HPK ja SaiPa aloittivat Liiga-viikkonsa Kisapuistossa keskiviikkoiltana. Ottelussa nähtiin peräti kahdeksan maalia, kun HPK haki vierasvoiton Saimaan rannoilta lukemin 3–5.
Kotijoukkue hallitsi hienokseltaan ensimmäistä erää, mutta avausmaalista vastasi HPK. Eetu Tuulola katkaisi hyökkäyspäässä SaiPan pelin ja syötti kiekon maalin edustalle Teemu Rautiaiselle, joka malttoi kiertää maalivahdin ja siirsi vieraat 0–1-johtoon ottelun kuudennella peliminuutilla. SaiPalle tarjoutui nopeasti tilaisuus tasoitukseen, kun tuomaristo katsoi Petteri Nikkilän rikkeen rangaistuslaukauksen arvoiseksi. HPK:n maalivahti Kim Saarinen veti kuitenkin Petmanin veljeksistä Mikkoa pidemmän korren, ja peliä jatkettiin vieraiden johdossa.
Myös HPK:n toinen maali syntyi avauserässä. Ensimmäistä otteluaan HPK-paidassa pelannut Aleksi Sinkkonen laukoi vastapalloon kiekon vastustamattomasti verkkoon. Jari Sailio teki esityön riistämällä kiekon SaiPan maalin takana ja tarjoilemalla sen Sinkkoselle vetopaikkaan. SaiPa kavensi ylivoimalla, kun Kiiskinen istui jäähyllä, mutta HPK kuittasi vielä ennen erätaukoa. Eetu Tuulola viimeisteli illan toisen tehopisteensä laukomalla vieraat jälleen kahden maalin karkumatkalle. SaiPa laukoi erässä hanakasti kohti Saarista, mutta monille huippupaikoille kotijoukkue ei päässyt.
Toinen erä oli SaiPan hallintaa, mutta HPK puolusti johtoaan tiiviisti. Vierasjoukkueen laukaisuyritykset olivat vähissä, eikä SaiPan maalivahdilla ollut erässä suurta työmäärää. Kotijoukkue onnistui kaventamaan tilanteeksi 2–3, kun suorasta hyökkäyksestä syntynyt laukaus yllätti Saarisen. Päätöserään lähdettiin siis maalin erolla.
Kolmannessa erässä SaiPa haki vimmatusti tasoitusta, mutta HPK jatkoi tiivistä puolustuspelaamistaan. Kotijoukkue sai erässä yhden huipputilanteen, mutta Saarinen venytti näyttävän torjunnan ja piti vieraat johdossa. Kiekko pyöri muutaman kerran vaarallisesti maalinedusruuhkassa, mutta HPK:n puolustus ja Saarinen selvittivät tilanteet kunnialla.
Lopulta HPK:n tehokkaasti operoinut ykkösketju iski jälleen. Olli Korhonen laukoi vieraille tärkeän osuman laadukkaasti rakennetun hyökkäyksen päätteeksi, ja Petteri Nikkilä kaunisteli lukemia iskemällä kiekon tyhjään maaliin. SaiPa onnistui vielä kerran maalinteossa, mutta loppulukemiksi kirjattiin 3–5 HPK:n hyväksi.
Ottelun maalit
1. erä
0-1 | 5:43 Rautiainen (Tuulola, Ikonen)
0-2 | 7:55 Sinkkonen (Sailio)
1-2 | 10:27 (yv) Heikkilä (Hokkanen, Naukkarinen)
1-3 | 13:38 Tuulola (Korhonen, Rautiainen)
2. erä
2-3 | 23:55 Appelgren (Heikkilä, Salminen)
3. erä
2-4 | 54:42 Korhonen (Rautiainen, Tuulola)
2-5 | 56:47 (t m) Nikkilä (Tuulola)
3-5 | 59:47 Airola (Petman, Kivenmäki)
Viikonloppuna Kerho kohtaa sekä JYPin, että Kiekko-Espoon Pohjantähti Areenassa. JYP-ottelu pelataan perjantaina klo 18:30 alkaen ja Kiekko-Espoota vastaan mitellään lauantaina kun kello näyttää 17:00! Lunasta lippusi viikonlopun kotiotteluihin osoitteesta lippu.fi/hpk!