HPK ja maalivahti Max Väyrynen ovat solmineet loppukauden ja kaksi seuraavaa kautta kattavan pelaajasopimuksen.

HPK kiinnittää pitkällä sopimuksella maalivahti Max Väyrysen riveihinsä. 23-vuotias Väyrynen on pelannut ja opiskellut neljä vuotta Michigan Tech yliopistossa Yhdysvalloissa, jossa voitti NCAA-mestaruuden kaudella 2023–2024. Väyrynen edustaa HPK:ta kuluvan kauden lisäksi kaksi seuraavaa Liiga-kautta.
HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Kaj Källarsson kertoo maalivahdin liittyvän HPK:n mukaan odotettua aiemmin.
– Max on palannut Yhdysvalloista kotiin ja saamme hänet mukaamme jo kuluvalle kaudelle. Viime kesänä Max harjoitteli Liiga-joukkueen kanssa useamman viikon ajan, joten tunnemme hänet entuudestaan ja saamme näin lisää vaihtoehtoja maalivahtiosastollemme.
HPK pelaa seuraavan kotiottelunsa perjantaina 16.1.2026 Turun Palloseuraa vastaan.