keskiviikon peliaamun jäillä poistuin jäältä ja Jyväskylässä poistuminen tapahtuu kaukalon päädystä. Samaan aikaan tuli jostain veto, ohi maalin, suoraan käteen ja peukalo murtui, josta tuli kuusi viikkoa lisää huilia. Samoihin aikoihin meille syntyi lapsi ja taskussa oli kahden seuraavan kauden sopimus Kerhon kanssa. Kun pääsin takaisin kuntoon oli Jyväskylässä seinä pystyssä, tänäkin päivänä asia ihmetyttää edelleen isosti.

Sitten pyysin päästä lainalle, pakko oli päästä pelaamaan johonkin. Siirryin Pelicansiin kahden kuukauden lainapestille, lainan jälkeen he tarjosivat kahden vuoden sopimusta, jota tietenkään en voinut hyväksyä. Heillä oli kausi jo taputeltu, niin loppukaudeksi olisin ollut vain kuluerä, joten siellä loppui siihen kahteen kuukauteen. Sitten vuoden viimeisessä pelissä Saipalta loukkaantui kaksi puolustajaa ja sain ilmoituksen, että kuukaudeksi Saipaan, siellä jo tiedettiinkin sopimuksestani Kerhon kanssa, joten kuukauden jälkeen takaisin JYPiin. Jossa pelasin kaksi peliä, sitten oli sielläkin jo tieto minun seuraavan kauden kuvioista, kun ilmoittivat, että Hämeenlinnaan seuraavaksi, mutta sinnehän sinulla onkin jo diili, joten pääset jo nyt aikaisemmin.

Miltä pelaajasta tuntuu, kun kiinnostusta omaan tekemiseen tulee useammasta suunnasta samaan aikaan?

Kyllähän siitä saa ison itseluottamuspiikin. Teet kumminkin hommia koko ajan, mutta näissä hetkissä saat konkreettista arvostusta ja luottamusta, että olet oikealla tiellä. Kyllähän se antaa lisää sitä jaksamista siihen puurtamiseen.

Avointa peliä – blogi

Marko Syrjälä