BioRex-otteluennakko JYP-HPK 5.2. | Jyväskylään hakemaan pisteitä

05.02.2026

HPK matkustaa torstai-iltana Jyväskylään, jossa JYP isännöi Kerhoa. Ottelu alkaa klo 18:30 ja on katsottavissa MTV Katsomon tilauksella.

Kuva: Valokuvaamo Jiri Halttunen

HPK KOHTAA SARJAKAKKOSEN HIPPOKSELLA

HPK pelasi viime viikolla vain yhden ottelun, jossa se taipui kotihallissaan Lukolle niukasti 0–1 jatkoajalla. Kolmen ottelun tappioputkessa oleva HPK on viime aikoina kärsinyt tehottomuudesta hyökkäyspäässä – hämeenlinnalaiset ovat pelanneet ilman tehtyä maalia jo yli kahdeksan erää.

Sarjataulukossa HPK löytyy tällä hetkellä sijalta 15, mutta joukkue on tiukasti mukana taistelussa pudotuspelipaikoista – eroa viivaan on neljä pistettä.

JYP lähtee torstain otteluun sarjan toiselta sijalta 82 pisteellä. Jyväskyläläiset kokivat tiistaina tappion Raumalla Lukkoa vastaan, mutta ovat silti olleet yksi Liigan kovimmista joukkueista tällä kaudella.

JYP kärsii myös loukkaantumisista: hyökkääjät Leevi Tukiainen ja Mikko Perttu ovat sivussa, mutta Santeri Huovilan odotetaan palaavan kokoonpanoon jo tällä viikolla. Sen sijaan Alexander True ei ole hetkeen käytettävissä, sillä hän edustaa Tanskaa Olympialaisissa Milanossa.

Joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa vierasjoukkue on ollut vahvempi tuloksellisesti. JYP on voittanut kahdesti Hämeenlinnassa, mutta joulukuussa HPK haki voiton Hippokselta voittolaukauskilpailun jälkeen. Kaikki kolme ottelua ovat olleet erittäin tasaisia ja kaikista olisi Kerholla ollut mahdollisuus kerätä enemmän pisteitä.

Torstain matsi on HPK:n viikon ensimmäinen. Lauantaina pelataan ysärimatsi kotona, kun Ässät saapuu Pohjantähti Areenalle. Liput tuttuun tyyliin live.day/hpk!

TILASTOJA JOUKKUEISTA

HPK:n kolme viimeisintä ottelua

31.01.2026 HPK-Lukko 0-1 (ja)
24.01.2026 HPK-HIFK 0-4
22.01.2026 KalPa-HPK 3-1

JYPin kolme viimeisintä ottelua

03.02.2026 Lukko-JYP 5-2
31.01.2026 Sport-JYP 1-4
30.01.2026 JYP-TPS 2-1 (ja)

Joukkueiden kolme viimeisintä keskinäistä kohtaamista

30.12.2025 HPK-JYP 2-3 (ja)
19.12.2025 HPK-JYP 1-4
12.12.2025 JYP-HPK 3-4 (ja)

HPK:n parhaat pistemiehet

Cameron Wright (34 ottelua) 13+13=26
Sami Päivärinta (41 ottelua) 15+9=24
Olli Korhonen (44 ottelua) 8+13=21

JYPin parhaat pistemiehet

Jere Lassila (44 ottelua) 13+35=48
Leevi Tukiainen (40 ottelua) 29+15=44
Valtteri Ojantakanen (44 ottelua) 25+13=38

HPK:n maalivahtien tilastot

Kim Saarinen: 24 ottelua | T% 91,72 | Maaliodottamaerotus -16,30
Mark Sinclair: 15 ottelua | T% 86,93 | Maaliodottamaerotus 4,85
Max Väyrynen 1 ottelu | T% 88,24 | Maaliodottamaerotus -0,37

JYPin maalivahtien tilastot

Oskari Salminen: 28 ottelua | T% 88,65% | Maaliodottamaerotus -5,53
Oskari Setänen: 13 ottelua | T% 89,88 | Maaliodottamaerotus -2,56
Otto Hannikainen: 3 ottelua | T% 88,71 | Maaliodottamaerotus -0,46

SARJATAULUKKO

BioRex-otteluennakossa Anrei Hakulinen!

HPK:n kokoonpano

 

Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.

Oliver Kopiloff (päivä kerrallaan)
Vili Alitalo (n. 1-3 vkoa)

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: [email protected]

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!