Pienien marginaalien ottelu – HPK koki tappion jatkoajan viimeisillä sekunneilla

02.10.2024

HPK ja Kärpät iskivät yhteen ensimmäisen kerran kuluvalla kaudella. Keskiviikkoillassa nähtiin näytös, joka olisi voinut päättyä kumman tahansa voittoon. Esityksestä kertoi paljon se, että jatkoaikatappiosta huolimatta kotiyleisö kannusti äänekkäästi HPK:ta pelin vielä päätyttyä – kiitos katsomoon!

Pelin kuva

Ottelun ensimmäinen erä kului tasaisissa merkeissä, joskin hieman Kerhon hallinnassa maaliodottaman sekä torjuntamäärienkin mukaan. HPK onnistui erässä kahdesti – Kiiskinen rikkoi kuparisen kauden ensimmäisellään ja Topping teki Oranssin maalin kauden toisellaan. Kärpät onnistui tekemään pukkarimaalin juuri ennen erätaukoa.


Ensimmäinen Liiga-osuma Oranssissa maistui Jesse Kiiskiselle. Kuva: Teemu Hannula

Toisen erän alussa Kärpät oli tehokas. Kotijoukkue punkesi ensin rinnalle ja sitten ohi. Ottelun ensimmäinen ja ainoa ylivoimamaali nähtiin Kärppien tehdessä illan kolmannen. Jäähyjäkään ei toki paljoa nähty ottelussa nähty, molemmat joukkueet pelasivat siististi mutta kovaa sekä vauhdikkaasti. HPK onnistui tasoittamaan pelin ennen toista erätaukoa, kun kapteeni Nikkilä rykäisi päädystä kimmonneen kiekon tyylikkäästi yläkulmaan.

Kolmas erä oli tasokas, mutta kumpikaan joukkue ei onnistunut maalinteossa. Yleisöstä kuului erän aikana useampi jännittynyt kohahdus. Peli venyi lopulta jatkoajalle, jonka lopussa useimmat kerkesivät jo valmistautua yleisössä henkisesti voittolaukauskilpailuun, kunnes kiekko pomppi epäonnisesti Kerhon maalin edustalla ja vapaaksi jäänyt Kärppä-peluri siirsi kiekon ohi Rajaniemen kahdeksan sekuntia ennen loppusummeria.

Ottelun maalit

1.erä
1-0 | 11:54 Kiiskinen (Ikonen, Huttunen)
2-0 | 14:18 Topping (Kukkonen, Rautiainen)
2-1 | 19:37 Gardiner (Berglund, Virta)

2.erä
2-2 | 21:31 Tardif (Kovarcik, Koivisto)
2-3 | 26:06 Melnick (Gardiner, Virta)
3-3 | 35:47 Nikkilä (Kiiskinen, Vesterinen)

3.erä
ei maaleja

Jatkoaika
3-4 | 64:52 Koivisto

Tilastonosto
Petteri Nurmi oli ahkera laukoja ja laukoi peräti seitsemän kertaa. Olli Korhonen viiletti kentällä kovinta vauhtia ja kelasi parhaimmillaan 34,6 km/h nopeuden.

Joukkuetilastot

Lehdistötilaisuus

HPK pelit jatkuvat perjantaina, kun Pohjantähti Areenassa vietetään Kapteenien iltaa! Vastassa Kouvolasta KooKoo. Ottelu alkaa perjantaiottelulle tyypillisesti klo 18:30. Vielä on mahdollisuus varata paikka kapteenien pöydästä, jossa pääsee vaihtamaan kuulumisia entisten HPK:n Liiga-aikaisten kapteenien kanssa! Lue lisää uutisesta sekä osta liput osoitteesta lippu.fi/hpk !

 

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!