Auroraliigan ensimmäinen finaali jatkoajalla Kiekko-Espoolle

18.03.2025

HPK ja Kiekko-Espoo aloittivat Auroraliigan finaalisarjan tiistaina Espoossa. Ottelussa edettiin aina jatkoajalle saakka. Sarja jatkuu torstaina Hämeenlinnassa. Liput otteluun lippu.fi/hpk

Kuva: Inka Kuusinen

HPK lähti hienoisena altavastaajana finaalisarjaan. Kiekko-Espoo oli voittanut runkosarjan ja eikä ollut hävinnyt playoffseissa otteluakaan. Kotijoukkue tulikin vauhdikkaasti ottelun alkuun karvaten korkealta. Neljän minuutin pelin jälkeen Ines Lukkarila passitettiin kahden minuutin istunnolle. Kiekko-Espoon ylivoima ei ottanut onnistuakseen ja lopulta joukkue otti joukkuerangaistuksen liian monta pelaajaa jäällä. Kerho otti hienoisen otteen tasavajaasta ja sitä seuranneesta lyhyestä ylivoimasta, mutta jäähyili jälleen uudelleen, mikä sekoitti peliä. Kolme kaksiminuuttista ensimmäiseen erään ei varmasti ollut valmennuksen mieleen ja HPK pelasikin seuraavan erän täysin jäähyttömästi. Erä oli kaiken kaikkiaan tasaista peliä, eikä vauhtia pelistä puuttunut.

Toinen erä alkoi Kerhon alivoimalla, jota jäi kärsittäväksi ensimmäisestä erästä. Sen jälkeen HPK otti pelin hallintaansa. Kerho voitti kamppailuja ja käänsi peliä nopeasti. Jos ennen sarjaa luisteluvaade nostettiin esiin, oli toisen erän paremmin luistellut joukkue nimenomaan HPK. Erän edetessä Kiti Seikkulan johtama ykköskenttä loi useamman paikan, Seikkula itse jopa muutamaan otteeseen nenäkkäin Tiia Pajarisen kanssa. Myös Kerhon muut ketjut painoivat peliä kotijoukkueen päätyyn.

Kuin palkintona hyvästä jaksosta HPK siirtyi johtoon. Barbora Jurickova pelasi taitavasti kiekon ulos omalta alueelta kamppaillen Espoo-puolustajan kumoon. Kiekon nappasi mukaansa ketjukaveri Julia Matejkova, joka tarjoili kahvit, pullat ja nakkikioskit kaikilla mausteilla Espoon puolustaja Ada Eroselle ja harhautti kotijoukkueen veräjänvartijan ja pääsi tuulettamaan finaalien avausmaalia.

Kuva: Inka Kuusinen

Ottelun kolmannessa erässä Kiekko-Espoo nosti pelinsä tempoa luisteluvoimalla. Kerhon puolustus kuitenkin kesti ja nopeat käännöt olivat myrkkyä kotijoukkueelle. HPK loikin alkuerän makeimman hyökkäyksen ja karkasi kolmella yhtä vastaan hyökkäykseen. Kapteeni Heta Seikkulan oikeaoppiseen takapatjavedon reboundiin ei kuitenkaan Jurickova ehtinyt ja ottelu jatkui kutkuttavasti lukemissa 0-1.

Espoon tasoitusmaali nähtiin ajassa 49:52. Anni-Elina Montonen ohjasi maalin edestä Nelli Katajamäen vedon ohi HPK-vahti Anni Keisalan. Edessä häämötti jatkoaika, jonka Kerho joutui aloittamaan alivoimalla Julia Matejkovan poikittaisen mailan vuoksi.

Kuva: Inka Kuusinen

Ensimmäisen finaalin lopulliseksi peliajaksi kirjattiin 72.20. Jatkoerää hienokseltaan hallinnut kotijoukkue rankaisi HPK-maalivahdin illan ainoasta virheestä. Montonen viimeisteli illan toisen maalinsa päätykiekon pompattua Keisalalta epäonnisesti Espoo-hyökkääjän lapaan.

Finaalisarjan toiseen osaotteluun torstaina Hämeenlinnassa lähdetään siis Espoon johtaessa sarjaa 1-0.

Kotiottelu HPK-K-Espoo 20.3.2025 klo 18.30

Finaalien toinen osaottelu on vuorossa torstaina 20.3.2025 klo 18.30 Pohjantähti Areenassa.

Liput

Peruslippu 15 € (vapaa paikoitus)

Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi
HPK juniorien jäsenkortilla ilmaiseksi

Liput myynnissä ennakkoon lippu.fi/hpk!

Ottelulippuja myy tällä viikolla myös Kerho-shop klo 10-17.

Ovilipunmyynti Pohjantähti Areenan lippuluukulla Liiga-pelien tapaan. Lippuluukku avataan 50 minuuttia ennen finaaliottelun alkua.

Palvelut

Torstain finaalissa asiakkaita palvelevat pohjoispäädyn myyntipisteet, junnukioski, Kerho-ravintola ja Kerho-shop pohjoispäädyssä.

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!