HPK-Pelicans 8.1.2021 otteluraportti ja lehdistötilaisuus

HPK pelasi jälleen hyvin, mutta ei riittävän hyvin. Synkkä hetki päätöserän alussa käänsi ottelun vierailella ja näin ollen Pelicans vei mukanaan kolme pistettä. Otteluraportin alta näet ottelun lehdistötilaisuuden videolta.

Tällä kertaa otteluraporttia oli mukana värittämässä kannattajien suosikki, Tommi Tikka!

Ottelu alkoi totutusti tasaisesti.

– Vielä ei mitään hätkähdyttävää kummaltakaan, kommentoi Tommi Tikka ottelun alkuminuutteja.

Ajassa 6:13 Pelicansin Artturi Toivola pääsi tutustumaan Pohjantähti Areenan jäähyaitioon, kun Valtteri Puustinen oli pujahtaa pojan ohi. Ylivoimalla HPK:lla oli parikin hyvä paikkaa, mutta Patrik Bartošák loisti Pelicansin maalilla.

Hyvä ylivoima höystettynä maalipaikoilla sai jo Tommi Tikankin hieman eläytymään.

– Pari tosi hyvää paikkaa, itse olisin ehkä jostain tehnyt…

Myös Pelicans pääsi avauserässä kertaalleen ylivoimalle. Paras paikka tuli Ryan Laschille, mutta laukaus kilahti oranssien onneksi tolppaan.

Erän lopussa puolustuspelaaminen hajosi hetkeksi, mutta erätauko tuli oivaan paikkaan.

– Hyvää pelaamista, mutta sitten tuli taas tuollainen hetkellinen heikko hetki peliin, joita tuppaa syystä tai toisesta välillä tulemaan.

Tasaista taistelua

Ottelun toinen erä alkoi vauhdikkaasti, kun molempien kultakypärät pääsivät huippupaikoille. Ensin Petri Kontiola veivasi itsensä vapaaksi ja heti perään oli Ryan Laschin vuoro päästä puolittain läpi. Tilanne haiskahti hieman paitsiolta ja samassa hässäkässä Otto Latvala joutui aiheesta jäähyllä. Vai joutuiko?

– Ei voi tuosta jäähyä antaa! Kuului kommentti vierestä.

Tasakentällisin peli oli edelleen tasaista. Ajassa 33:24 Pohjantähti Areenan yle… Siis, ajassa 33:24 Juuso Ikonen veivasi Kerhon upean yksilösuorituksen jälkeen johtoon. Oliko kyseessä kauden komein maali?

– Jos nyt ei kauden hienoin, niin ainakin yksi hienoimmista maaleista, innostunut Tikka kommentoi.

Tasakentällisin erä oli tasainen, mutta ylivoimalla Pelicans sai useita huippupaikkoja. Keskustassa oli useaan otteeseen tilaa, mutta Emil Larmi oli kerta kaikkiaan tulessa. Vieraiden Iikka Kangasniemi haki kertaalleen maalia myös ilmaveivillä, mutta tällä kertaa yritys ei onnistunut, vaikka kiekko pysyikin matkassa koko ajan, toisin kuin vierailevalla tähdellämme.

Erästä myös jäi positiivinen fiilis.

– Olen kerran junioreissa yrittänyt ilmaveiviä ja silloin tuli joku jääkaappipakastimen kokoinen pakki, joka ajoi aivan pystyyn. Sen jälkeen en ole lähtenyt kokeilemaan.

– Pelattiin hyvin ja oli hyviä pyörityksiä ja saatiin laadukkaita paikkoja. Larmi oli mies paikallaan, varsinkin siinä ylivoimalla kun Pelicansilla oli useita hyviä paikkoja.

Synkkä päätöserä

Kaksi erää oli hyvää ja #parempaapallokerhoa, mutta päätöserän alku oli pimeä kuin syksyinen ilta Lahden mäkimontussa.

Tasoitus nähtiin jo ajassa 40:49. Rudolf Červenýlle pelattiin paikka keskustaan, mutta tällä kertaa puolustus oli välissä eikä laukaus onnistunut. Mutta usein epäonnistunut laukaus johtaa johonkin hyvään ja niin teki myös tällä kertaa. Kiekko lirui takatolpalla odottaneelle Hannes Björniselle, jolla oli helppo työ lyödä kiekko reppuun.

Noin kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin omalla alueella oli hieman vaikeahkoa ja Miro-Pekka Saarelainen pääsi lyömään vieraat johtoon.

Maali selvästi hieman lannisti kotijoukkueen otteita. Hieman erän puolivälin jälkeen Miika Roine tuntui iskevän jo lopullisen niitin ottelulle, mutta HPK kiri lopussa vielä ilman maalivahtia ja ylivoimalla pelatessaan maalin päähän.

Taistelu ei kuitenkaan tällä kertaa kantanut pisteillä ja loppulukemat tyhjiin iski illan toisellaan Roine.

– Noh… Se oli sellainen erän, päätti Tikka ottelun kommentoimisen.

08.01.2021 21:23

Jaa artikkeli: