Täysi tupa todisti tiukkaa taistelua – HIFK korjasi lisäpisteen

HPK:n ja HIFK:n kauden viides keskinäinen vääntö oli houkutellut Rinkelinmäelle lähes täyden tuvan (5024). Molemmat joukkueet jahtaavat paikkaa kevään pudotuspeleihin ja tietysti kärkikuusikkoon. Ennen illan ottelua Kerholla oli kahden pinnan etumatka.

20190216, Ice Hockey, Finnish Elite League match HPK vs HIFK, Ritari areena, Hämeenlinna, Finland

Kauden aikaisemmista neljästä keskinäisestä pelistä Kerholla oli pohjilla kolme voittoa, joten altavastaajan telineistä ei tarvinnut peliin lähteä.

Jere Innala nostatti hallin tunnelmaa jo ajassa 3.17  sutimalla kiekon ohi Atte Engrenin HIFK-puolustajan jalan kautta verkkoon.

Teemu Engberg tasoitti numerot 1-1 een  ajassa 7.16 kerhon vaihtovirheen ja jähmettyneen puolustuksen kustannuksella.

Ensimmäisen erän Kerhon ylivoimista ei lapsille jää paljon kertomista. Neljä kertaa oranssi pääsi yrittämään ylivoimalla, ilman tulosta. HIFK:n ylivoima sen sijaan toimi 100 prosenttisesti, kun puolustaja Ryan O’Connor vei Innalan kampitusjäähyn aikana joukkueensa 2-1 johtoon ajassa 15.43 upealla laukauksella.

Toinen erä on HPK:n

Toiseen erään kerho sai hetkittäin luotua melkoisia pyörityksiä hikn alueelle, mutta viimeistely ja Atte Engrenin hienot torjunnat (14) pitivät kerholaisten tasoitushaaveet kurissa. Varsinkin Turunen-Paajanen-Puustinen ketju piti hetkittäin hurlumheitä HIFK:n puolustuksessa.

Turusen hillitön yritys toi lopulta oranssinutuille tasoituksen, kun toista erää oli jäljellä minuutti kuusi sekuntia. Paajanen alusti hienosti tasoitusmaalin.

20190216, Ice Hockey, Finnish Elite League match HPK vs HIFK, Ritari areena, Hämeenlinna, Finland.

Tasanumeroista huolimatta omaa kieltään pelin hallinnasta kertovat maalivahtien torjunnat kahden erän jälkeen. Emil Larmi 6, Atte Engren 20.

Yleisölle täydellä rahalla

Kerho aloitti kolmannen erän upeasti kun ajassa 41.55 Jere Innalan illan toinen osuma nosti oranssit 3-2 johtoon. Kylmää kyytiä seurasi kuitenkin jo vajaan kahden minuutin kuluttua kun Erik Thorellin tarkka laukaus toi hifkn tasoihin.

Emil Larmi poistui kaukalosta loukkaantuneena, kun erää oli jäljellä kymmenisen minuuttia. Larmin tilanteesta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Jatkoajalla Paajasella oli jo kertaalleen avopaikka, ilman tulosta. Myös Petteri Nikkilä pääsi kokeilemaan Engreniä, myös tuloksetta.

20190216, Ice Hockey, Finnish Elite League match HPK vs HIFK, Ritari areena, Hämeenlinna, Finland

Jasse Ikosesta leivottiin ottelun ratkaisija kun Antti Karjalaisen osittaisen torjunnan päätteeksi kiekko lirahti maaliin ja taululle 3-4 päätösnumerot.

HPK:n ottelut jatkuvat keskiviikkona, kun Jukurit saapuu Ritari-areenalle. Ottelu on kummipeli. Kummitarjouksena liput kahdelle alk. 13,50 € (kummi + alle 17-v. lapsi) + mahdolliset toimituskulut. Katsomot: A1, A4, C1 & D2-D4 + seisomakatsomot. Liput Lippu.fistä! Istumapaikkoja on otteluun tarjolla rajoitetusti.

16.02.2019 20:31

Jaa artikkeli: