Terve! Ensinnäkin oli mahtava juttu päästä Kerhoon. Oli hieno tunne vetää Kerhon paita päälle viime viikolla Amuria vastaan. Ja eiköhän se tunne vielä vaan kasva, kun sarja alkaa. Ei malttais odottaa, vaikka ittekin jo aika kokenut pelaaja olen, niin sopivasti on perhosia vatsassa.
Voisin kertoa vähän viime viikon leiristä. Keskiviikkona startattiin reissuun ja mentiin 2 päiväksi Tanhuvaaraan ja sieltä vielä 2 päiväksi Lappeenrannan turnaukseen. Tanhuvaarassa meillä oli harjoituksia, palavereita, saunottiin ja pelattiin keskinäinen pesäpallo-ottelu.
Palavereissa käytiin yhteisiä arvoja ja pelitapaa läpi. Uskonkin, että meidän sapluuna on hyvä ja selkeä ja jokainen tiedostaa, kun kiekko tippuu syyskuussa jäähän, että mitä siellä jäällä pitäisi tehdä.
Valittiin myös varakapteenit äänestyksellä. Kunnian sai Aarnio ja Vänttinen. Melkoisia sotureita ovat molemmat eli hieno kapteenisto on koossa. Onnea pojille!
Pesäpallo-ottelu oli mukava välipala arkiseen aherrukseen. Pelattiin oikein kunnon matsi, alkuun oli 45 min lämmittely, ettei vaan mitään turhia loukkaantumisia tapahtuisi. Ja sitten peliin. Joukkueet olivat Vilin ja Kinun (valkoinen) kentät vastaan Arsin ja Oton (oranssi) kentät ja maalivahdit puoliksi ja valkoinen sai vielä ”vahvistukseksi” huoltaja Kari Järvisen. Oranssi joukkue vei voiton tiukkojen vaiheiden jälkeen.
Kohokohtia pelissä olivat ainakin maalivahtien suoritukset. Tolvanen pysäytti pallon siepparin paikalta kerran leuallaan ja uskokaa tai älkää, mutta Järvinen sai ykköspesällä pari koppia :D. Erityismaininnan ansaitsee myös Kroatian lahja suomalaiselle pesäpallolle Borna Rendulic. Kaverilla ei ollut mitään hajua säännöistä, mutta hyvin se siellä pelasi, osui jopa palloon muutaman kerran.
Aleksi Laakso: suuret oli odotukset. Kaveri hehkuttanut monta päivää, että hänellä on c- ja b-poikien SM-kultaa pesäpallossa ja Itä-Länttä jne. Esityksen perusteella on kyllä vaikea uskoa Allun juttuja tai sitten taidot ovat ruostuneet pahasti, toivottavasti lätkä kulkee paremmin.
Juho Mielonen: onko tämä kaveri koskaan pelannut pesäpalloa tai saati edes nähnyt pesäpallo-ottelua?!?
Juha Kiilholma: ei kopin koppia kakkospesällä, tosin puolustukseksi täytyy sanoa, että lyönti kulki aika hyvin.
Marko Tuulola: lahjoitti muutaman vapaajuoksun lukkarin tontilta ja muutenkin tuntui, että pesät oli vähän liian kaukana toisistaan, kun tämä ikoni oli etenemässä mutta joka tapauksessa hauskaa oli kaikilla, jopa katsojilla.
Perjantaina oli vielä aamujää Tanhuvaarassa ja sitten kohti Lappeenrantaa. Illalla vastassa oli Pelicans. Pelasimme mielestäni aika hyvin, vain maalinteko tökki ja niin voitimmekin pelin vasta rangaistuslaukauskilpailussa, kun Borna pisti kiekon tyylikkäästi reppuun. Ja niin kohti finaalia.
Finaali tuli nopeasti vastaan, jo kello kahdelta seuraavana päivänä. En sitten tiedä mikä oli, ehkä reissukin jo vähän painoi jaloissa, mutta ei saatu peliin semmoista starttia, mitä oltais haluttu. Peli oli sinällään aika tasaista ja eikä ne KHL-porukat sen ihmeellisempiä ole. Nyt heillä oli vaan pari avaruusäijää, jotka ratkaisivat pelin Sibirille. Avaruusäijät tosin olivat suomalaisia Lehterä ja Enlund, jotka olivat kentän parhaat pelaajat.
Leiri oli siinä. Tärkeää yhdessäoloa ja kasvettiin vielä tiiviimmin yhteen. Viikonloppuna onkin sitten kotiturnaus. Nähdään siellä!
Kinu
HPK:n pelaajablogeissa Kerhon pelaajat värittelevät menneitä ja tulevia. Ennen kauden alkua kirjoittamaan pääsee vielä Tuomas Santavuori!