Paluu voittokantaan

HPK-Ässät 3-2vl (1-0,1-0,0-2,0-0)

HPK otti tärkeät kaksi pistettä Borna Rendulicin ja Ville Viitaluoman onnistuneilla rangaistuslaukauksilla. Kolme pistettäkin olisi ollut tarjolla, mutta Ässät venyi tasoihin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.


Ottelu oli tasainen ensiminuuteista lähtien. HPK siirtyi johtoon onnekkaasti ajassa 5.20, kun Juho Mielosen laukaus kimposi Ässä-pelaajan kautta ohi Juha Järvenpään. Syöttöpisteet merkattiin Ville Viitaluomalle ja Eric Fehrille.

Ensimmäisen erän lopussa molemmat pääsivät kokeilemaan ylivoimaa, mutta lisämaaleja ei nähty. Lähimmäksi pääsi Fehr, jonka laukaus viuhui niukasti ohi tyhjän Ässä-maalin.

Jäähyrikas toinen erä

Peli kuumeni ottelun toisessa erässä. Varsinkin Ässien Jesse Joensuu kävi ylikierroksilla ja mies passitettiin peräti kolme kertaa jäähylle saman erän aikana.

HPK onnistui toistamiseen Joensuun ensimmäisen jäähyn umpeuduttua ajassa 25.48. Eric Fehr nousi röyhkeästi kulmasta maalin eteen ja hassutti pitkällä harhautuksella niin Ässien puolustuksen, kuin maalivahti Järvenpäänkin. Maali oli Fehrille kauden kahdestoista. Syöttöpisteet Jere Salliselle ja Ossi-Petteri Grönholmille.

Myös Kerho joutui ottamaan kolme kahden minuutin rangaistusta. Joukkue selvitti alivoimansa mallikkaasti ja näin toiselle erätauolle siirryttiin isäntien kahden maalin johdossa.

Ässät väkisin tasoihin

HPK jatkoi hyvällä sykkeellä kolmannessa erässä. Porilaiset pääsivät kuitenkin maalin päähän kun erää oli kulunut kolme minuuttia. Eero Elon laukaus kimposi inhottavasti Mikko Tolvasen torjunnan kautta maalivahdin olkapäälle ja lirui siitä lopulta verkkoon.

Kerholla oli kaksi loistavaa paikkaa siirtä uudelleen kahden maalin johtoon. Juha Järvenpään loistava yhden käden venytys pysäytti Fehrin ovelan vanhanaikaisen. Nelosketjussa pörränneen Teemu Rautiaisen laukaus kilahti puolestaan tolppaan neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Pitkään näytti siltä, että HPK onnistuu jäädyttämään pelin loppuun asti, vaan toisin kävi. Ässät otti Järvenpään ulos ja kuudennen kenttäpelaajan jäälle ja painoi pelin HPK-päätyyn. Tasoitus syntyi 25 sekuntia ennen summeria. Veli-Matti Savinainen ohjasi taidokkaasti Shaun Heshkan siniviivalaukauksen Kerho-maalin yläkulmaan. Tolvanen ei mahtanut tasoitukselle mitään.

Jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten jälleen kerran lisäpisteen kohtalo selvitettiin voittolaukauskilpailussa. HPK:n maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen vaihtoi Mika Järvisen maalille ja ratkaisu onnistui täydellisesti. Järvinen torjui Michael Ryanin laukauksen ja Dragan Umicevicin yritys karkasi.

Kerhon Borna Rendulic onnistui upealla rannelaukauksella ja Ville Viitaluoma sinetöi ottelun Kerholle kolmannessa parissa. Voitosta huolimatta HPK tipahti sarjataulukossa yhden sijan Tapparan taakse, tosin samalla pistemäärällä.

– Pelattiin hyvin johtoasemassa, mutta Ässät tuli tasoihin miesylivoimalla. Vastustaja oli pirun hyvä, varsinkin heidän hyökkääjänsä haastoi hanakasti meidän pakkeja ja oltiin heidän kanssaan vähän vaikeuksissa. Hyvä kuitenkin, että saatiin tuo ylimääräinen piste, HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin mietti ottelun jälkeen.

HPK matkaa seuraavaksi Kuopioon KalPan vieraaksi. Ottelu pelataan Niiralan montussa perjantaina. Seuraava kotiottelu pelataan Rinkelinmäellä ensi viikon tiistaina, jolloin vastaan asettuu JYP.

2.1.2013

 

02.01.2013 20:40

Jaa artikkeli: