HPK kohtaa Tapparan lauantai-iltana Nokia Arenalla kello 17.00 alkavassa kamppailussa. Ottelu on hämeenlinnalaisille viikon kolmas, kun taas Tappara on pelannut edellisen kerran tiistaina ja pääsee kotikaukaloon selkeällä lepoedulla. Kerholla on edessään kova haaste sarjakakkosta vastaan, mutta joukkue lähtee varmasti taistelemaan pisteistä hanakkaasti ja sisuuntuneena perjantaina koetun kirpaisevan tappion jäljiltä.
Kuva: Topi Lainio
2020-luvulla mestaruuksia kahminut Tappara kyykkäsi viime kaudella odotuksiin nähden, mutta on aloittanut kuluvan kauden vahvasti ja palannut jälleen kärkipään joukkueeksi. Tappara on pelannut kahdeksan ottelua, joista se on voittanut kuusi ja hävinnyt vain kahdesti — tappiot ovat tulleet sarjakärki JYPille sekä TPS:lle, jotka ovat olleet alkukauden komeettoja.
Tappara on esittänyt erittäin liikkuvaa ja tiivistä jääkiekkoa, jossa hyökkäyspeli on ollut tehokasta ja vaarallista. Maalinsuulla joukkueella on käytössään kaksi vahvaa torjujaa, ja pelin toimivuudesta kertoo paljon se, että Tappara on päästänyt liigassa vähiten maaleja – vain 15 osumaa. HPK:lla onkin edessään iso haaste, kun se lähtee Nokia Arenalle hakemaan viikon ensimmäistä voittoaan. Tänään on kaivettava kikkapussista kaikki kikat ja löydyttävä hanakkuutta ja juonikkuutta, mikäli Tapparan puolustuksen aikoo murtaa. Illan vastustajan erikoistilannepelaaminen on ollut alkukaudella Liigan parasta, sillä ylivoima on toiminut sarjassa kolmanneksi tehokkaimmin (32,35%) ja alivoima on ollut sarjan parasta (93,94%).
Tapparan hyökkäyspään kirkkaimpana hahmona on ollut Joachim Blichfeld, joka on tehnyt kahdeksaan otteluun seitsemän maalia ja syöttänyt kuusi – tällä suorituksella hyökkääjä on pistepörssin kolmannella sijalla vain pisteen kärjestä ja yhden ottelun vähemmän pelanneena.
HPK pelasi perjantaina Ässiä vastaan kotikaukalossa ja nousi vaikean alun jälkeen hyvin mukaan peliin, vaikka pisteet jäivät ottamatta. Joukkue näytti luonnetta ja taisteli pisteistä aivan viimeiselle minuutille saakka. Kerhon maaleista vastasivat Jesse Kiiskinen ja Sami Päivärintä. Kiiskiselle osuma oli viikon toinen Lappeenrannassa tehdyn osuman jatkoksi, ja Päivärinta puolestaan on iskenyt neljään viime otteluun kolme maalia. Cameron Wright on tullu upeasti joukkueeseen mukaan ja kantaa myös tänä iltana HPK:lta Veikkauksen Kultaista kypärää.
HPK:n kolme viimeisintä ottelua
3.10.2025 HPK-Ässät 2-4
01.10.2025 Saipa-HPK 3-2 (ja)
27.09.2025 Jukurit – HPK 1-3
Tappara kolme viimeisintä ottelua
30.09.2025 Tappara-Lukko 4-0
27.09.2025 Tappara-Kärpät 3-2
26.09.2025 JYP-Tappara 4-3
Joukkueiden kolme viimeisintä keskinäistä kohtaamista
04.09.2025 HPK-Tappara 2-3 (harjoitusottelu)
04.03.2025 Tappara-HPK 3-1
25.01.2025 HPK-Tappara 4-3 (ja)
HPK:n parhaat pistemiehet
Cameron Wright (6 ottelua) 3+4=7
Jesse Kiiskinen (9 ottelua) 2+4=6
Kristian Vesalainen (8 ottelua) 0+6=6
Tappara parhaat pistemiehet
Joachim Blichfeld (8 ottelua) 7+6=13
Kristian Tanus (8 ottelua) 2+7=9
Benjamin Rautiainen (8 ottelua) 0+9=9
HPK:n maalivahtien tilastot
Kim Saarinen: 6 ottelua | T% 91,20 | Maaliodottamaerotus -2,83
Mark Sinclair: 3 ottelua | T% 82,86 | Maaliodottamaerotus 2,31
Tappara maalivahtien tilastot
Christian Heljanko: 4 ottelua | T% 95,33 | Maaliodottamaerotus -7,05
Juha Metsola 4 ottelua | T% 89,58 | Maaliodottamaerotus -2,62
Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.
Jules Boscq (n. viikko)
Anrei Hakulinen (3-4 kk)
Atu Selin poissa valmennuskokoonpanosta selkävaivojen vuoksi toistaiseksi.