Kerholle Lappeenrannasta matkaan yksi piste

01.10.2025

HPK ja SaiPa kohtasivat kuluvalla kaudella ensimmäisen kerran keskiviikko-iltana Lappeenrannassa. Kerhon viisikkopeli sujui, mutta ylivoimalla ei löytynyt iskun paikoissa tarvittavaa tehokkuutta ja SaiPa voitti ottelun lopulta jatkoajalla lukemin 3-2.

Kuva: Topi Lainio

Kerhon peli kulki – lappeenrantalaiset rokottivat paikoistaan

Ottelu alkoi tunnustelevasti, eikä kumpikaan joukkue saanut vaarallisempia maalipaikkoja heti alkuun. Kahdeksannella minuutilla SaiPan Siikasella oli erinomainen paikka hyvästä laukaisusektorista, mutta HPK:n onneksi kuti paukkui plekseissä ja Kerho selvisi säikähdyksellä. Myös HPK:lla oli omat tonttinsa erässä ja maalin edustalle saatiin kuhinaa, mutta maaliodottama sekä laukaukset kirjattiin lappeenrantalaisille. HPK selvitti erässä kaksi alivoimaa ja pääsi erän lopussa kerran ylivoimalle, joka jatkui seuraavaan erään. Avauserä päättyi maalittomana 0–0.

Toinen erä oli Kerholta paras. Heti erän alussa HPK oli lähellä siirtyä johtoon, kun Kristian Vesalaisen maalille toimittama syöttö pomppi Wrightin lavalle, mutta laukaus osui tolpan sisäreunaan ja kimposi liki toisen tolpin ohi maalista.
Kotijoukkue SaiPa onnistui avaamaan maalihanat, kun HPK:n ylivoima juuri päättyi: puolittaiseen läpiajoon päässyt SaiPa-pelaaja laukoi tarkasti Saarisen patjan yli tolpan juureen.
HPK vastasi nopeasti: Wright riisti kiekon hyökkäyssinisellä ja syötti Kiiskiselle, joka laukoi kauden ensimmäisen maalinsa ja tasoitti 1–1. Heti aloituksen jälkeen kaksikko oli lähellä uutta osumaa, mutta yritys pysähtyi tolppaan.
Hetkeä myöhemmin Wrightille tuomittiin jäähy, jonka HPK selvitti, mutta jäähyn päätyttyä SaiPan Airola iski kotijoukkueen 2–1-johtoon. Näissä lukemissa mentiin toiselle erätauolle. HPK:lla olisi ollut mahdollisuudet poistua erästä johtoasemassa, mutta tällä kertaa isännät osuivat paremmin.

HPK sai tasoituksen aikaiseksi pian kolmannen erän alettua. Miska Kukkonen iski vapaaksi jääneen kiekon Piiroisen ohi ja lukemiksi 2–2. Muuten erän alkupuolisko oli kotijoukkueen hallussa. SaiPan alivoima joutui ahkeroimaan pelin loppupuolella, sillä HPK sai reiluun kymmeneen minuuttiin kolmesti mahdollisuuden siirtyä johtoon miesylivoimalla – ylivoima ei kuitenkaan tänään onnistunut SaiPan aktiivista alivoimaa vastaan. SaiPan alivoima pääsi yrittämään maalintekoa läpiajosta, mutta Kim Saarinen venytti tärkeän torjunnan ja piti lukemat tasassa. Viimeiset minuutit mentiin tasatilanteessa 2–2. HPK ei onnistunut hyödyntämään aivan pelin loppuun tullutta ylivoimamahdollisuutta ja lopulta SaiPa onnistui tekemään voittomaalin jatkoajalla, joten HPK sai yhden pisteen mukaan Hämeenlinnaan.

Ottelun maalit:

1.erä
ei maaleja

2.erä
1-0 | 26:28 Trejbal
1-1 | 31:23 Kiiskinen (Wright)
2-1 | 26:58 Airola (Naukkarinen, Heikkilä)

3.erä
2-2 | 41:20 Kukkonen (Nikkilä, Alitalo)

Jatkoaika
3-2 | 61:38 Kivenmäki (Bau, Kivihalme)

Tilastot

Lehdistötilaisuus

Kerho pääsee taistelemaan pisteistä jälleen kotiyleisön eteen ylihuomenna perjantaina, kun Porin Ässät saapuu vieraaksi. Järjestetään viime perjantaisen tapainen tunnelma halliin ja naarataan yhdessä kolme pistettä – liput osoitteesta live.day/hpk!

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!