Avointa Peliä: Kun Rangers kylään kutsui
NHL.
Kolme isoa kirjainta, jolla aivan oma kaiku, tuoksu ja tunne. Nuorten pelaajien leiri, training camp, pelaat ylhäällä, alhaalla, palaat Eurooppaan. Kuka varataan, kuka saa sopimuksen, kuka ei. Maitojuna, läpimurto, väärä aika ja paikka, yllättävä suomalaisratkaisija. Otsikoita, ajatuksia ja voimakkaita mielipiteitä riittää. Pelipaikkoja jaetaan monessa paikassa, mutta otetaanpa selvää mitä ennen alkua NHL-leireillä tapahtui ja millaisia muistoja sieltä on jäänyt. Ja tapahtuihan siellä, nyt tulee niin legendaarisia nimiä ja tarinoita, että Kuusamossa asti nousee ysäriteinien kiekkovarusteiden syvän aromikkaan tuoksun marinoimat karvat pystyyn.
Koska ennen kaikki oli paremmin, hypätään 90-luvun loppupuolelle ja nuorten maailmanmestarin ja entisen HPK-puolustajan Tomi Källarssonin muistoihin varauksen jälkeen, kun Rangers kutsui mukaan NHL-leireille.
Aloitetaan numeroilla, 1997, kierros 4 ja #93. Näillä koodeilla New York Rangers varasi sinun pelaajaoikeutesi aikoinaan NHL-liigaan. Tuliko puskista ja minkälaisia ajatuksia herättää nykyään tuo aika?
Ensimmäisenä on sanottava, että aikaa on noista ajoista kulunut ja ehkä jopa muistikapasiteettikin vähän vanhentunut, vuodet voi mennä sekaisin, mutta ei anneta häiritä.
Varauskaudella oli noin puolentusinaa seuraa, jotka osoittivat kiinnostusta kauden aikana erilaisten testien muodossa. Muistaakseni kaksi seuraa halusi tehdä syvemmän haastattelun. Kyllä itsellä oli sellainen ajatus, että voisi olla varaus tulossa. Sitten taas toiseen suuntaan jalat pysyivät hyvin maassa, koska oli kumminkin seurannut muina vuosina kavereita, jotka piti mennä korkealla ja ei sitten varattu lainkaan.
Kotona Tampereella olin ja sen ajan mukaiseesti teksti-tv oli suurin informaation lähde. Oman varaukseni sain kuulla agentiltani, joka soitti ja kertoi mitä oli tapahtunut ja kuka oli varannut. Muutaman viikon sisällä tuli Rangersilta ensimmäinen yhteydenotto, jonka tärkein sanoma oli, että haluavat minut heti syksyllä training campille mukaan.
Syksyllä oli sitten ensimmäinen lähtö rapakon taakse, oliko kyseessä nuorten pelaajien leiri?
Tarkistin tuon asian vanhoista papereista, koska en meinannut uskoa omaa muistia. Mutta ensimmäisenä vuotena ei ollut nuorten leiri. Leirillä oli noin 60 pelaajaa, joista kasattiin sekä NHL-joukkue että farmiporukka, eli ihan oikea training camp oli kyseessä. Lisäksi mukana oli varmaan noin 15 sopimuksetonta pelaajaa, tutustumassa tai sopimusta hakemassa.
Miltä tuntui Tampereelta nääs lähteä isoon omenaan?
Kyllähän siinä nuori poika oli aivan sekaisin jännityksestä. Ketään muuta suomalaista ei ollut kutsuttu samaan aikaan. Yksin koneessa matkalla kohti isoa Amerikkaa, kerrottu vain, että joku on lentokentällä vastassa ja omalla rallienglannilla pitäisi pärjätä.
Sitten pääsit tuttuun ympäristöön jäähallille, mitä muistoja sieltä?
Joukkue jaettiin neljään eri väriin ja pelasimme paljon toisiamme vastaan. Ensimmäisessä pelissä pakkiparinani oli muuan Brian Leetch, joka kysyi, että kumpaa puolta haluan pelata? Yritin äkkiä miettiä kaikki katsomani NHL-pelit ja kiekkokortit, että kumpaa puolta herra on pelannut, etten ainakaan nyt ensimmäisenä hänen paikalleen marssisi.
Sitten tuolla on usein tapana testata nuoria pelaajia, miten reagoivat erilaisiin outoihin asioihin. Tuolloin tapahtui kesken yhden pelin kokoonpanomuutos, valmennus ilmoitti, että seuraavaksi jäälle ketju missä laidoilla Kevin Stevens ja Mike Keane, keskushyökkääjä Tomi Källarsson! Siinä sitten erän verran vedettiin pikkuketjussa keskushyökkääjänä ensimmäistä kertaa uralla, tosin ei tainnut ihan suksee olla, kun sen jälkeen ei sille paikalle kutsua enää kuulunut.
Silloin kun saavuin paikan päälle, muistan että kaikki kamat olivat valmiina ja kypärässäni ei ollutkaan visiiriä, jota olin Euroopassa aina käyttänyt. Enhän minä uskaltanut huollolle mitään sanoa, eurooppalainen pyytää pallojofaan visiiriä, niin hiireksihän he alkavat kutsua. Ei muuta kuin maassa maan tavalla ja rohkeasti kehiin. Jossain vaiheessa kun pelattiin, niin vähän karheampi kiekkoilija Mike Peluso tuli samaan aikaan kulmaan ja toivotti omalla pelityylillään meikäläisen tervetulleeksi leirille. Se oli muutaman tikin arvoinen osuma. Tikit naamassa mietin, että nyt on pakko pyytää silmäsuojaa. Kun menin seuraavana päivänä hallille, niin huoltaja olikin ystävällisesti laittanut pyytämättä jo valmiiksi visiirin meikäläiselle.
Minkälaista palautetta sait leirillä?
Sen muistan, että johdolta tuli nopeasti viestiä, että eivät halua minua farmiin, vaan että pelaan Euroopassa ja sitten joskus 22–23-vuotiaana valmiimpana pelaajana suoraan NHL joukkueeseen. Sille tasolle en sitten ikinä pystynyt nousemaan, AHL jäi jollain tasolla pienesti harmittamaan, olisi ehkä ollut kumminkin kiva kokea. Tosin siihen aikaan kun painoin sen noin 90 kiloa ja ensimmäisiä kommentteja oli, että parikymmentä kiloa lisää massaa pitäisi hankkia, niin pitäisikö nyt soittaa, että ollaan jo lähellä… onkohan myöhäistä?
Minkälainen henki tuollaisella leirillä on?
Onhan se laidasta laitaan. Huippupelaajathan ovat todella rentoja ja nuorista huoltakin pitäviä. Sitten on palaajia, jotka taistelevat kaikin keinoin pelipaikasta. Kaikki muut ovat kilpailijoita. Tuohan on tavallaan hemmetin arvostettavaa, mutta ei saisi mennä yli. Välillä tuntui, etteivät pysty edes keskustelemaan kaukalon ulkopuolella muiden kanssa.
Muistatko vielä kuka varattiin varausvuotenasi ykkösenä? Joe Thornton oli ykkösvaraus, herra pelaa vieläkin NHL:ssä Toronton paidassa, mitä ajatuksia herättää?
Että jotain olen tehnyt väärin. Ei vaan, en kyllä muistanut Thorntonia, itse asiassa olen kerran pelannutkin häntä vastaan. Joskus oli 18-vuotiaiden maajoukkueella Kanadassa turnaus ja heillä oli ketju, missä olivat Thornton, Patrick Marleau ja joku kolmas rightin laituri, jonka nimeä en muista. Jumalavita oli sitten kova ketju. Kyllähän Thornton ja myöhemmin samoilla leireillä mukana ollut Arto Laatikainen ja heidän edelleen jatkuva pelaaminen tuolla tasolla… ei muuta kuin hattu päästä, huikeita saavutuksia.
Pääsit kokemaan aavistuksen verran myös tilannetta kun joukkueet olivat jo jaettu NHL:n ja farmin välillä?
Ihan pienen pintaraapaisun, mutta sen ehti huomaamaan, että ero on valtava. Ensinnäkin kun jako ilmoitettiin, niin kaikilta ei-ylös-päässeiltä kerättiin kaikki joukkueen tavarat ja varusteet pois. Minulla oli lento päivän tai kahden päivän päästä siitä takaisin Eurooppaan. NHL-joukkue siirtyi takaisin New Yorkiin ja minulle osoitettiin hotellimajoitus samasta kaupungista lopuiksi päiviksi. Samalla sanottiin, että tule NHL seuran mukaan harjoittelemaan, kun vielä olet täällä.
Yhdet harjoitukset ehdin vetämään ennen lennon lähtemistä. Koska olin jo varusteita luovuttanut pois leirin päätyttyä, menin kysymään sitten huollolta New Yorkissa, että minulla ei ole housuja, hanskoja eikä kypärää, olisiko mahdollista saada lainaan, jotta pääsee jäälle? Huolto ohjasi minut sellaiseen huoneeseen missä oli uusia varusteita seinät väärällään, kuin olisi varustekauppaan tullut. Käskivät ottamaan sen merkkiset ja malliset kuin haluan. Tein työtä käskettyä ja harjoitusten jälkeen menin palauttamaan lainavarusteita. Huoltaja katsoi vähän pitkään ja tuumasi, että he eivät kyllä käytettyjä varusteita täällä takaisin ota. Pistä kassiisi vaan. Itse asiassa olen vetänyt samoilla housuilla vieläkin Kohottajien jäillä, tosin niissä on päälliset päällä, ettei saa kuittailua niistä kopissa.
Pelasitko virallisia NHL-harjoituspelejä muita seuroja vastaan?
Pelasin, jos oikein muistan niin Bostonia vastaan ainakin. Siitä on jäänyt mieleen nämä hanskausosaston ukot. Siihen aikaan oli vielä poliisikulttuuri voimissaan, jos joukkueessa oli kaksi paikkaa tappelijoille, niin leirillä oli kahdeksan äijää tunkemassa samaan rooliin vinoa nenäänsä. Nämä harjoituspelit olivat sitten aika tärkeitä heille näyttää omaa osaamistaan.
Ennen peliä katselin, kun he mätsäsivät pareja toisillensa. Taululla oli omat nimet ja vastustajan tappelijoiden nimet, sitten niitä he liikuttelivat ja tekivät mieleisiään pareja. Vieressäni istui Dale Purinton niminen kaveri, täysin tatuoitu, ilkeän näköinen köriläs. Ensimmäiseksi kun hän oli saapunut leirille, hän pyysi huollolta kaikki varusteet uusina, ihan kaikki, ei paljon uuden karhean jäykät haitannut. Myöhempinä vuosina olin hänen kanssaan vähän enemmänkin tekemisissä, erittäin mukava kaveri, mutta ensimmäisenä leirillä kyllä kiinnitin huomiota hänen taitotasoonsa, ei ollut sanotaanko sulavaliikkeisin kiekkoilija. En ollutkaan pahnan pohjimmainen, hänellä hukkuu varmasti kiekko useammin kuin minulla, mutta hän ei ollutkaan siellä kiekollisten taitojensa takia, sen huomasin viimeistään Boston pelissä.
Hän oli puolustaja pelipaikaltaan. Illan ottelussa hänet laitettiin avaukseen ykkösketjun laitaan. Heti kun kiekko tippui jäähän molemmat laituriparit heittivät hanskat jäähän. Pelasin siinä ottelussa Kim Johnssonin kanssa parina. Olimme menossa jäälle kolmantena parina, katsoimme ensimmäisen vaihdon jälkeen toisiamme ja tuumasimme, että mitähän tästä tulee, onkohan joku mätsännyt meitäkin. Ei ollut, siellä on oma porukka, joka hoitaa nyrkkihipat ja muut saavat keskittyä pelaamaan. Purinton otti vielä ensimmäisen erän lopussa toisen myllyn ja hänen työnsä siltä illalta oli siten valmis.
Montako kertaa yhteensä Rangers sinut kutsui paikan päälle?
Ensimmäinen kerta oli varausvuotena 1997 ja viimeisin 2001. Sitten siinä välissä oli yksi leiri, jonka väittäisin olleen 1999. Tämän lisäksi olin yhtenä keväänä kauden jälkeen heidän farmijoukkueensa mukana reilun viikon. Sieltäkin on huikeita muistoja. Lensin New Yorkiin, josta oli kuljetus Madison Square Gardenia vastapäätä olleeseen hotelliin ja ohjeet soittaa seuran toimistolle. Tein työtä käskettyä ja sieltä saapui henkilö esittelemään Madisonia. Sitten hän vei minut tapaamaan seuran GM:ää Neil Smithiä, hänen työhuoneestaan jäi mieleen magneettitaulu, jossa oli kaikille NHL-, farmi- ja muualla pelaaville varauksille oma magneetti. Se varmasti kuvastaa sitä, miten pelaajia pyöritellään tuolla. Illalla pääsin sitten vielä katsomaan Rangersin kotipeliä.
Seuraavana päivänä lähdin Hartfordiin, missä Rangersin farmiseura pelasi. Alusta alkaen oli selvää, että harjoittelen ja hengailen seuran mukana, mutta en pelaa. Siellä taas nuorta poikaa testattiin, reilun viikon olin joukkueen mukana, suurin osa vieraspelejä ja siellähän mennään sitten bussilla pelin jälkeen aina seuraavalle paikkakunnalle. Se oli kovaa leikkiä. Tuli istuttua bussissa ja ei pelkokaan, että olisi saanut oman penkkipaikan, aina jonkun kanssa jaettu penkki. Harjoituksissa vedettiin viivoja niin maan perkeleesti, mitään järkeä ei harjoituksissa ollut, ainoa tavoite oli varmaan testata, alkaako suomipoika valittamaan kuinka herkästi. Ei alkanut.
Viimeisin kerta 2001 on myös tunteikas, tällä kertaa ei niin hyvällä. Nousin New Yorkin lentokentältä ilmaan puolenyön jälkeen, kun aamulla alkoivat WTC iskut kaupungissa. Muutenkin tuntuu, että ensimmäisestä kerrasta on jäänyt selvästi eniten muistijälkiä. Muilta vuosilta ei ole läheskään niin paljoa jäänyt. Laatikaisen Arto oli tosiaan jonain vuonna meikäläisen mukana leirillä, se on ollut sitten varmaan 1999. Tällaisia palasia tulee sitten muilta vuosilta, mutta kyllä selvästi ensimmäinen kerta on ollut ikimuistoisin myös tässä.
Tuolloin 1997 seurassa oli myös kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija Wayne Gretzky, tapasitko häntä koskaan?
Itse asiassa tapasin. Vermontissa taidettiin pitää tämä leiri ja aika itsekseen siellä tuli aikaa vietettyä. Jostain syystä en ollut se sosiaalisen kaveri uudella mantereella, uuden kielen kanssa. Meillä oli hotellin alakerrassa paikka missä kävimme syömässä. Menin sitten yhtenä päivänä päivälliselle yksin omaan pöytään. Hetken päästä Kevin Stevens ja Wayne Gretzky tulivat syömään myös ja ei kun istumaan meikäläisen pöytään, vaikka koko ravintola oli tyhjiä pöytiä täynnä.
Tässä oli hyvä esimerkki siitä kuinka tähtipelaajat ovat aidosti läsnä myös nuorille pelaajille. Siinä sitten he kyselivät mistä tulen ja missä olen pelannut. Sellaista perus jargoniaa, mutta silti aika hieno muisto. Minulla on vielä tallessa leiriltä hotellin lista, missä kaikkien joukkuejäsenien huonetoverit listattu sekä huoneiden numerot. Monia isoja nimiä löytyy listalta, sekä yksi Wayne Douglas huone 207. Kaikki eivät voineet majoittua omalla nimellä, jostain syystä minä kyllä pystyin.
(juttu jatkuu kuvien jälkeen)
Stevens, Leetch, Samuelsson, Beukeboom, Graves, Gretzky, Keane, Kovalev, Richter… aikamoinen kasa Rangers ja kiekkohistoriaa löytyy pelikavereistasi vain muutamia mainitakseni. Minkälaisia muistoja heistä on sinulle jäänyt?
Aleksei Kovalevista on jäänyt sellainen erikoistaito mieleen, että treenien jälkeen hän jäi maalin takaa heittelemään erittäin lyhyellä mailallaan lättyjä. Joka ikinen kiekko putosi kuten pitää maalivahdin kaarelle, aina ammuttavissa olevana kiekkona. Siis maalin takaa, meille kenellä ei ollut taitovalmentajaa synnytysosastolla mukana, niin jos halutaan kiekko maalin takaa, maalin eteen, kyseessähän on ronkku, jos sattuu edes se onnistumaan.
Sama kaveri oli myös erittäin suuri Bossin vaatteiden ystävä, eikä jäänyt vaatteisiin, tuoksut olivat samaa sarjaa ja sitä ei todellakaan säästelty. Nenä kertoi kyllä kun herra oli tulossa tai käynyt. Hän sai myös kuulla tuosta joukkueelta erittäin paljon.
Ulf Samuelsson jäi mieleen leirillä siitä, että asuimme hotellissa, jonka etäisyys jäähallista oli samaa luokka kuin Poltinahon ympyrästä jäähallille Hämeenlinnassa. Eli pienen pieni kävelymatka, jonka aina taitoimme reippaasti jalan. Paitsi Samuelsson ja Jeff Beukeboom, jotka vuokrasivat leirille auton tuota matkaa varten.
Mike Richterin muistan kyllä, mutta mitään erikoista ei ole jäänyt hänestä mieleen. Ei edes sitä, että olisin yhden maalin harjoituksissa pystynyt hänen taakseen tekemään. Ei edes sitä.
Avointa peliä – blogi
Marko Syrjälä
10.02.2021 14:07
Jaa artikkeli:
