HPK-Lukko 3-2 vl. (0-0, 2-1, 0-1, 0-0)
HPK ja Lukko palasivat tauon jälkeen tasaisissa merkeissä. Yli 4200 katsojaa todisti Antti Miettisen paluuta HPK-paitaan ja hämeenlinnalaisten kahdeksatta peräkkäistä voittoa.
– Odotin tauon jälkeisestä pelistä kovempi tempoisempaa ja intensiivisempää. Loppujen lopuksi pelattiin kuitenkin kohtuu ehjä ja sitkeä peli. Olimme Lukkoa parempia ehkä juuri tuon verran, HPK:n valmentaja Ari-Pekka Selin pohti tuoksinan tauottua ja kaksi sarjapistettä takataskussaan.
Toden totta varsinkin ottelun avauserä oli melko hidasta ja varovaista peliä, jossa molemmat joukkueet puolustivat tarkasti. Ensimmäiset maalintekopaikat syntyivät HPK:n Tuomas Santavuorelle, joka pääsi maukkaaseen tekopaikkaan kahdesti saman vaihdon aikana. Santavuoren ruuti oli kuitenkin märkää ja Lukon Petri Vehasella oli helppo työ pitää lukemat nollissa.
Ennen erän puoltaväliä Eric Fehrillä oli parikin paikkaa siirtää HPK johtoon Ville Viitaluoman ja Antti Miettisen tarjoiluista. Tälläkin kertaa Vehanen oli tilanteissa etevämpi. Fehrin paikkojen jälkeen Lukko sai pelistä paremmin otetta ja HPK oli ajoittain vaikeuksissa etenkin Lukon tanskalaisten taitureiden kanssa. Mika Järvinen HPK-maalissa jatkoi hyviä otteitaan, eikä Lukko päässyt rokottamaan.
Erän loppuun Jere Sallinen karkasi vielä läpiajoon mutta miehen lirutus valui Lukko-maalin ohi. Näin ensimmäinen erä kiekkoiltiin maaleitta.
Ensimmäisen erän jälkeen HPK:n Jaakko Turtiainen joutui jättämään kaukalon ja HPK joutui sekoittamaan pakkaa. HPK teki muutaman vaihdoksen ketjuihin ja kierrätti laitureita kenttien välillä. Toiseen erään ottelun vauhti, sekä viihdearvo nousi huomattavasti.
Ottelun puolivälin jälkeen Miettinen tarjoili kiekon Tuomas Vänttiselle, joka purjehti mainioon tekopaikkaan. Vänttisen laukauksen torjui tällä kertaa kuitenkin raumalaispuolustaja maaliviivalta.
Ottelun avausmaali syntyi ajassa 34.42 aallon kiertäessä hallia ja luodessa tunnelmaa. Lukko pääsi vastahyökkäykseen ja kiekko pelattiin Philip Larsenille parhaalle maalintekopaikalle. Larsenin tulinen rannelaukaus kilahti HPK-maalin takarautaan ja videotarkastuksen jälkeen Lukon todettiin siirtyneen 0-1 -johtoon.
Lukon maalin jälkeen HPK sisuuntui entisestään ja tasoitus nähtiin jo kahden minuutin kuluttua. HPK pyöritti pitkän hyökkäyksen, minkä päätteeksi Teemu Rautiainen tarjoili kiekon maalin takaa Vänttiselle, jonka laukaus yllätti Vehasen. Maaliin toinen syöttöpiste Santavuorelle.
Toisen erän loppuun HPK pääsi ylivoimalle. Johtomaali syntyi samalla sekunnilla, kun Lukon Ryan Caldwell pinkaisi pois jäähyaitiosta. Ville Viitaluoma syötti kiekon viivaan Aleksi Laaksolle, jonka suoraan syötöstä lähettämä syyspörriäinen lepatteli Vehasen räpyläkäden ylänurkkaan. Maali syntyi ainoastaan 31 sekuntia ennen toisen erän päättymistä.
Kolmannen erän alku pelattiin ilman suurempia vaaratilanteita kummassakaan päässä. Erän puolenvälin aikaan Lukon Frans Nielsenillä ja Matt Generouksella oli tyhjät maalit edessään molempien ohjaukset meni kuitenkin ohi.
HPK sai mahdolliuuden pelin ratkaisemiseen ylivoimalla aikaan 51.42, kun Frans Nielsen komennettiin jäähyaitioon. Paras paikka avautui Fehrille, joka purjehti b-pisteiden väliin. Fehrin tulinen laukaus lipui kuitenkin Vehasen kainalon kautta ohi maalin.
Välittömästi Nielsenin jäähyn jälkeen mies itse rynnisti vastahyökkäykseen. Nielsen ajautui maalin taakse, josta pelasi kiekon maalin eteen Mikkel Bödkerille. Järvinen näytti jo torjuneen Bödkerin yrityksen mutta kiekko lipui kuitenin inhottavasti “Järän” varusteista maaliin.
Erän loppu pelattiin ilman maaleja ja ratkaisua haettiin jatkoajalta jo kauden yhdeksättä kertaa.
Jatkoaika oli täydellistä HPK:n hallintaa. Aivan parhaille maalintekopaikoille ei Kerho kuitenkaan päässyt ja näin jään puhdistuksen jälkeen edessä oli voittolaukauskilpailu.
Molempien joukkueiden ensimmäiset vetäjät onnistuivat, kun ensin Bödker harhautti Järvisen ja tämän jälkeen Fehr onnistui omassa yrityksessään. Toisessa parissa Järvinen pystyi pitämään patjansa jäässä, eikä Justin Azevedon yritys päätynyt maaliviivan yli. Tämän jälkeen Miettinen laittoi kylmän viileästi kiekon Vehasen jalkojen välistä maaliin. Miettisen maali tarkoitti sitä, että seuraavana vuoroon tulleen Frans Nielsenin oli onnistuttava pitääkseen Lukon vielä pelissä mukana. Järvinen esitti maalissa kuitenkin jäätävän räpylätorjunnan ja näin HPK:lle jälleen voitto.
– Hieman oli itsellä hakemista alkuun. Välillä tuli seisottua, kun piti liikkua ja toisin päin. Nopeasti sain kuitenkin juonesta kiinni. Kiva oli palata ja pelata. Urheilijalla on kuitenkin suuri kilpailuvietti, mikä vie meitä eteenpäin. Mielestäni pelattiin typillinen tauon jälkeinen peli. Viimeisessä erässä olimme epäonnisia, kun meidän puolustaja menetti hyökkäyspäässä mailansa, josta syntyi vastahyökkäys ja lopulta tasoitusmaali, kertoi ottelun parhaana palkittu Miettinen.
– Tyytyväinen täytyy olla Antin pelaamisen siihen nähden, että huhtikuussa on mies edellisen kerran pelannut. Antilla kiekkovarmuus on korkeaa luokkaa, syötöt ja kiekonhallinta on aivan SM-liigan huippua, Selin pohti puolestaan Miettisen otteita.
Ennen ottelun alkua Elenian kuukauden HPK-juniori Jussi Ilonen palkittiin HPK-fanipaidalla. Onnittelemassa mukana olivat Elenian myyntipäällikkö Marko Paasu sekä HPK:n Ville Viitaluoma ja Antti Miettinen.
HPK jatkaa pelaamistaan torstaina Lappeenrannassa, kun Kerho kohtaa niin ikään huippuiskussa pelaavan SaiPan.
13.11.2012 Ville Peltonen
Kuvat Pekka Rautiainen