HPK tasoitti otteluvoitot Auroraliigan finaalisarjassa, kun Kiekko-Espoo kaatui Hämeenlinnan torstai-illassa lukemin 2-0 (0-0, 2-0, 0-0). Heta Seikkula (1+1) ja Anni Keisalan nollapeli 32 torjunnalla takasivat sarjan ensimmäisen voiton Kerholle.
Kuva: Inka Kuusinen
Ottelun avauserä oli varsin tunnustelevan tasaista pelaamista puolin ja toisin. Kiekko-Espoo pääsi kertaalleen ylivoimalle, kun Vanessa Viitala sai kaksiminuuttisen kampituksesta ajassa 6:11. Ylivoimasta – kuten oikeastaan koko avauserästä ei juurikaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa.
– No siinä ei kyllä oikeastaan tapahtunut yhtään mitään. Viime peli oli todella hyvä, niin ehkä sen pohjalta hieman katseltiin, että miten tämä tästä lähtee käyntiin, mietiskeli Jutta Stoltenberg.
Toiseen erään HPK sai mitä parhaimman alun, kun vastahyökkäyksen päätteeksi Heta Seikkula vei kotijoukkueen johtoon ajassa 20:31. Seikkula pääsi laukomaan hyvältä paikalta keskisektorista ja näin Kiekko-Espoon maalilla pelannut Tiia Pajarinen oli yllätetty ensimmäisen kerran.
Kuva: Inka Kuusinen
Erän avauspuolisko oli enemmän tai vähemmän HPK:n hallintaa. Lopulta tämä palkittiin ajassa 29:46, kun Barbora Jurickova karkasi läpiajoon avausmaalin viimeistelleen Seikkulan syötöstä eikä erehtynyt.
Maalin jälkeen hallinta puolestaan siirtyi Kiekko-Espoolle ja se pystyikin luomaan muutamia laadukkaita paikkoja, mutta tolpat ja Anni Keisalan huipputorjunnat takasivat sen, että espoolaisten maalisarakkeessa pysyi nolla.
Stoltenbergin mukaan Kerhon peli oli nousujohteinen.
– Parannettiin koko ajan ja toinen erähän oli hyvä meiltä, vaikka myös vastustaja sai omat paikkansa.
HPK:lla oli kolmannen erän alkuun pieni pätkä ylivoimaa, mutta tätä tilaisuutta ei kyetty hyödyntämään. Espoolaiset dominoivat peliä hetkellisesti selvitetyn alivoiman jälkeen, mutta hyvä vaihe katkesi pian, kun kapteeni Minnamari Tuominen sai kyseenalaisen tuomion kampituksesta ajassa 42:44. Tuominen taklasi Heta Seikkulaa selästä, mutta tuomaristo löysi tilanteesta vain kahdenminuutin arvoisen rikkeen.
Tuomisen jäähyn jälkeen Kiekko-Espoo haki maltillisella jauhamisella kavennusta, mutta HPK puolusti erittäin hyvin ja fiksusti. HPK-vahti Keisala torjui päätöserässä 16 kertaa, kun Kiekko-Espoon maalilla Pajarinen joutui torjumaan kiekon vain neljästi.
Kuva: Inka Kuusinen
– Espoolaisia vastaan kun kolmanteen erään mentäessä johtaa, niin siinä täytyy olla sitkeä. He ovat kairanneet monesti useammankin maalin takaa peleissä rinnalle ja ohi.
Ottelusarja jatkuu lauantaina Espoossa. Mestaruus ratkeaa neljällä voitolla, joten matkaa on vielä, mutta Stoltenberg on luottavainen.
– Runkosarjassa voitimme Espoon kerran ja nyt kerran. Annettiin jo tiistaina myrskyvaroitus, että vapiskoon Espoo – täältä tullaan ja kolme vielä, niin se on siinä.
Sarjan toinen ottelu oli ensimmäisen tapaan viihdyttävä ja tasainen, mutta tämä ei tule yllätyksenä, kun vastakkain on kaksi taitavaa joukkuetta.
Hämeenlinnassa pelataan varmuudella vielä yksi ottelu.
– Tässä on kaksi niin taitavaa ja hyvin hyökkäävää joukkuetta, että pelit ovat yleisöllekin viihdyttävää seurattava, Stoltenberg sanoo.
Finaalien neljäs osaottelu on vuorossa tiistaina 25.3.2025 klo 18.30 Pohjantähti Areenassa.
Peruslippu 15 € (vapaa paikoitus)
Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi
HPK juniorien jäsenkortilla ilmaiseksi
Liput myynnissä ennakkoon lippu.fi/hpk!
Ovilipunmyynti Pohjantähti Areenan lippuluukulla Liiga-pelien tapaan. Lippuluukku avataan 50 minuuttia ennen finaaliottelun alkua.