Auroraliigan avausturnaus pelataan tänä vuonna Oulussa, jossa HPK kohtaa lauantaina Kärpät ja sunnuntaina KalPan. Viime vuonna finaaleissa Kiekko-Espoolle hävinnyt HPK lähtee alkavaan kauteen tavoitteenaan finaalipaikka.

Kuva: Julia Suuriniemi
HPK:n naiset lähtevät kauteen uuden päävalmentajan alaisuudessa, kun hämeenlinnalaislähtöinen Marko Peltoniemi ottaa vetovastuun joukkueesta. Viime kaudet Peltoniemi on toiminut naisten akatemiajoukkueen päävalmentajana.
– Akatemiassa olin monta vuotta ja kaiken kaikkiaan olen valmentanut HPK:ssa vuodesta 2014 alkaen. Ennen tuotakin oli keskusteluita, mutta oikeastaan vasta tuolloin riitti aikaa sitten näihin hommiin. Alkuun valmensin nuorempia poikia ja kun oma tytär pelasi myös jääkiekkoa, niin siirryin ikään kuin sitä kautta sitten tyttö- ja naiskiekon puolelle ja jäin sille tielle.
Peltoniemen mukaan päävalmentajana toimiminen on hänelle luontaisempi asia ja vain paria poikkeusta lukuun ottamatta hän onkin toiminut aina tässä roolissa. Edustusjoukkueen päävalmentajaksi nouseminen on ollut selkeä tavoite jo hetken ja lopulta HPK:hon päätyminen oli mieluisa asia, vaikka kiinnostusta oli muualtakin.
– Kyllä edustusjoukkueen päävalmentaminen on ollut muutaman vuoden ajan sellainen selkeä tavoite. Ensimmäisen kerran oli joulukuussa 2023 erään seuran kanssa puhetta, mutta vielä silloin ei siviilityöt mahdollistaneet tätä ja sen jälkeen aloin rakentamaan sitä puolta niin, että pystyn hyppäämään myös päävalmentajaksi, jos tilaisuus tulee eteen.
– HPK:n ohella oli yksi toinenkin seura kiinnostunut, mutta HPK oli tietysti selvä ykkösvaihtoehto ja hyvä, että tämä osui nyt tällä tavalla kohdalleen, Peltoniemi sanoo.
Tulevaisuuden osalta Peltoniemi etenee kausi kerrallaan, mutta tietenkin muutkin haasteet kiinnostavat, jos sopiva tilaisuus joskus eteen tulee.
– Niitä ei ole sillä tavalla asetettu tavoitteeksi, että ne tulevat sitten aikanaan, jos tulee. Tällä hetkellä tärkein asia on onnistua ja saada HPK menestymään ja jos täällä onnistuu, niin se voi sitten avata taas uusia mahdollisuuksia. Päävalmentajan työt ovat kuitenkin pätkäpestejä, joten ei tässä liian pitkälle auta näitä ikinä miettiä. Tämä on sellainen projekti, jossa haluan olla mukana ja toivottavasti mahdollisimman pitkään.

Kuva: Julia Suuriniemi
HPK pelasi kaikkiaan neljä harjoitusottelua. Kahdesti joukkue kohtasi Ilveksen voittaen molemmat ottelut (5-4 & 6-3) ja vastavuoroisesti kahdesti joukkue kohtasi Kiekko-Espoon häviten molemmat ottelut niukasti (1-3 & 2-3).
– Haluttiin pelkät kärkivastustajat ja aika tyytyväinen olen esityksiin. Vähän on tehty pelitavallisia muutoksia, mutta pienetkin muutokset ottavat aina aikansa ja sitten kun pari kentällistä uusia pelaajia, niin heidän saaminen tähän mukaan ottaa myös aikansa. Siihen nähden hyvät harjoituspelit ja tuloksesta ei tietysti muutenkaan lähdetty pelaamaan. Paljon saatiin hyvää dataa näistä peleistä ja luottavaisin mielin lähdetään etenemään kohti kevättä, Peltoniemi sanoo.
Suurin työ harjoittelun osalta on tehty jo aiemmin keväällä. Kesäharjoittelun suunnittelu on Peltoniemen mukaan “melkoinen palapeli”, kun mukana on niin monenlaisia muuttujia, mutta kesä on mennyt hyvin ja etenkin voimapuolella on menty eteenpäin.
– Muutama pelaaja on sellainen, joilla on oma henkilökohtainen fysiikkavalmentaja, mutta noin 25 pelaajan kanssa on katsottu erikseen ja sen verran sitten eri ohjelmia. Kaikilla on työt, opiskelut ja mitä ikinä onkaan, niin näiden mukaan sitten katsotaan, että milloin voi harjoitella mitäkin ja kuinka kovaa, joten kyllä siinä saa miettiä näitä.
– Kova duuni silloin keväällä tehtiin ja nyt kesän jälkeen näyttäisi siltä, että on harjoiteltu tunnollisesti ja laadukkaasti. Varsinkin voimapuolella on otettu isoja kehitysaskeleita, Peltoniemi kehuu.
Toistaiseksi pelin osalta joukkueella on perusteet selvillä, mutta pikkuhiljaa ja viikko kerrallaan mukaan tuodaan uusia asioita ja pureudutaan kiinni tarkemmin tiettyihin asioihin.
– Nyt elokuussa on käyty hieman sellainen pintaraapaisu kaikesta, että on perusteet selvillä. Tällä viikolla on ollut painopisteenä hyökkäysalueen pelaaminen ja ensi viikolla sitten puolustusalueen pelaaminen ohjelman mukaisesti. Viikon tai kahden jaksoissa näitä hieman katsotaan ja tuodaan aina lisää mausteita peliin

Kuva: Julia Suuriniemi
Joukkueessa on erityisesti puolustuksen osalta laaja rinki ja tämä on mahdollistanut esimerkiksi sen, että Jutta Stoltebergin haave pelata hyökkääjänä toteutuu vihdoinkin.
– Alkujaan oli 12 puolustajaa, joka on ehdottomasti hyvä asia ja tämä mahdollisti sitten sellaisen muutoksen, että Jutta Stoltenberg siirtyy hyökkääjäksi, kun hän on sitä aina halunnut ja toivonut. Ennen kauden alkua käytiin keskustelu tästä ja lähdetään kokeilemaan ja ehkä sitä kautta sitten tuli myös Jutalle uutta intoa. Onhan hän pelannut esimerkiksi viime keväänä laitahyökkääjänä ja pelityyli sopii siihen hyvin, niin hyvä tästä tulee. On myös erittäin monipuolinen pelaaja, kun voi käyttää sitten myös puolustajana tarpeen tullen.
HPK saa Peltoniemen mukaan jalkeille neljä hyvää kentällistä ja tämä on jossain määrin jopa hieman poikkeuksellista naisten sarjoissa.
– Kaiken kaikkiaan saadaan neljä hyvää kentällistä, joista etenkin kolme kykenee tekemään tulosta. Neljäskin toki pystyy tekemään tulosta, mutta se on kuitenkin erityisen hyvä puolustussuuntaan.
– Neljä hyvää kentällistä mahdollistaa sen, että pystymme olemaan aktiivia, kun voidaan jauhamaan neljällä kentällä. Aika monesti naisten sarjoissa se menee niin, että on yksi ihan timanttinen kenttä ja kaksi muuta sellaista ihan hyvää, joten tämä on ehdottomasti yksi meidän iso vahvuus.
-Laajan ringin kasaaminen oli Peltoniemen mukaan yksi tarkoituskin ja tulijoita olisi ollut enemmänkin.
Tulijoita olisi ollut kyllä enemmänkin, mutta osan kanssa jouduttiin sitten toteamaan, että katsotaan vuoden päästä uudestaan mikä on tilanne ja tarve. HPK:lla on erittäin hyvä maine pelaajien keskuudessa ja tämä tietysti auttaa meitä.
Tavoitteen osalta joukkueella on selkeä määränpää, mutta sen saavuttamiseen on vielä pitkä matka ja sitä ei auta liikaa miettiä ja sitä kohti on Peltoniemen mukaan mentävä askel kerrallaan.
– Kukaan ei odota, että peli olisi valmista ja sitähän se ei ole kenelläkään. Sehän se juttu myös on menestymisen kannalta olennaista, että olet joka päivä parempi kuin eilen ja keväällä on sitten oltava parhaimmillaan.
– Pari kertaa olen sen jo lipsauttanut, mutta tällä materiaalilla ja se nälkä mikä viime kauden pelaajille jäi, niin kyllä me finaaleissa halutaan pelata. Sitä ei auta tietenkään liikaa tuijottaa, mutta sitä kohti yhdessä mennään ja huolehditaan siitä, että peli kehittyy riittävästi.
Naiskiekon ja –urheilun puolella toimiminen itsessään on Peltoniemelle jo asia, joka tuo mielenkiintoa ja motivaatiota, koska työtä riittää aina arvostuksen nostamisesta lähtien eikä urheilullinen puoli ole ainoa asia, jonka eteen töitä täytyy tehdä.
– Naisurheilu on muodostunut itselle aika mielenkiintoiseksi, kun se on niin omanlainen maailmansa ja vaatii valmentajalta erilaisia taitoja. Naisurheilijathan ovat erittäin sitoutuneita ja työtelijäitä, jos osaat ja onnistut saamaan heidät puolellesi.
– Tässä on myös paljon muuta työtä kuin se urheilullinen puoli, niin se lisää mielenkiintoa. Ihan lähtien naisurheilun aseman parantamisesta. Silloin kun seurasi oman tyttären polkua, niin näki millaisia haasteita naisilla on sen uran rakentamisessa.
Peltoniemi viittaa haasteilla esimerkiksi siihen, että millaisia mahdollisuuksia naisurheilijoilla on harjoitella.
– Tietysti kun mekään emme voi maksaa kenellekään mitään, niin se aiheuttaa sen, että vaikkapa maajoukkueeseen tähtäävä urheilija joutuu käymään töissä tai hankkimaan jotenkin muuten sen rahan. Jos vertaa saman ikäisiin miehiin, niin he saavat jo näistä korvauksen ja eniten tämä näkyy sitten ajan käyttämisessä ja siinä miten voit harjoitella. Aamureenien jälkeen et voi mennä päiväunille, vaan menet tekemään puolikkaan työpäivän ja harjoittelet illalla uudestaan.
Samaan hengenvetoon Peltoniemi myös toteaa ymmärtävänsä taloudellisen näkökulman ja sen tuomat haasteet ja näiden eteen tehdään jatkuvasti töitä.
– Se on tietenkin selvää, että se ottaa aikansa saada se sille tasolle, jotta voidaan maksaa ja ymmärrän täysin taloudellisesta näkökulmasta sen, että jotain täytyy tulla sisään jotta voidaan maksaa myös ulos. Tuote pitää saada siihen kuntoon, että se kiinnostaa katsojia ja sitä kautta sponsoreita ja sen eteen tässä samalla tehdään töitä. Ei tapahdu sormia napsauttamalla, mutta pikkuhiljaa otetaan steppejä eteenpäin, Peltoniemi toteaa.
Jääkiekko on aina ollut hieman miesten maailma ja vaikka asiat ovat menneet parempaan suuntaan, niin töitä riittää vielä.
– Naisten urheilu ja etenkin jääkiekko ovat aina olleet hieman miesten maailmaa ja kyllä täällä joudutaan tekemään sellaista työtä, että rikotaan hieman lasikattoja ja vaikka täällä ollaan hyvällä tiellä, niin kyllä edelleen löytyy hieman sellaisia sokeita pisteitä tavallaan. Tämä on ollut menestyvä joukkue aina, niin se on varmasti helpottanut asioita täällä Hämeenlinnassa, Peltoniemi päättää.
Kirjoittanut Tero Kivistö
Kuvat Julia Suuriniemi