Ässät vahvempi jatkoajalla

HPK-Ässät 1-2 ja (1-0,0-0,0-1,0-1)

Kerho oli pitkään voitossa kiinni, mutta porilaisten usko ei loppunut missään vaiheessa. Yksi piste on laiha lohtu pitkän taistelun jälkeen.

HPK:n ja Ässien kohtaaminen oli tasaista taistelua läpi ottelun. Kumpikaan joukkue ei juhlinut maalipaikoilla, ja kun molempien maalivahdit (HPK:n Juuse Saros ja Ässien Rasmus Rinne) pelasivat varmasti, jäi tehot miltei minimiin. Ilman Michael Ryania pelannut vierailija oli tehoton maalipaikoissaan ja saman voi todeta unisesti hyökänneestä kotijoukkueesta.

DSC_0975

HPK siirtyi onnekkaasti johtoon ensimmäisen erän loppuminuuteilla. Rauman Lukosta täksi kaudeksi Hämeenlinnaan siirtyneen Juhani Jasun laukaus kimpoili Ässä-pelaajan mailan kautta yläkulmaan. Syöttöpisteet Jasun kauden ensimmäiseen osumaan  merkattiin Joonas Vihkolle ja Craig Schiralle.

Toinen erä oli maaliton. Kerho tappoi kaksi alivoimaa ja Ässät yhden. Erikoinen tilastokummajainen oli, ettei Ässien Rinteelle merkattu yhtään torjuntaa koko erässä.

Maltti ei pitänyt loppuun asti

Kolmannessa erässä HPK pääsi heti alkuun ylivoimalle, mutta pelin tappo ei onnistunut. Kerhon hyökkäyksistä puuttui viimeinen terävyys ja tekopaikat jäivät näennäisiksi.

Erä eteni kuitenkin Kerhon suunnitelmien mukaan kohti päätössummeria ja näytti jo siltä, että porilaiset jäävät maaleitta.

DSC_0934

Joni Tuulolalle tuomittiin harmittava rangaistus ajassa 55.44. Nuori puolustaja tuli vaarattomaan tilanteeseen turhan kovalla vauhdilla ja tästä jäähystä HPK maksoi kovan hinnan.

Ässät iski ylivoimalla tasoituksen ajassa 56.21, kun Mika Niemi löysi oivaltavalla syötöllä puolustaja Jyri Marttisen maalin edestä.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata ainoastaan kaksikymmentä sekuntia, kun ex-HPK Sami Lähteenmäki juotti karvasta kalkkia Rinkelinmäen yleisölle. Täysin vapaaksi unohtuneella hyökkääjällä oli helppo työ iskeä Ässille lisäpiste.

HPK kohtaa seuraavaksi Tapparan lauantaina. Ottelu alkaa Rinkelinmäellä klo 17.

DSC_0951

 

17.43 1-0 Juhani Jasu (Joonas Vihko-Craig Schira)

56.21 1-1 Jyri Marttinen (Mika Niemi-Eero Elo) YV

60.20 1-2 Sami Lähteenmäki (Garrett Stafford-Mika Niemi)

Juuse Saros 6+7+10+0=23

Rasmus Rinne 8+0+7+0=15

23.09.2014 21:21

Jaa artikkeli: