Ilves haki pisteet Rinkelinmäeltä

HPK-Ilves 1-2 (0-1, 1-0, 0-1)

Hämäläisjoukkueiden välienselvittely päättyi Ilveksen niukkaan voittoon. HPK:lle tarjottiin useita mahdollisuuksia ylivoimalla, mutta ainoastaan Petteri Nikkilä onnistui maalinteossa.

Ilves luisteli otteluun terhakasti ja hallitsi selvästi avauserää. Jo ensimmäisen viisiminuuttisen aikana vieraat loivat puolenkymmentä tekopaikkaa Antti Karjalaisen maalille. HPK oli jatkuvasti potkun perässä ja pysyi pelissä mukana lähinnä Karjalaisen torjuntojen ansiosta.

Ansaittu vierasmaali syntyi lopulta ajassa 12:33. Huimassa jouluvireessä viilettävä Sami Sandell sai pystysyötön siniviivalle, otti pari potkua ja niittasi kiekon vastustamattomasti yläsektoriin. HPK:n merkkauspeli petti tilanteessa pahemman kerran.

Kerhon peli parantui hieman erän loppua kohden mentäessä, mutta parista maalipaikasta huolimatta ensimmäiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 0-1.

Nikkilä osui ylivoimalla

Toisen erän alku ei luvannut HPK:lle hyvää. Peli aaltoili päästä päähän, eikä Kerhon otteissa näkynyt piristymisen merkkejä. Ilves halusi kuitenkin auttaa kotijoukkuetta rangaistusten muodossa.

Erän puolivälin jälkeen Oula Palve ajoi väkevästi maalille ja Otto Koivula joutui rikkomaan. Kerho tarvitsi ylivoima-aikaa 20 sekuntia, kunnes helähti. Petteri Nikkilä ja Jesper Lindgren kiekottelivat pystysuunnassa ja lopulta Nikkilä latasi suoraan syötöstä verkot tötterölle. Komea maali oli puolustajalle kauden toinen.

HPK:n hyvä ote jatkui tasoituksen jälkeen ja jälleen oli Ilves-pelaajan kohtalona siirtyminen jäähyboksin puolelle. Ylivoiman paras paikka pelattiin Ville Viitaluomalle, mutta Ilves-vahti Riku Helenius nollasi “Vilin” maalintekoaikeet. Toiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 1-1.

Uhkapeli ei tuottanut tasoitusta

Kerho aloitti päätöserän aktiivisesti, mutta kesken hyvän momentumin Ilveksen Otto Koivula iski vastahyökkäyksen päätteeksi vieraat uudelleen johtoon. Sähäkkä laukaus yllätti Karjalaisen patjojen välistä ajassa 46.11.

HPK pääsi takaiskun jälkeen välittömästi ylivoimalle. Paras tekopaikka aukesi kuitenkin Ilveksen Arttu Ruotsalaiselle. Keskushyökkääjä karkasi läpiajoon, mutta Karjalainen pysäytti ujutuksen taidokkaasti. Tärkeä torjunta antoi Kerholle vielä toivoa.

HPK:n etsikkoaika koitti ajassa 52:54, kun tupsukorvien Valtteri Viljanen koukki jäähyn arvoisesti. Kerhon vaisu ylivoima ei kuitenkaan tuottanut kaivattua tasoitusta.

Päävalmentaja Antti Pennanen otti Karjalaisen maalinsuulta, kun peliaikaa oli jäljellä kaksi ja puoli minuuttia. Uhkapeli ei onnistunut, sillä Ilves taisteli loppuminuutit mallikkaasti. Näin pisteet matkasivat Tampereelle lukemin 1-2.

 

Ottelun tilastot tästä

Seuraavaksi

HPK pelaa seuraavaksi perjantaina JYPin vieraana Jyväskylässä. Seuraava kotiottelu pelataan 3.1.2018, kun Porin Ässät saapuu Hämeenlinnaan.

Lippukauppaan tästä ja #illallahallille

 

HPK:n otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta! 

13.12.2017 21:03

Jaa artikkeli: