HPK kohtasi Lukon TPS-turnauksen ensimmäisessä ottelussa perjantai-iltapäivällä. Ottelu oli molemmille joukkueille kauden ensimmäinen täyspitkä ottelu. HPK ja Lukko iskivät minuutin välein toisessa erässä, ja kun kuutenkymmeneen minuuttiin ei nähty lisämaaleja, vietiin ottelu jatkoajalle. Minuutti jatkoaikaa oli kulunut, kun Huttunen purjehti puolustajien välistä voittomaalin tekoon ja HPK pääsi odottelemaan finaalivastustajaa lauantaille.
Ottelu sai lennokkaan alun ja molemmat joukkueet pelasivat kiekkoa nopeasti ylöspäin. Lukko otti erän aikana hieman hallintaa kiekollisesti, mutta kaikenkaikkiaan erä oli tasainen. HPK puolusti erässä hyvin ja Sinclair otti kiekkoa varmanoloisesti kiinni. Torjuntoja kertyi lopulta Lukon Antti Raannalle viisi ja HPK:n Mark Sinclairille kymmenen. HPK:lta lähimpänä maalintekoa oli debyyttipeliään pelannut Jules Boscq, joka pääsi maalipaikalle pelattuaan itsensä hienosti vetopaikkaan. Lukko sai erän lopussa vielä ylivoiman, mutta lukemat pysyivät 0-0 erätauolle lähdettäessä.
Toinen erä oli jälleen aavistuksen Lukon hallintaa. HPK iski kuitenkin ensimmäisen maalin, kun Hakulinen pääsi maalin edestä tahkoamaan kiekon reppuun. Pelikello juoksi ainoastaan minuutin, kunnes Lukon kanadalaishyökkääjä iski ottelun tasoihin. Erän paras Kerhon paikka siunaantui Kristian Vesalaiselle, kun Hakulinen passasi kiekon ketjukaverilleen joka pääsi kumauttamaan suoraan syötöstä, mutta tällä kertaa kiekko riman kautta ulos.
Kolmannessa erässä nähtiin Kerholta ottelun parasta peliä. Heti erän alkuun Vesalainen pääsi yrittämään johtomaalia rangaistuslaukauksesta, mutta Raanta veti pidemmän korren. HPK sai kolmannen erän alkupuoliskolla maalipaikan puolikkaita, mutta lukemat pysyivät tiukasti 1-1. Erän lopussa Kerho pääsi vielä yrittämään ylivoimalla ottelun ratkaisua, mutta ylivoimamaalit jäivät lopulta ottelusta uupumaan.
Jatkoaikaa oli pelattu ainoastaan minuutti, kun Nikkilä jätti puolustuspäässä kiekon vauhtiin Huttuselle, joka purjehti vastustajan kolmikon keskeltä maalintekoon. HPK:n maalilla Mark Sinclair pelasi vahvan ottelun ja torjui kaksikymmentäkahdeksan kertaa.
HPK kohtaa lauantaina joko TPS:n tai Ässät riippuen joukkueiden välisestä perjantai-illan kohtaamisesta. Mikäli Ässät voittaa, Kerho kohtaa porilaiset finaalissa klo 13:30. TPS:n voitto tarkoittaa finaalia klo 17:00.
1. erä
ei maaleja
2. erä
0-1 | 23:41 Hakulinen (Päivärinta)
1-1 | 24:41 Beaucage (Almari)
3. erä
ei maaleja
jatkoaika
1-2 | 61:11 Huttunen